Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Yksille kommunisti, toisille porvari – Matti Klinge eteni muistelmissaan kolmanteen osaan

Klinge antaa poikkeuksellisen tasapainoisen kuvan 1970-luvun opiskelijaradikalismista.

Kulttuuri
 
Tuija Parvikko
ESO / Yliopistomuseo
Inspehtori Matti Klingeä kannetaan Eteläsuomalaisen osakunnan 75-vuotisjuhlassa 1980.
Inspehtori Matti Klingeä kannetaan Eteläsuomalaisen osakunnan 75-vuotisjuhlassa 1980. Kuva: ESO / Yliopistomuseo

Muistelmat Matti Klinge: Anarkisti kravatti kaulassa. Muistelmia 1972–1982. Siltala. 419 s.

Professoriksi pääsee se, jolla on kodin, suvun, koulun ja perheen kannustavien asenteiden lisäksi tarpeeksi ”ambitiota” ja sitkeyttä.

Anarkisti kravatti kaulassa

Kirjoittaja: Matti Klinge

Julkaisija: Siltala

Laji: muistelmat

Vuosi: 2015

Sivumäärä: 419

Matti Klingellä (s. 1936) oli. Jo varhain hän asetti tavoitteekseen päästä Helsingin yliopiston historian ruotsinkieliseen professuuriin alle 40-vuotiaana.

Akateemisia traditioita jumaloivalla Klingellä oli etuoikeus tulla valtion korkeita virkamiehiä koskeneen menettelyn mukaisesti tasavallan presidentin, tuolloin siis Urho Kekkosen, nimittämäksi 1.6.1976 pitkän ja monivaiheisen virantäyttöprosessin jälkeen.

Klingen muistelmien kolmatta osaa hallitsee hänen vakiintumisensa helsinkiläiseen akateemiseen eliittiin ja Helsingin yliopistoon 1970-luvulla.

Kirja sisältää perinpohjaista selontekoa niin viranhakuja koskeneista akateemisista intrigeistä kuin Klingen rekrytoitumisesta akateemisen eliitin rakenteisiin ja yhdistyksiin.

Sitä ei tarvitse lukea pelkkänä itsekehuna ja tärkeilynä. Yhtä lailla se on tärkeää akateemista antropologiaa ja sosiologiaa.

Nuoremmille akateemisille sukupolville Klingen yliopistososiologia tarjoaa katsauksen vanhan yliopistomaailman tapoihin, rituaaleihin ja opetus- ja opiskelukäytäntöihin. Vaikka varsinkin Helsingin yliopiston historian laitoksella vallitsi patamusta agraarikonservatiivisuus, vastuuntuntoisella professorilla oli niin halutessaan mahdollisuus hyvin henkilökohtaiseen ”kontaktiopetukseen”, jota moni nykyään luulee tuoreeksi keksinnöksi.

Professorilla oli myös paljon nykyistä paremmat mahdollisuudet yliopiston sivistystehtävän vaalimiseen ja itsenäisen, mahdollisimman suureen oppineisuuteen tähtäävän opiskelun tukemiseen. Nykyisessä projekti -ja ryhmätyöpainotteisessa yliopistossa monelle ei valkene koskaan, että omaa lukeneisuutta ja kriittisen arvostelukyvyn kehittämistä ei korvaa mikään.

Kiinnostavinta kirjassa on se, mitä Klinge sanoo historian tutkimuksesta ja 1970-luvusta aikakautena. Kirjan nimi, Anarkisti kravatti kaulassa, viittaa juuri tähän.

Klingestä tuli suomalaisen historiankirjoituksen ”myytinmurtaja”, jonka kaulassa kravatti oli provokaatio sekä aikakauden vasemmistolaisten ”partaradikaalien” että agraarinationalistisen oikeata totuutta vartioivan Suomen historian eliitin suuntaan.

Oikeistoprofessorien keskuudessa Klingeä pidettiin pitkään epäilyksenalaisena, ajoittain lähes kommunistina ja vähintäänkin Kekkosen lakeijana.

