5.7.2004

Viipurinlahden miehet estivät iskun suomalaisjoukkojen sivustaan

Vänrikki Paavo Teikari taisteli tulenjohtajana kotisaarellaan

TEIKARI. Teikari, Viipurinlahti, kesäkuun viimeinen yö 1944: vänrikki Paavo Teikari, 19, tähystää jyskeen ja ulinan läpi merelle.

Maihinnousulaivasto lipuu esiin, ja pikaveneet savuttavat suojaverhoa. Puna-armeija yrittää Viipurinlahden saarien kautta mantereelle ja Talin–Ihantalan suomalaisjoukkojen sivustaan.

Tuuli painaa savun hetkeksi sivuun. Teikari huutaa radioon. Mantereelta Säkkijärven suunnasta vastaa suomalaisten raskas patteri.

Useita aluksia uppoaa, mutta muut jatkavat. Pian saaren eteläkärjen rantamatalassa kaikuvat jo uraat.

Teikarin aseveli, uimataidoton matruusi Erkki Pohjantuuli, 18, Turun laivastoasemalta ampuu eteläkärjessä ihmisiä ensi kerran elämässään. Hän toivoo, että kuolisi ennen kuin jää kitumaan tai vangiksi.

60 vuotta myöhemmin kaksikko palaa saarelle venäläisellä veneellä.

"Tässähän me käytiin pikkupoikana koskelon- ja sorsanmunia keräämässä", Teikari näyttää.

Pohjantuulella ei ole saareen samanlaisia siteitä:

"Se oli veemäinen paikka tuo Teikari."

Vene ankkuroituu Hauklahteen Paavo Teikarin sukutilan kivijalan edustalle. Talvisota vei häneltä isän. Keväällä 1940 oli jätettävä kotikin, kun saari siirtyi venäläisille.

Paavo Teikari kulkee saaressa vieläkin kuin kotonaan: ohi pommikuoppien, läpi soiden ja vatukoiden länsirannalle, missä tähystystorni sijaitsi.

Tornia ei enää ole.

Sen sijaan hän paikantaa kivisen sirpalesuojan. Siihen hän siirtyi sen jälkeen, kun maataistelukone oli mykistänyt tulenjohtoradion.

Teikari johti saarella tykistön tulta, ja myös omaa yli 40 miehen joukkuettaan. Joukkueen suojaisiin asemiin saapui eteläkärjestä yön mittaan haavoittuneita ja hermonsa menettäneitä.

Aamuyöstä taistelun äänet alkoivat siirtyä selustaan.

Oli vetäydyttävä.

Teikari näyttää, mistä reitti kulki. Lammen ja meren välillä on vain kapea kannas.

Kannakselle horjuivat ensimmäisinä haavoittuneet ja heidän saattajansa.

Venäläinen konekivääri avasi mäeltä tulen: neljä kuoli ja viisi haavoittui, osa jo toistamiseen.

Komppaniansa päällikön Paavo Teikari tapasi saaren itärannalta Pöntysen perunakellarin nurkasta. Päällikkö oli perustanut sinne "sanotaanko nyt komentokeskuksen".

Komentokeskuksen pihalla Teikari törmäsi hätääntyneeseen sotamieheen. Tämä oli ollut viemässä viestiä, kun venäläisiä oli tullut vastaan.

Teikari otti varajohtajansa mukaan ja sotamiehen oppaaksi. Kolmikko yllätti venäläiset aukealta kesken kartanluvun.

"Joku laski jälkeenpäin niityltä 22 ruumista."

Aamupuolella yötä saaren pohjoiskärkeen saapui mantereelta suomalaisreservejä: venäläisten oli pakko perääntyä.

Tuli vastaan Mäkkallio.

"Meidän konekiväärit ampuivat seinää vasten."

Suomalaiset talloivat perään ruumiiden yli.

"Semmoinen urahdus, kun ilma tuli keuhkoista. Kiinnitti huomiota, kun oli uusi ääni. "

Aamuun mennessä venäläiset oli painettu saaren eteläkärjen katajikkoihin. Siellä Teikari joutui erästä pensasta kiertäessään silmätysten venäläisen aliluutnantin kanssa.

"Vyön yläpuolella alkaa hakkautua pusero hajalle. Kumma semmoinen lasittuneisuus tulee silmiin."

Uni, ei painajainen, toistuu muuttumattomana vielä 60 vuoden jälkeenkin.

Aamupäivällä Teikari haavoittuu. Taju palaa neljä tuntia myöhemmin mantereella. Käsi vioittuu pysyvästi ja päähän tulee aivovamma. Teikari ei enää pääse upseeriksi, vaan joutuu merikapteeniksi.

Pohjantuuli haavoittuu 4. heinäkuuta. Seuraavana päivänä venäläiset valtaavat saaren ja Teikari täyttää 20.

Tänään, 5. heinäkuuta 2004, hän täyttää 80 vuotta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi