Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Viiden tähden suomalaiselokuva näyttää, miten tärkeää on hävitä kunnolla

Hymyilevä mies kertoo miehestä, joka häviää ottelun mutta voittaa kaiken, ja muistuttaa näin meille, kelle olemme lopulta onnemme velkaa

Kulttuuri
 
Kuokkasen Kuvaamo
Höyhensarjan nyrkkeilijä Olli Mäki (Jarkko Lahti, vas.) kuuntelee ohjeita valmentajaltaan Elis Askilta (Eero Milonoff).
Höyhensarjan nyrkkeilijä Olli Mäki (Jarkko Lahti, vas.) kuuntelee ohjeita valmentajaltaan Elis Askilta (Eero Milonoff). Kuva: Kuokkasen Kuvaamo

Draama Hymyilevä mies, ohjaus Juho Kuosmanen, pääosissa Jarkko Lahti, Oona Airola, Eero Milonoff. 93 min. K7 ★★★★★

Tämä on pakahduttava tarina miehestä, joka valitsee rakkauden uran sijaan. Tositarina!

Hymyilevä mies

Kirjoittaja: Mikko Myllylahti, Juho Kuosmanen

Draama

Ohjaaja: Juho Kuosmanen

Suomi

Vuosi: 2016

Kesto (min): 93

Ikäraja: K7

Rooleissa: Jarkko Lahti, Oona Airola, Eero Milonoff

Se oli ensimmäinen ammattilasnyrkkeilyn maailmanmestaruusottelu Pohjoismaissa, ja se tapahtui Helsingissä. Suomalainen amatöörinyrkkeilyn mestari Olli ”Kokkolan leipuri” Mäki kamppaili ensi kertaa ammattilaistasolla höyhensarjassa. Vastustajalla yhdysvaltalaisella Davey ”Musta nukuttaja” Moorella oli takanaan 62 ammattilaisottelua.

Tätä ottelua ei voi spoilata. Me tiedämme, miten siinä käy. Voit katsoa sen vaikka heti Yleltä.

Olympiastadionillinen seuraa herkeämättä ja kannustaa Mäkeä. Katsomosta piisaa ohjeita: ”Lyö selkäpuolelta!” ”Siitä vaan!” ”Suomi, Suomi, Suomi!” SF-filmin selostaja kuvailee ottelun tapahtumia jälkikäteisellä kaikkitietävyydellä: Moore harhauttaa, Mäki pudottaa suojauksensa, Moore iskee Mäen maahan, lopulta kolmesti ennen kuin tuomari julistaa ottelun päättyneeksi ja Mooren voittajaksi.

Ottelu nähdään Juho Kuosmasen Hymyilevän miehen loppupuolella. Ratkaisevalla hetkellä kamera ei syöksy nyrkkeilykehään toiminnan keskelle, kuten nyrkkeilyelokuvissa nykyisin, vaan pysyttelee kauempana, köysien toisella puolella. Ei hidastuksia, ei mehustelua.

Häviö tulee nopeasti jo toisessa erässä ja katsojat lähtevät pettyneinä. Mutta näytös ei ole ohi, ja siitäkin Hymyilevässä miehessä on kyse.

Heti ensi metreiltä katsoja imaistaan vahvasti mukaan Olli Mäen, tavallisen suomalaisen miehen, elämään. Se tapahtuu kaikista elokuvallisimmalla keinolla eli leikkauksella: näytetään jotain ja hups, se onkin jo vaihtunut toiseen. Ääni, hiljaisuuden muuttuminen rankkasateeksi, on olennainen osa sielläolon tuntua.

Ensimmäisessä kohtauksessa Olli on junassa, sitten hän jo virittelee autoa totisten pilttien seuratessa vierestä. Kun auto käynnistyy, Olli ajaa sillä tyttöystävänsä Raijan kotiin, mutta siellä ollaan jo lähdössä paikalliseen hääjuhlaan, noissa vaatteissako meinasit mennä. Kun auto ei starttaa, Olli polkee Raija pyöräntangolla kirkkoon. Hääjuhlassa morsiamen isä pitää vaivaannuttavan vakavan puheen keskellä ilon juhlaa, miten kaunis ilta oli kun ”sinä Tuula synnyit”.

Elokuvantekijät piirtävät näin tarkoin valituin vedoin ajankuvaa – millaista oli Suomessa maaseudulla 1960-luvulla – sekä päähenkilön luonteenkuvaa: yritteliäs, empaattinen, vähän levoton, selvästi ihastunut.

Tästä on tulossa rakkaustarina, mutta väliin iskee ura. Nyrkkeilijä Olli Mäki on valmistautumassa uransa ensimmäiseen ammattilaisotteluun ja pariskunta matkaa Helsinkiin. Amerikan malliin pröystäillen esiintyvä Elis Ask lupaa tukea Ollin mestariksi. Entinen nyrkkeilijä Ask ryhtyy hänen managerikseen.

Sitä varten Ollin täytyy suostua uskomattomaan mediasirkukseen, joka on ihan tätä päivää: poseerata lavastetuissa kohtauksissa dokkaristeille, esiintyä rehvakkaasti muotikuvissa, promota tulevaa ottelua toimittajille ja treenata kaiken keskellä kisapainoon. Löylynsihinä leikkautuu kuin veitsellä järven hiljaisuuteen kun urheilija pudottaa vimmaisesti kiloja.

