lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Suomen syöpätutkijat: Kännyköiden vaaroja liioiteltu

18.6.2008 18:35

Mikko Stig / LEHTIKUVA

Tutkijaryhmän mukaan etenkin alle 12-vuotiaiden tulisi välttää kännykän käyttöä.

Tutkijaryhmän mukaan etenkin alle 12-vuotiaiden tulisi välttää kännykän käyttöä.

Matkapuhelimen terveysvaaroja on liioiteltu, väittää Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Harri Vertio.

"Ne syöpätutkijat, jotka ovat mukana laajoissa kansainvälisissä arvioissa, eivät ole varoittaneet kännyköiden syöpäriskeistä", sanoo Vertio viitaten Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaisemaan uutiseen.

Helsingin Sanomien mukaan kansainvälinen tutkijaryhmä pitää kännykänkäyttöön liittyvää syöpäriskiä niin suurena, ettei sitä voi enää jättää huomioimatta. Tutkijaryhmän mukaan suurimmassa vaarassa ovat matkapuhelimia käyttävät lapset ja nuoret, joiden elimet ovat vielä kehitysvaiheessa. He kehottivat vanhempia kieltämään kännykän käytön alle 12-vuotiailta lapsiltaan.

Suomen Syöpäinstituutin tutkimusprofessori Anssi Auvisen mukaan ei ole olemassa tutkimusta, jossa olisi selvitetty kännyköiden, aivokasvainten ja sähkömagneettisten kenttien yhteyttä lasten osalta.

"Vetoomuksen tehneiden tutkijoiden ajatusmalli on se, että jos lapset ovat herkempiä säteilylle ja kännykkä on säteilyn lähde, niin on olemassa mahdollisuus säteilyn terveyshaitoista, ja siksi säteilyä kannattaa välttää", Auvinen muotoilee.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan varmoja todisteita riskeistä ei ole, mutta tieteellisessä tutkimuksessa on jo todistettu, että elektromagneettiset aallot tunkeutuvat ihmisvartaloon.

Auvinen muistuttaa, ettei kansainvälisen tutkijaryhmän vetoomus perustu uuteen tutkimustulokseen.

Aivokasvainten ja sähkömagneettisten kenttien yhteydestä on toistaiseksi vähän tietoa, koska aiheesta on tehty noin parikymmentä kansainvälistä tutkimusta.

"Asian laajuuden takia terveysvaaroja on syytä tutkia, ja meneillään onkin laajoja selvityksiä", Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Vertio sanoo.

Syöpärekisterin tilastojen mukaan aivokasvainten tapausmäärät ovat pysyneet vakaina 0–19- ja 20–34-vuotiainen ikäluokissa myös 1990-luvulta eteenpäin, jolloin kännyköiden käyttö yleistyi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.