tiistai 22.5.2012 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

LAKIMIES VASTAA /YHDENVERTAISUUS

Taloyhtiö voi hyvittää parvekelasit, jos ne ovat hyvät

20.5.2006 19:48

Osa taloyhtiön osakkaista on teettänyt aikanaan parvekelasituksen, maksanut sen itse ja sitoutunut maksamaan sen hoidon. Nyt yhtiössä on päätetty lasittaa kaikki parvekkeet parvekeremontin yhteydessä. Taloyhtiö hävittää vanhat lasit ja asentaa tilalle uudet, joten osa osakkaista maksaa nyt lasituksen kahteen kertaan. Miten olisi voinut toimia toisin?

Parvekkeiden lasitus on tyyppiesimerkki ns. tavanomaista tasoa olevasta perusparannushankkeesta, jonka toteuttamisesta yhtiökokous voi päättää yksinkertaisella enemmistöllä vastikerahoitteisesti, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan vastaava lakimies Mia Pujals. Jos osa osakkaista on jo lasittanut parvekkeensa omalla kustannuksellaan, saattaa osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että heitä hyvitetään, jos yhtiö lasittaa kaikki parvekkeet. Hyvitys pienentää osakkaan vastikeosuutta parvekelasitushankkeesta.

Hyvittämisen ehtona on kuitenkin aina, että osakkaiden itse hankkimat ja maksamat lasitukset säästävät yhtiön kustannuksia. Jos osakkaiden omat lasitukset ovat niin vanhoja ja huonokuntoisia että nekin uusitaan, ei hyvitystä tarvitse maksaa, Pujals sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.