Ei ole epäselvää, etteikö Olli selviäisi tästä duunista. Eri asia on, haluaako hän. Elokuvan tärkeimmäksi henkilöksi nousee tyttöystävä Raija, yksi rohkeimpia ja inspiroivimpia oman tien kulkijoita suomalaisen elokuvan historiassa. Raija kyllä yrittää mukautua, käy kampaajalla ja laittautuu suuren maailman malliin vain sotkeakseen kiharansa seuraavassa hetkessä entiselleen. Hän ymmärtää, että jokaisen on tehtävä omat valintansa sen suhteen, mikä on olennaista juuri minulle.

Nykyisessä huippuosaajien huippuilmapiirissä tällainen valintojen maailma vaikuttaa ihan hassulta, koska meille on niin kauan toitotettu, että voimme saada kaiken ja se kaikki meidän kuuluu haluta: loistava ura, rakastava perhe, upeita harrastuksia, rentouttavia lomia, täydellinen tasapaino kaiken tämän suhteen. Kaikkien kuuluu tavoitella pomon paikkaa ja kotoa kuuluu tulla täysi tuki.

Hymyilevä mies piirtää aivan toisen todellisuuden, joka kolahtaa niin kovaa, koska se on niin totta. Kaikkea ei voi saada ja arvovalintoja ei voi paeta. Kun menestyvä mies valitsee näin selvästi rakkauden uran sijaan, itsestäänselvyytenä pidetty osoittautuu vain yhdeksi valinnaksi muiden joukossa.

On ihmeellistä seurata, miten vaivattomasti ja lähestyttävästi Kuosmanen työryhmineen tämän kaiken meille kertoo. Asiat tehdään absoluuttisen selviksi usein monella tasolla ilman, että sitä juuri huomaa. Tämä on taituruutta.

Erinomainen esimerkki on Ollin ja Raijan suhde Elikseen. Elis majoittaa heidät kotiinsa lastenhuoneeseen kerrossänkyyn. Tämä kuvastaa hyvin sitä holhoavaa asennetta, jolla Elis Olliin suhtautuu.

Sama osoitetaan hauskasti vielä dialogin tasolla, kun Elis ajaa matsia rahoittavien helsinkiläisporhojen kartanolle anomaan rahaa ja pyytää takapenkillä istuvia lapsia odottamaan kun ”isi käy hoitamassa yhden jutun”. Siellä on myös Olli, tietenkin. Kaikki kolme päänäyttelijää istuvat rooleihinsa, mutta Oona Airolan ja Jarkko Lahden välinen kemia saa perhoset lentelemään vatsassa.

Ohjaaja ja toinen käsikirjoittajista Juho Kuosmanen on kertonut kasvaneensa Matti Ijäksen ja Aki Kaurismäen elokuvilla, ja pilkahduksia tästä näkyy eritoten huumorissa. Kun Olli toteaa lehdistötilaisuudessa, ettei tule ainakaan huonolle häviämään, lause on kuin suoraan Kaurismäen omasta suusta. Mutta eniten 16-milliselle mustavalkofilmille kuvattu Hymyilevä mies on velkaa uuden aallon klassikoille, etenkin Tony Richardsonin Kaikista kapinallisimmalle (1962), jossa nuorisorikollinen saa auktoriteeteilta tunnustusta pitkän matkan juoksutaidollaan. Kriittisellä hetkellä hän ei suostu ylittämään maaliviivaa.

Olli Mäenkin häviön voisi nähdä keskisormena yhteiskunnalle, joka oli aiemmin evännyt häneltä kommunistina pääsyn olympiakisoihin. Se olisi kuitenkin ylitulkintaa. Totuus on, että ratkaisun hetkellä Ollin elämän keskipiste seuraa elokuvassa tapahtumia etäältä, 24 000 ihmisen seurassa yläkatsomosta käsin.

Koko odotettu nyrkkeilyottelu on lopulta pelkkä sivupolku ja roska silmässä, joka estää Ollia hetkellisesti näkemästä, mikä on todella tärkeää.

Samalla tavalla uhkasi käydä myös elokuvantekijälle itselleen. Kun Juho Kuosmanen voitti Cannesin elokuvajuhlien opiskelijasarjan pääpalkinnon vuonna 2010, hän kauhistui. Dokkarilta näyttävän mutta oikeasti keksityn Taulukauppiaat-elokuvan voitto takasi seuraavallekin elokuvalle tien johonkin Cannesin kilpasarjoista. Paineet onnistua olivat valtavat, Kuosmanen on kertonut.

Kuosmanen päätti keskittyä esikoispitkässään olennaiseen ja tehdä juuri sellaisen elokuvan kuin hyvältä tuntui. Siitä tuli ulkoisesti kaikin tavoin epäkaupallinen tapaus, jonka ei pitänyt kiinnostaa juurikaan Suomen ulkopuolella: mustavalkoinen periodielokuva kokkolalaisen duunarinyrkkeilijän nolosta häviöstä.

Tulikin Cannesin kakkoskilpasarjan voittanut, joka puolella hehkutettu ja aidosti sydämellinen elokuva onnesta ja siitä, miten häviön voi ottaa vastaan. Hymyilevän miehen hienoin kohtaus sijoittuu pukukoppiin kun Mäki-Moore-ottelu on juuri päättynyt. Kerrankin Eero Milonoffin härkämäinen Elis Ask on sanaton.

Mutta Lahden Olli Mäki ei ole. Hän nousee seisomaan, vetää Eliksenkin mukanaan, poseeraa kuvaajille, antaa kommentit, vie koko show’n kunnialla loppuun, kohtaa sen, mikä ei olekaan myötäkarvaan ja kivaa.

Rion olympialaisten mitalittomuuden jälkipyykin vanavedessä Hymyilevä mies muistuttaa, että urheilussa on aina voittajia ja häviäjiä, mutta elämässä ja onnessa ihminen on vastuussa vain itselleen.

Mikä on tärkeää sinulle?

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat