Uutiset 24h
Maija Aalto
Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
Kohti MM-pronssia
Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
Laji Draama
Ranskalaiselta käsikirjoittaja-näyttelijä-ohjaaja Guillaume Canet'lta nähtiin meillä viimeksi amerikkalaisen Harlan Cobenin romaaniin perustuva trilleri Ei sanaakaan (2006)
Ainakin amerikkalaisohjaaja Steven Soderbergh on uutuudessaan ajankohtainen. Tutkijat ovat varoitelleet maailmanlaajuisen pandemian leviämisestä jo vuosia, mutta vielä se ei ole tullut
Laji Komedia
1980-luvulla oli muotia laittaa poliisielokuvien pääosiin epäsuhtainen parivaljakko, jonka keskinäinen kyräily kevensi toimintaa huumorilla. Irlantilaisohjaaja John Michael McDo-naghin The Guard elvyttää niin sanottujen buddy-elokuvien asetelmaa, mutta tekee sen puhtaasti komedian ehdoilla
Aleksi Mäkelän Kotirauha on tarina perheelleen valehtelevasta yrittäjästä
Laji Seikkailu, Historia
Jokaisella vuosikymmenellä tunnutaan tekevän uusi elokuvasovitus Alexandre Dumas'n klassisesta seikkailuromaanista Kolme muskettisoturia. 2010-luvun 3D-versiosta vastaa Resident Evil -elokuvista tuttu brittiläinen tuottaja-ohjaaja Paul W
Laji Draama, Romantiikka
Tanskalaisohjaaja Lone Scherfigin kansainvälinen ura alkoi muutama vuosi sitten brittielokuvalla An Education. Se oli Carey Mulliganin roolisuorituksen kannattelema, muuten melko haalea nuoren tytön kasvukertomus 1960-luvun Englannista
Laji Jännitys, Toiminta
Aikanaan musta amerikkalaisohjaaja John Singleton teki omasta kulttuuriperinnöstään tietoisia, vahvoja draamoja Yhdysvaltojen mustien todellisuudesta
Laji Animaatio, Lapset ja nuoret
Pikkuinen pelastusvene Elias on tuttu Ylen lastenohjelmista, ja nyt animaatiohahmon ympärille on tehty elokuva. Norjalainen Elias on hyvä esimerkki kansallisesta animaatiosta, josta syntyy hyvä tuote kansainvälisille markkinoille juuri kansallisen viehätyksen varassa
Laji Draama, Jännitys
Pedro Almodóvarin uutuus on kiehtova yhdistelmä melodraamaa, trilleriä ja hillittyä scifi-kauhua
Laji Dokumentti, Lapset ja nuoret
Sea Rex on 40-minuuttinen dramatisoitu dokumentti, tai oikeastaan opetuselokuva, jossa nuori nainen kohtaa luonnontieteellisessä museossa 1700–1800-lukujen taitteen maineikkaan luonnontieteilijän Georges Cuvierin haamun
Yhteensä 2981 hakutulosta.
Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
Dan Brown kävi helvetissä
Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
Arvio: Springsteen herätti kohmeisen yleisön yllättävällä tempulla