tiistai 22.5.2012 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

KOMMENTTI

Uusi näkökulma tutkimukseen

Julkaistu: 22.4.2007 lehdessä osastolla Kotimaa

 Noin miljoona suomalaista muuttaa vuodessa. Enemmän kuin neljä viidestä vaihtaa kotiaan joko oman kuntansa rajojen sisällä tai naapuriin samalla työssäkäyntialueella.

Kansantalouden ja kuntien talouden kannalta kyse ei ole yhdentekevästä asiasta.

Muuttovirtojen suunnilla on yleistä ja muuttajien sosioekonomisilla tekijöillä erityistä merkitystä.

Hyvätuloiset lisäävät verotuloja ja taloudellista toimeliaisuutta kotikunnissaan. Jotta muuttajat jäisivät paikoilleen, tarvitaan hyviä palveluja, luontoa, viihtyisyyttä, hengen ja ruumiin kulttuuria.

Huono-osaiset rasittavat kuntien taloutta. Palvelut on järjestettävä tasapuolisesti, vaikka verovastikkeet jäisivät tulematta.

Kunnat kilpailevat uusista asukkaista. Mitä enemmän ne saavat lapsiperheitä, sitä suuremmaksi kasvavat valtionosuudet.

Valikoivaa muuttoliikettä ei ole tutkittu juuri lainkaan eikä johtopäätöksiä osattu tehdä.

HS:n esittelemä muuttovirtojen jako hyväosaisiin ja huono-osaisiin toimii valtakunnallisen keskustelun avauksena. Se ei kerro koko totuutta vaan tuo tutkimukseen uuden näkökulman. Määrälliset ja laadulliset tutkimukset tuottavat erilaisia tuloksia.

Valikoivuuden merkitystä mietittäessä on syytä muistaa ranskalaisen filosofin, 32-vuotiaana 1747 kuolleen markiisi Luc de Clapiers de Vauvenargues'in ajatus: "Ei voi olla oikeudenmukainen ellei ole inhimillinen."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.