tiistai 22.5.2012 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Talopaketit kasvattavat suosiotaan

26.7.2005 0:00

Talopakettien ja valmistalojen osuus uusista omakotitaloista on kasvanut neljässä vuodessa 11 prosenttiyksikköä. Vuonna 2001 talopakettien ja valmistalojen osuus oli 58 prosentista, kun se tänä vuonna on jo 69 prosenttia. Tiedot ilmenevät Pientaloteollisuus ry:n ja Rakennustutkimus RTS Oy:n tuoreesta Pientalobarometristä.

Viime vuonna omakotialoituksia oli 14 000 ja tänä vuonna niitä on tuhat enemmän. Vuonna 2001 luku oli 10 200.

Rakennettavien talopakettien määrä on tänä vuonna 10 500, kun se vuosi sitten oli 9 400 ja vuonna 2001 6 000. Erityisesti kasvaa talopakettien arvo. Vuonna 2001 niiden arvo oli 325 miljoonaa euroa, viime vuonna 650 miljoonaa euroa ja vuonna 2005 pakettitoimitusten arvo nousi 770 miljoonaan euroon.

Pientalorakentamisen kasvun odotetaan jatkuvan ainakin seuraavan viiden vuoden ajan. Ammattiosaamisen ja erityisesti omatoimisuuden vähentyminen kuitenkin johtaa siihen, että rakentamisesta yhä suurempi osa tehdään tehtaissa ja työmaalla kokoamisena.

RTS Oy:n toimitusjohtajan Aarne Jussilan mukaan volyymirakentamisen sijaan pitäisi kuitenkin panostaa asukaslähtöiseen, yksilölliseen ja ennen kaikkea asiakaslähtöiseen rakentamiseen.

Jussilan mukaan rakentaminen on tulevaisuudessa yhä enemmän teollista komponenttien kokoamista. Se ei kuitenkaan merkitse, että massatuotanto ja volyymirakentaminen olisi ainoa vaihtoehto.

"Omajohtoisuutta ja omatoimisuutta on lisättävä, muuten rakentaminen tyrehtyy", sanoo Aarne Jussila.

80–85 prosenttia suomalaisista haluaa asua pientalossa ja suuri osa haluaa osallistua myös rakentamiseen tai rakennuttamiseen ja siten vaikuttaa lopputulokseen.

"Talo on perheen pesä ja se tulisi rakentaa perheen tarpeiden mukaan. Muuten on olemassa riski, että asukkaat muuttuvat hoidokeiksi, Jussila toteaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.