Uutiset 24h
Virpi Salmi
Nuoralla-ajoa
Aktivistin pahoinpitely
Valokuva
Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
Laji Draama
Kotimaisessa draamassa juopotellaan mökillä
Laji Draama, Sota
Suomen sisällissotaa on viime vuosina käsitelty kotimaisessa elokuvassa melko paljon, Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla -tulkinnasta Peter Lindholmin Kjell Westö -filmatisointiin Missä kuljimme kerran. Hieman toisesta näkökulmasta vuoden 1918 tapahtumia tarkasteli puolestaan Lauri Törhönen ohjaustyössään Raja 1918
Laji Draama, Komedia
Ikääntyneet brittitähdet vetävät rutiinilla roolinsa Intiassa lomailevina eläkeläisinä
Laji Jännitys, Draama
Eläkkeelle jäänyt salakuljettaja joutuu vielä yhdelle keikalle islantilaisohjaajan Hollywood-debyytissä
Vares-elokuvasarjan toiseksi viimeisessä osassa joristaan Turussa
Hahmot ja näyttelijät ovat Björn Rungen elokuvassa parasta
Kotimainen draama nuorista klopeista päivittää onnistuneesti suomalaisen miehen kuvaa
Laji Komedia
Agenttielokuvan ja romanttisen komedian risteytyksestä voi teoriassa syntyä jotain herkullistakin, mutta Keinoja kaihtamatta ei siinä onnistu. Se on vain kaavamainen ja teennäinen Hollywood-tuotos vailla henkeä
Laji Jännitys
Ruotsin dekkarikuningattaren Liza Marklundin kirjoista tehtiin 2000-luvun alussa kaksi elokuvaa, Uutispommi (2001) ja Paratiisi (2002). Ohjaaja oli ruotsalaistunut britti Colin Nutley, ja Marklundin päähenkilöä, toimittaja Annika Bengtzonia esitti Nutleyn vaimo Helena Bergström
Laji Draama, Historia
Saara Cantellin edellinen pitkä elokuva Kohtaamisia (2010) etsi uusia ulottuvuuksia henkilöohjaamiseen ja kohtausten kuvaamiseen. Siksi onkin vähän yllättävää, että Cantellin uudessa elokuvassa ei näy juuri mitään jälkiä näistä onnistuneista kokeiluista
Yhteensä 2985 hakutulosta.
Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
Syövän selättänyt Michael Douglas: "Tämä on lahja"
Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
Dan Brown kävi helvetissä
Arvio: Springsteen herätti kohmeisen yleisön yllättävällä tempulla