Uutiset 24h
Maija Aalto
Turha murehtia
Leijonilla katkera ilta Globenissa
Ruotsi jyräsi MM-kultaan
Leipomosta lavalle
Laji Komedia, Romantiikka
Naisyleisöä kosiskelevaksi romanttiseksi komediaksi Tuplamorsiamessa on yllättävän äijämäinen perusjuonne. Radiossa parisuhdevinkkejä jakavan Emman ( Uma Thurman ) onnen ehdoksi asetetaan se, että terapeutti nöyrtyy omien oppiensa edessä. Siis luopuu vaatimasta miehiltä liikaa hienotunteisuutta, saati hienostuneisuutta
Laji Komedia, Draama
Tällä komedialla on mainio tosipohjainen aihe: laiton radiolaiva eli merirosvoradio, joka tuuttaa aalloille rocklevyjä yötä päivää jostain mereltä Britannian edustalta. Eletään 1960-luvun loppua, eikä yleisradioyhtiö BBC soita nuorisomusiikkia, vaikka juuri sitä kansa himoaa
Laji Toiminta, Draama
Tämä on jo neljäs Fast & Furious -elokuva, vaikka se onkin tehty ikään kuin kakkos- ja kolmososia ei olisi olemassakaan. Tarina jatkuu siitä, mihin se ensimmäisessä elokuvassa Hurjapäät vuonna 2001 jäi. Ryöväri ja huippukuski Dom Toretto ( Vin Diesel ) ja FBI-agentti Brian O’Conner ( Paul Walker ) törmäävät toisiinsa viiden vuoden jälkeen
Laji Draama
Ruotsalaisella Lukas Moodyssonilla on ollut elokuvaohjaajana onnellisia ja vähemmän onnellisia kausia. Kimpassa näytti sydämellisen karseina hipit, ja Lilja 4-ever käsitteli ihmiskauppaa kaikessa lohduttomuudessaan. Mammutti on Moodyssonin paluu sellaisen elokuvan pariin, jossa on onneakin, ja siksi sitä pidetään suuren yleisön elokuvana
Laji Jännitys, Toiminta
Renny Harlinin 15. pitkä ohjaus on tilaustyö myös Hollywoodin mittapuilla. Renkimies-Harlinin työnä on 12 Roundsilla tehdä pienemmän piirin showpainitähdestä suuremman yleisön sankari. Tuottajana on painibisnestä vetävä amerikkalainen WWE-yhtiö ja sen uusi elokuvastudio
Laji Romantiikka, Draama
Ilman Dustin Hoffmania ja Emma Thompsonia tämä aikuisen yleisön draama makaisi dvd-vuokraamon alahyllyllä – tai olisi jäänyt tekemättä kokonaan. Aiheena on isän (68-vuotias Hoffman) väärät valinnat ja katumus. Tytär on menossa naimisiin Lontoossa, ja Harvey-isä kokee pistoksen: olen ollut poissa lapseni elämästä ja erkaantunut hänestä
Clint Eastwood möyhii omaa imagoaan – viimeisen kerran?
Laji Fantasia, Lapset ja nuoret
Cornelia Funken fantasiaromaani Mustesydän kertoo kirjojen hahmoista, jotka ovat karanneet todelliseen maailmaan, sekä ihmisistä, joilla on taito kutsua heitä maailmaamme
Laji Animaatio, Lapset ja nuoret
Möröt vastaan muukalaiset on Dreamworks-yhtiön tuottama 3d-animaatio, joka aiheeltaankin hauskasti palaa 3d-elokuvan kulta-aikoihin 1950-luvulle
Missä menee uhrautumisen raja ja onko hyvän tekeminen myös itsekkyyttä, kysyy Klaus Härön ohjaama elokuva Postia pappi Jaakobille
Yhteensä 2981 hakutulosta.
Kommentti: Turha murehtia
Suomalaiskirjoittaja tekee Hollywood-elokuvaa Chilen kaivospiinasta
Dan Brown kävi helvetissä
Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
Arvio: Springsteen herätti kohmeisen yleisön yllättävällä tempulla