Uutiset 24h
Katja Lahti
Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
NSA-vuotaja: USA:ssa ei reilua oikeudenkäyntiä
NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
Turkki vihastui Britannian väitetystä vakoiluoperaatiosta
Laji Draama, Historia
Peter Weir teki elokuvan uskomattomasta vankileiripaosta
Laji Kauhu, Historia
Amerikkalaisohjaaja Dominic Senan teki jälleen kehnon elokuvan
Laji Animaatio, Lapset ja nuoret
Disneyn prinsessaelokuva Kaksin karkuteillä on reipas musikaaliversiointi vanhasta sadusta
Laji Draama, Musiikki
Cher ja Christina Aguilera näyttelevät kliseisessä elokuvassa, jonka railakkaat musiikkinumerot pelastavat
Laji Dokumentti
Dokumenttielokuva kertoo naisten elämästä kotirintamalla paikoin liian oppituntimaisesti
Laji Draama, Jännitys
Amerikkalainen kiipeilijä pelastui kiven alta leikkaamalla kätensä poikki. Danny Boyle ohjasi pelastumisesta elokuvan
Laji Draama, Rikos
Brighton Rock jää pintatasoltaan toimivaksi mutta ulottuvuuksiltaan kapeaksi trilleriksi rikollisjengien väkivallasta
Suomalaisen suurnaisen ristiriitaisuus jää pinnalliseksi liian lyhyessä elokuvassa
3D-hahmot ovat kivoja, mutta itse elokuva on meluisaa ja kaavamaista amerikkalaista lastenelokuvaa
Laji Draama
Taistelija on näkemisen arvoinen nyrkkeilyelokuva, vaikka muuttuukin loppua kohti sovinnaiseksi
Yhteensä 2992 hakutulosta.
Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
Yle: Jan Troell suunnittelee elokuvaa Helene Schjerfbeckista
Arvio: Miehen kunnia sisilialaiseen tapaan
Elokuva lesborakkaudesta voitti Cannesin pääpalkinnon
Blogi: Lisää seksiä liepeeseen?