Klingen historian tutkimuksen ja historiakäsityksen keskeiset lähtökohdat ja periaatteet kiteytyivät juuri 1970-luvulla. Hän esitti ne tiivistetysti vuosikymmenen tärkeimmässä kirjassaan Bernadotten ja Leninin välissä (1975).

Toisin kuin vulgaarihistoriassa edelleen esitetään, Suomi ei syntynyt omaehtoisesti, vaan suurvaltojen luomuksena. Sille oli keksittävä identiteetti, johon kansa oli saatava samastumaan. 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien tämä identiteetti opetettiin – ja opetetaan vieläkin – kansalle oppi- ja asevelvollisuuden ja sittemmin myös sotakokemuksen avulla.

Nationalistisen, päämäärään tähtäävän kansallisen historiankirjoituksen dekonstruktiosta tuli Klingen tutkijaprofiilin tärkein elementti. Oli tärkeää ymmärtää, että Suomessa ei ollut mitään tavanomaisesta kotiseuturakkaudesta poikkeavaa esikansallistunnetta ennen kuin suomalaisuusmiehet loivat ”fennomanian”.

Yhtä tärkeää oli ymmärtää Suomen muotoutuminen Tukholman muodostaman keskustan ja sitä ympäröivien itä–länsisuuntaisten periferioiden vuorovaikutuksessa. Vuoteen 1809 asti Suomea ei ollut, vaan alue laskettiin Svean osaksi. Venäjän hallinnassa Suomesta tuli suuriruhtinaskunta siksi, että Pietarin tultua pääkaupungiksi se tarvitsi puskurivyöhykkeen länteen.

Lopulta Lenin antoi Suomen Saksalle ja samalla Suomelle itsenäisyyden. Keskusta vaihtui Tukholmasta Berliiniin.

Klingen kuvaus 1970-luvun opiskelijaradikalismista on poikkeuksellisen tasapainoista. Hänkin katsoo taistolaisten hallinneen opiskelijoiden liikehdintää, mutta ei pode niin tavalliseksi käynyttä jälkijättöistä taistolaiskammoa eikä vainoharhaisesti jäljitä taistolaishegemoniaa kaikkialta.

Toisaalta hän toteaa, että fiksuimpien assilaisten (Akateeminen Sosialistiseura) kanssa pystyi väittelemään, ja toisaalta hän kytkee taistolaisuuden osaksi 1960- ja 1970-lukujen yleistä tapainturmellusta.

Vuoden 1978 alussa Klinge kävi puhumassa kansallisesta symboliikasta sosialidemokraattisen puolueen ideaseminaarissa. Hän suositteli demareille punavärin hylkäämistä ja Suomen sinivalkoisten värien ottamista sen tilalle. Kun Mauno Koivisto sitten valittiin tasavallan presidentiksi hyvin sinivalkoisen ja ”monarkistisen” kampanjan tuloksena, Klingen on helppo spekuloida mahdollisuudella, että demareiden värikäänne olisi ollut peräisin juuri häneltä.

Oli miten oli, Klingelle Koivisto edusti parhaiten bonapartelais-monarkistis-paasikiviläistä vahvaa presidenttifiguuria, jonka ulkopolitiikka perustui vanhasuomalaiseen geopoliittiseen realismiin. Klingen käsityksen mukaan Koivisto valittiin ”uudeksi Kekkoseksi”, vaikutusvaltaiseksi valtioelimeksi.

On perusteltua päättää muistelmien tämä osa juuri Koiviston kauden alkuun. Vaikka Koivistosta tuli Klingen ja monien muiden toiveiden mukaisesti vahva presidentti, hänen kaksi kauttaan raivasivat samalla merkittävästi tietä suomalaisen parlamentarismin kehitykselle.

Lukija jää kiinnostuneena odottamaan, mitä sanottavaa vahvaa johtajuutta kannattavalla Klingellä on ”suomalaisen monarkian” kauden päättymisestä Koiviston vahvalla myötävaikutuksella.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston valtio-opin dosentti.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat