tiistai 22.5.2012 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Sotasairaalassa hoitaja toi viestin

5.9.2004 0:00

 Sinäkin aamuna kipu säteili selästä joka puolelle kehoa. Kuume oli heti herätessä yli kolmenkymmenenkahdeksan, ja 20-vuotias Pentti Pelkonen pelkäsi, miten jaksaisi taas iltaan saakka.

Myöhemmin aamupäivällä Turun sotasairaalan hoitajat toivat viestin: aselepo on tullut.

"Ensimmäinen ajatus oli koti Räisälässä. Siinä hetkessä oli päällimmäisenä murhe. Koti oli rajan takana, terveys oli mennyttä, ja niin moni oli kuitenkin kuollut", Pelkonen muistaa.

Jääkäri Pelkonen oli tuotu Kannakselta Turkuun hoidettavaksi puolitoista kuukautta aiemmin. Kesäkuun 14. päivänä Kuuterselän suurtaistelussa neuvostotykin ammuksensirpaleet olivat repineet auki puolet selästä. Toinen lonkka oli murskana, ja yksi sirpale oli lävistänyt rintakehän. Sirpaleita oli yritetty poistaa useilla leikkauksilla, osin tuloksetta.

Sairaalassa kivun ja hämmennyksen keskellä ilo oman hengen säilymisestä ei tuntunut niin isolta asialta. Potilaat lukivat osastolle tuoduista lehdistä lisätietoa aselevosta, paljon ei vielä puhuttu.

"Suurin helpotus oli, että ihmisten tappaminen oli vihdoin loppu. Oli kuitenkin iso epävarmuus siitä, mitä kaikkea vielä tapahtuisi. Vasta vähän myöhemmin tuli ilo siitä, että saatiin jatkaa itsenäisessä maassa omilla laeilla, vapaina."

Pelkosen isä toi pojalleen sairaalaan tuliaiseksi tämän elämän ensimmäisen rannekellon, käytetyn Omegan.

"Myöhemmin isä sanoi silloin ajatelleensa, että tästä pojasta ei eläjää tule. Mutta tuli kuitenkin."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.