19.10.2009 5:14
Myös Nairobin keskusta voi olla suomalaisagenttien työkenttää tulevaisuudessa.
Nairobin ylänkö, Dar es Salaamin korallirannat tai vaikkapa Rabatin kujat voivat olla suojelupoliisin (Supo) työntekijöiden eli agenttien työkenttää lähivuosina.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Supo aikoo lähettää pysyviä etsiviä ja muita työntekijöitä noin viiteen Pohjois- ja Itä-Afrikan pääkaupunkiin terrorismintorjuntatehtäviin.
Hankkeeseen Supo hakee eduskunnalta 1,7 miljoonaa euroa, jotka tarvitaan 15-20 työntekijän palkkaamiseen. Heistä noin viiden on tarkoitus työskennellä kerrallaan Afrikassa tai jossain Afrikasta tulevien terroristien kauttakulkumaissa.
Tähän asti Supolla ei ole ollut lupa työskennellä varsinaisissa kohdemaissaan ainakaan pysyvästi, joten kyseessä on ehkä suurin muutos turvallisuuspoliisin historiassa. Idea on estää mahdollisten terroristien tulo Suomeen jo heidän kotimaissaan, kun he hakevat viisumeita tai oleskelulupia Suomeen.
Käytännössä maahanmuuttajakandidaatteja on mahdollista pitää silmällä vain heidän oleskelumaissaan.
Salainen agentti 007:n kaltaisiin tehtäviin Supo ei kuitenkaan ole väkeään pestaamassa. Supon etsivät ja muu väki työskentelevät omankin turvallisuutensa vuoksi avoimesti eli poliiseina eikä jonkun peitteen turvin kuten elokuvasankari James Bond.
Muutos on silti Supolle askel turvallisuuspoliisista tiedustelupalvelun suuntaan. Tiedustelun osuutta kasvatti puheiden tasolla jo Supon entinen johtaja Seppo Nevala (sd), mutta vasta nykyisen päällikön Ilkka Salmen (kok) aikaan idea eteenpäin työnnetystä puolustuksesta on edennyt. Salmi on uudistuksesta vielä niukkasanainen. Hänen "tarkoitus on pysäyttää mahdolliset terroristit lähtömaahansa".
Kohdemaita ei ole Supossa vielä lyöty lukkoon, mutta Suomella on suurlähetystöt muun muassa Marokossa, Algeriassa, Tunisiassa ja Egyptissä. Vielä tärkeämpi alue on Itä-Afrikka, jossa erityisen ongelmallinen alue on Somalia.
Somaliassa Suomella ei ole lähetystöä, mutta naapurimaissa, kuten Etiopiassa ja Keniassa, on suurlähetystöt.
Lue lisää Suojelupoliisin laajentumisesta ulkomaille maanantain Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.