Sopraano Soile Isokoski otti tietoisen riskin tarttuessaan Giacomo Puccinin Madama Butterflyn raskaaseen nimirooliin Tampereen Oopperassa.

Riski se oli siksi, että etukäteen oli vaikea tietää, miten hyvin pohjimmiltaan lyyrinen ääni riittää pitkässä roolissa, jossa Puccinin jälkiromanttinen orkesterikin saa saliin melko lailla värinää.

Uransa edetessä Isokoski on kuitenkin määrätietoisesti laajentanut lyyrisen sopraanonsa ilmaisuasteikkoa dramaattisempaan suuntaan, ja Butterflyn rooli tuntuu jo pitkään kangastelleen tärkeänä etappina tuolla matkalla.

Isokoski on urallaan saavuttanut jo valtavan paljon, mutta Butterfly auttaisi ehkä avaamaan vielä uusia ovia.

Keskiviikon ensi-illassa oli alusta asti selvää, että riskinotto kannatti.

Parin vuoden takaisen syöpäsairautensa jälkeen Isokoski on palannut hienoon laulukuntoon ja pystynyt kasvattamaan ilmaisuasteikkoaan entisestään. Hän eläytyi rooliinsa vahvasti ja pystyi laajaan tunneilmaisuun jo pelkän äänensä kautta, rooliin kirjoitetun japanilaisen pidättyvyyden hillitessä varsinaista näyttämötyöskentelyä.

Isokoski hallitsee äänensä ihailtavasti kaikissa rekistereissä ja pystyy siksi keskittymään täysipainoisesti tulkintaan. Un bel dì vedremo -aaria oli odotetusti tulkinnan huippukohta.

Niin paljon kuuluu rakkauteen, että Isokosken esittämä Cio-Cio-San on valmis uhraamaan elämänsä ensin odottamalla amerikkalaista miestään Pinkertonia vuosikausien ajan ja sitten, kaiken menetettyään, lopettamalla sen kokonaan. Alessandro Liberatore esittää Pinkertonia aluksi asiaankuuluvalla lipevyydellä, mutta loppua kohti myös katumusta osoittaen. Liberatoren tenori helkkyi ensi-illassa komeasti.

Myös muut laulajat onnistuivat hyvin. On hienoa, että tuotannossa kuullaan Arttu Katajan, Petri Bäckströmin ja Hilke Andersenin tasoisia laulajia. Varsinkin Katajan baritonissa oli kauniisti soiva perusväri.

Katariina Lahden ohjaus pitäytyy perinteisessä kuvastossa ja on sujuva.

Lännen ja idän törmäystä ohjaus kuvittaa selkeästi – mutta joskus vähän turhankin osoittelevasti. Niin käy esimerkiksi aivan teoksen alussa, kun videotykillä projisoidaan päällekkäin Japanin nouseva aurinko ja Yhdysvaltojen tähtilippu. Markus Tsokkisen lavastus ja Anna Sinkkosen puvustus tukevat hyvin ohjausta.

Tampere Filharmonia toimi Anna-Maria Helsingin johtamana taidokkaana oopperaorkesterina. Samoin Tampereen Oopperan kuoro lauloi nautittavasti.