21.8.2009
Kirjoittaja kertoo, että suuren kauppaketjun tuoretiskillä myyjän käskettiin valehdella asiakkaalle kalan tuoreudesta. Kuvan kalatiski ei liity tapaukseen.
Mielipidesivulla kirjoitettiin 18.8. pilaantuneesta kalasta. Haluan
parin esimerkin avulla kertoa, millaisia elintarvikkeita markettien
tuoretiskeillä yhä myydään.
Työskentelen suuressa kauppaketjussa esimiestehtävissä. Kun tulin taloon noin vuosi sitten, sain perehdytyksen, jonka aikana tutustuin myös tuoretiskien toimintaan.
Tuoretiski vaatii paljon työvoimaa, ja tuotteet pilaantuvat nopeasti, jolloin syntyy hävikkiä. Tuoteryhmävastaava on osaltaan vastuussa tuoretiskin tuloksesta eli siitä, että hävikkiä syntyisi mahdollisimman vähän. Tilanne johtaa usein siihen, että jo selvästi pilaantuneita tuotteita myydään asiakkaalle.
Vastuullisen tuoteryhmävastaavan tuoretiskin tuotteiden laadussa tuskin on moittimista. Omat kokemukseni ovat kuitenkin johtaneet siihen, etten uskalla ostaa juuri mitään tuoretiskiltä.
Aamuisin tuotteet otettiin esille kylmäsäilytyksestä. Samat kalafileet pyörivät tiskissä päivästä toiseen, ja aina päivän päätyttyä ne pakattiin takaisin kylmäsäilytykseen.
Jo pelkkä kalojen siirtely edestakaisin vähentää niiden hygieenisyyttä puhumattakaan siitä, että kala saattoi pudota lattialle, jolloin se kuitenkin jatkoi matkaansa joko kylmäsäilytykseen tai kalatiskiin. Kalojen pyyntiajasta asiakkaille kehotettiin antamaan vakiovastaus: "Nämä on pyydystetty eilen."
Todellisuudessa kalat olivat saattaneet olla neljäkin päivää marketin takatiloissa, puhumattakaan pyydystysajankohdasta. Asiakkaalle ei saanut kertoa totuutta, sillä kukapa ostaisi kalaa tuoretiskistä, jos tietää sen olevan viikon vanhaa.
Vielä ikävämpää oli lihojen käsittely. Etenkin porsaanliha pilaantuu nopeasti, jolloin siitä syntyy paljon hävikkiä, ellei osaa paria "kikkaa".
Kun lihaan tulee tummentumia, sitä ei enää voi myydä marinoimattomana, koska eihän sitä kukaan osta. Siispä marinoitu liha on yleensä lihaa, jossa on tummentumia tai joka on menossa vanhaksi.
Hirvittävin esimerkki tapahtui juhannuksen jälkeen, kun suuri määrä tyhjiöpakattua sian ulkofileepihviä meni vanhaksi itsepalvelutiskissä. Tuoteryhmävastaava kehotti minua ja kollegaani avaamaan vanhoiksi menneet pakkaukset ja marinoimaan lihat, jotka sitten pantiin esille tuoretiskiin.
Kun mainitsimme, että liha on jo selvästi vanhaa, tuoteryhmävastaava kehotti laittamaan marinadia niin reilusti, että haju peittyy. Siispä tuotteet, jotka olisivat menneet biojätteeseen itsepalvelutiskistä, päätyivätkin tuoretiskiin asiakkaiden ostettavaksi. Siinä samalla lihan kilohinta taisi kaksinkertaistua.
Nämä esimerkit kauhistuttavat varmasti monia, mutta tällaista oli elämä vuosi sitten suuren kauppaketjun tuoretiskillä. Toki täysin tuoreitakin tuotteita myytiin, mutta asiakas ei valitettavasti voinut mitenkään tietää, oliko tuote tuore vai ei.
Kauppaketjuilla on toki ohjeistus omavalvonnasta, jonka mukaisesti henkilökunta vastaa siitä, että tuotteiden laatu on elintarvikelainsäädännön mukaista. Toiminnan tehostumisen, tulostavoitteiden ja kilpailutilanteen takia tätä omavalvontaa ei juuri ehditä suorittamaan annetun työajan puitteissa.
Epäilen, ettei tuoretiskien tuotteiden laatu edelleenkään vastaa niille asetettuja vaatimuksia. Toivottavasti tilanne on parantunut vuoden takaisesta ja toivottavasti se kuluttajien tietoisuuden lisääntymisen myötä paranee edelleen.
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Ministeri Anttila harkitsisi ruoan laatumerkkiä 24.8.2009
Kaupalle kaavaillaan häpeätarraa ruuan huonosta laadusta 24.8.2009
Tuoretiskien marinoitu liha joutuu tarkastajien erikoissyyniin 24.8.2009
KOMMENTTIEi mikään häpeätarra 24.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.