Toscanan keväässä Leonardon kylässä

Vinci. Vaikka Reid Bramblettin ja WSOY:n Top 10 Toscana onkin hyvä, tiivis taskumatkaopas, ei kannata ottaa aivan vakavasti sitä, mitä kirja sanoo lyhyessä Vinci-kappaleessa - että tämä keskiaikainen kukkulakaupunki on "vaatimaton".

Ainakin näin keväällä, kun kameliat, mimoosat ja magnoliapuut kukkivat, Vincin kylä on idyllinen ja kaunis. Ja rauhallinen. Turisteja ei näy, ja hotelleissa, joita on kaksi, on tilaa. Ikkunasta näkyy kauas maaseudulle. Maatilamajoitusta on tarjolla sille, joka liikkuu autolla. Kävely- ja pyöräilyreiteistä on kartta.

Vincin laidalta nousee oliivilehtojen ja viiniviljelmien läpi polku, joka päättyy Anchianoon vuorenrinteelle, kylän suuren pojan Leonardo da Vincin casa nataleen, syntymäkotiin. Tai paremminkin: taloon, jossa Leonardon uskotaan syntyneen.

Normaalikuntoinen matkailija kävelee perille noin puolessa tunnissa. Jalkaan hyvät kävelykengät tai lenkkarit. Kotimuseoon on vapaa pääsy.

Talo kyllä on "vaatimaton". Se on tietysti kokenut muodonmuutoksia sen jälkeen kun Leonardon notaari-isä omisti sen 1400-luvun puolivälissä, mutta perusrakenne on entisenlainen, samoin ilmeisesti ympäristö. Mahtava takka on jäljellä, ja kellarissa olleesta oliivipuristamosta on yhä nähtävissä merkkejä.

Kylän keskustassa vanhassa pienessä linnassa, kolmessa eri rakennuksessa, toimivat nykyään Museo Leonardiano ja Biblioteca Leonardiana. Museossa on esillä lähes sata keksijä-taiteilijan piirrosten mukaan rakennettua vempainta - nosto- ja rakennuslaitteita, siipiä, optisia laitteita, työkoneita, kuulalaakereita, aseita, "auto", sukelluslaitteita...

Nähtävillä ovat myös alkuperäispiirrokset. Esineisiin ei saa koskea, vaikka kuinka sormet syyhyäisivät, mutta kuvaruuduilta voi katsella kolmiulotteisesti, miten ne toimivat.

Linnan freskotkin ovat näkemisen arvoisia. Linnassa toimii myös matkailuinfo ja Da Vinci -myymälä. Muuten rihkama ei ole vallannut kylää, eikä kävijälle tyrkytetä mitään.

Juna- ja bussiyhteydet ovat sellaiset, että Vincissä ehtii käydä Firenzestä hyvin yhtenäkin päivänä.

Oikeammalta tuntuu kuitenkin jäädä yöksi, kävellä Leonardon polkuja, hengittää hänen ilmaansa, haistella tuoksuja ja miettiä, miten Italia, jossa kaikki ei - anteeksi vain - aina toimi, saattoi synnyttää tällaisen teknisen neron.

Illalla sitten vaikkapa Il Ristoro del Museo -ravintolaan maistelemaan edullisia herkkuja ja Toscanan viiniä. Kellariravintolassa on yllättäen ikkuna, josta voi katsella lepakkojen lentoa ja auringon laskeutumista vuorten taa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.matkailu@sanoma.fi