Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

The Lobster on kaunis, absurdi ja apea elokuva parinetsinnästä

Rakkaus ja avioliitto vai loppuelämä hummerina? The Lobster on absurdi, mutta ei scifiä tai fantasiaa.

Kulttuuri
 
Despina Spyrou
Colin Farrell ja Jessica Barden tanssivat kauniissa mutta apeassa elokuvassa.
Colin Farrell ja Jessica Barden tanssivat kauniissa mutta apeassa elokuvassa. Kuva: Despina Spyrou

Draamakomedia The Lobster Ohjaus Yorgos Lanthimos. Pääosissa Colin Farrell, Rachel Weisz, Ashley Jensen, John C. Reilly, Bem Whishaw, Léa Seydoux, Olivia Colman. 118 min. K12. ★★★

Entä jos eläisimme maailmassa, jossa paineet parisuhteen muodostamiseen olisivat niin kovat, että ihmiset häpeäisivät yksinäisyyttä ja etsisivät kumppania millä hinnalla hyvänsä, muodostaisivat kompromissiliittoja ja paikkaisivat ongelmia tekemällä lapsia?

The Lobster

Kirjoittaja: Yorgos Lanthimos, Efthimis Filippou

Draama

Ohjaaja: Yorgos Lanthimos

Alankomaat, Irlanti, Kreikka, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta

Vuosi: 2015

Kesto (min): 119

Ikäraja: K12

Rooleissa: Colin Farrell, Rachel Weisz, Ashley Jensen, John C. Reilly, Bem Whishaw, Léa Seydoux, Olivia Colman

Ai niin, tosiaan.

Yorgos Lanthimosin The Lobster on absurdi orwellilainen satu, mutta kaikki sen elementit on poimittu suoraan tosielämästä. Vähäilmeinen Colin Farrell esittää eronnutta Davidia, jonka vaimo on juuri jättänyt. Koska David on yksin, hän on paarialuokkaa. Hänenlaisensa epäonnistujat pakotetaan hotelliin, jossa heillä on 45 päivää aikaa löytää kumppani tai heidät muutetaan eläimiksi.

Davidilla on mukanaan koira, epäonninen velipoika. (David itse haluaisi olla hummeri, mistä elokuvan nimi.)

Lanthimosin ja Efthimis Filippoun kirjoittamassa tarinassa parisuhdepakkoa vaalitaan väkivalloin. Metsissä liikkuu kyllä yksinäisten vastarintaliike, mutta anarkistien yhteisö on lopulta aivan yhtä julma ja suljettu.

The Lobster viittaa suoraan George Orwellin 1984-teokseen (David esimerkiksi asuu huoneessa 101, joka oli myös rakkausministeriön kidutuskammio). Totalitarismin, alistumisen ja mielenhallinnan teemoista tulee paikoin mieleen myös Margaret Atwoodin Orjattaresi ja Kazuo Ishiguron Ole luonani aina.

The Lobster on absurdi, mutta ei scifiä tai fantasiaa. Satuelementeille löytyy arkinen vastineensa nykymaailmasta – eivätkä metaforiset tasot ole mutkikkaita.

Hotelli, jossa yritetään hätäisesti tavata ”match” pinnallisten ominaisuuksien perusteella, on helppo nähdä Tinder-treffien ja pariutumisohjelmien kuvana. Ja kun pareja syntyy, elokuvan hahmot kiinnittyvät toisissaan sattumanvaraisiin ominaisuuksiin, yleensä jaettuihin vikoihin. Jos ongelmia tulee, osoitetaan parille lapsi.

The Lobsterinkin maailmassa paarialuokkaan joutuneiden täytyy todistaa liittonsa oikeaksi ja kantaa papereita mukanaan.

Seksihaluja avitetaan pseudotieteellisillä opeilla, jotka pelkistävät kumppanuuden biologiaksi. Tuttua toisaalta on sekin, että yksinelävien vapautta pelätään. Heidän olemassaolonsa kyseenalaistaa kaiken.

The Lobster on apea ja kaunis elokuva, ja hyvin etäännytetty. Se käsittelee suuria tunteita, mutta on tietoisen tunnekylmä teos. Vaikka tarinaan sisältyy ”oikea suhde”, ei Davidin ja kapinallisnaisen ( Rachel Weisz ) romanssi kosketa.

Etäisyydessä on kyllä tunnevoimansa: kohtauksessa, jossa hotellissa järjestetään sinkkubileet, on jotain aidosti karmivaa ja lohdutonta.

Paikoin Lanthimosin metaforat ovat turhankin ilmeisiä. Tuntuu, ettei ohjaaja niinkään tutki aihettaan kuin luennoi näkemyksiään siitä.

Extras-sarjan Ashley Jensen tekee koskettavan sivuroolin naisena, joka vaikuttaa epätoivoisimmalta mutta saattaa olla enemmän elossa kuin yksikään muista hahmoista.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat