sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Sdp:n Pia Viitanen: Suvi Lindénin pitäisi osata edes erota

13.3.2010 10:28

Suvi Lindén (vas.) ja Piia Viitanen

Suvi Lindén (vas.) ja Piia Viitanen

Sdp:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen kehottaa viestintäministeri Suvi Lindéniä (kok) tekemään johtopäätökset omasta toimistaan mahdollisimman nopeasti.

"Jos ei osaa päättää, olisi osattava edes erota", Viitanen tuimisteli lauantaina Tampereella.

Viitanen kävi puheessaan läpi Lindénin toimintaa Ylen rahoituksen uudistamisessa. Torstaina Lindén yllättäen siirsi asian ratkaisun yli tämän hallituskauden.

"Aikaa valmisteluun hänellä oli yli vuosi ja kaiken takkuamisen jälkeen tuloksena oli silkka nolla, ei edes pannukakku", Viitanen päivitteli. "Kykypuolue kokoomus on kunnostautunut viime aikoina viestintäpuolen poliittisissa virkanimityksissä. Puolueelta uskoisi löytyvän myös viestintäministeriksi parempia vaihtoehtoja."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Pitäisikö Yle rahoittaa puhtaasti verovaroin?

Ylen rahoituksen siirtäminen valtion budjettiin saa kannatusta muun muassa päähallituspuolue keskustan joukoissa.

Kyllä 77% Ei 23%

Vastanneita 15610

Äänestys on päättynyt.

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.