Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Seurapiireistä vankilaan ja leipäjonoon – helsinkiläisen elokuvatuottajan karu omaelämäkerta ilmestyi

Vankilassakin istuneen Pamela Mandartin omaelämäkerta on elokuvantekijän kunnianpalautus, jossa intiimit muistikuvat yhdistyvät toimeentulokamppailuun.

Kulttuuri
 
Markku Ulander / Lehtikuva
Pamela Mandart käräjäoikeudessa vuonna 2010.
Pamela Mandart käräjäoikeudessa vuonna 2010. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Vaarallinen elämä

Kirjoittaja: Pamela Mandart

Julkaisija: Nemo

Laji: omaelämäkerta

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 320

Kuka?

Pamela Mandart

 Vuonna 1952 syntynyt elokuvatuottaja ja kirjailija.

 Tunnetuimmat elokuvatuotannot: Going to Kansas City, Unna ja Nuuk ja Keisarikunta sekä dokumentti Kotkan poikii ilman siipii.

 Kirjoittanut novellikokoelmia 1980- ja 1990-luvuilla.

 Toimi elokuvatuottajaliiton johdossa 1996–1998.

 Tuomittiin törkeästä petoksesta vankilaan 2012.

Omaelämäkerta Pamela Mandart: Vaarallinen elämä. Nemo. 320 s.

”Viisikymppinen vartija avaa iltakierroksella sellini oven ja tähtää sormenpaksuisella led-taskulampulla silmiini.”

Näin alkaa omaelämäkerta Vaarallinen elämä. Kirja on vankilaan tuomitun helsinkiläisen elokuvatuottaja Pamela Mandartin tarina, jossa 63-vuotias elokuvatuottaja, myös kirjailija ja näyttelijä, käy läpi elämäänsä, sen voittoja ja pettymyksiä, rakkauksia ja nöyryytyksiä.

Nöyryytyksistä suurin on vankilatuomio, jonka elokuvatuottaja sai 2012 Helsingin hovioikeudesta. Mandartin yhtiöiden elokuvat eivät menestyneet, talous meni kuralle ja tilit rahoitusyhtiön kanssa solmuun. Petos vei seurapiireistä ja parrasvaloista vankilaan ja leipäjonoon.

”Maksettuani Espoossa sijaitsevan asuntoni vuokran jää ravintoon, hygieniaan, lääkkeisiin ja seutulippuun noin 150 euroa kuukaudessa. Selviän hengissä hyvällä suunnittelulla, kurinalaisuudella ja pitkäjänteisyydellä”, Mandart kirjoittaa vankilan jälkeisestä elämäntilanteestaan.

Kirja on kirjoittajan kunnianpalautus ja rangaistuksen kärsineelle se tietenkin suotakoon.

Ennen oli toisin. Mandart kertoo kirjassa, miten kahden kulttuurin välissä kasvanut – isä oli tanskalainen, äiti suomalainen – ja hylätyksi itsensä kokenut avioerolapsi löysi paikkansa ja sukulaissieluja kulttuuripiireistä.

Aluksi Mandart pyöri teatterimaailmassa, ei päässyt Teatterikouluun mutta näytteli Kellariteatterissa ja Kokkolan kaupunginteatterissa. 1980-luvulla hän toimi kirjailijana, julkaisi novelleja, kunnes elokuva vei mennessään. Vuosikymmenet sisäpiireissä näkyvät kirjassa taiteilijoiden minihenkilökuvina, taiteen sisällöstä ei juuri puhuta.

Mandart Production
Maria Ylipää ja Mikko Leppilampi näyttelevät elokuvassa Keisarikunta. Elokuvan tuotti Pamela Mandart.
Maria Ylipää ja Mikko Leppilampi näyttelevät elokuvassa Keisarikunta. Elokuvan tuotti Pamela Mandart.

Mandart tutustuu taiteilijoihin töissä ja vapaalla, ravintoloissa ja kutsuilla, liitelee muistikuvasta toiseen kuin perhonen.

Mukana kirjan sivuilla ovat muiden muassa kuvataiteilija Olli Lyytikäinen, näyttelijä Esko Salminen, elokuvaaja Kari Sohlberg, muusikot Matti ja Pirjo Bergström, mäkihyppääjä Matti Nykänen, eläinsuojelija Anja Eerikäinen sekä kirjailijat Pentti Holappa, Tove Jansson, Göran Schildt ja Joni Skiftesvik.

Juoruilua on joukossa, mutta enemmän sivuilta huokuu valtavaa, ja myös hellyttävän naiivia, taidepersoonien ihailua. Mandart on halunnut olla yksi heistä ja kirjailija Arto Mellerin, jonka kanssa Mandart kirjailijavuosinaan jakoi työhuoneen, hän nostaa sielunkumppanikseen.

”Hän ei kuvia kumartanut ja näki ympäröivän maailman koomisena ja muotopuolena, pelottavanakin. Mellerissä oli kuitenkin ahdistunut puoli, joka ei minulle avautunut”, Mandart kirjoittaa.

Henkilökohtaisin paljastus koskee toista saman polven taiteilijaa, toista sielunkumppania, näyttelijä Matti Pellonpäätä.

Pamela Mandartin arkisto
Pamela Mandart (alarivi keskellä) oli nuorena näyttelijä. Sateentekijät-ryhmään kuuluivat vuonna 1979 myös Eeva Litmanen (vas.), Vieno Saaristo, ohjaaja Pekka Mandart, Heikki Määttänen ja Matti Pellonpää.
Pamela Mandart (alarivi keskellä) oli nuorena näyttelijä. Sateentekijät-ryhmään kuuluivat vuonna 1979 myös Eeva Litmanen (vas.), Vieno Saaristo, ohjaaja Pekka Mandart, Heikki Määttänen ja Matti Pellonpää.

Mandart kirjoittaa miten hänen piti valita nuoruusvuosinaan kahden miehen välillä ja Pellonpää oli se, joka jäi rannalle. Pellonpäästä tuli sittemmin Kaurismäen elokuvien päätähti ja yksi Suomen tunnetuimmista taiteilijakasvoista maailmalla.

Mandart kirjoittaa Pellonpäästä lämpimästi. Kirjan mukaan he olivat kuin kaksoset, jotka arvostivat samoja asioita.

”Halusimme tähdiksi ja eturiviin teatteri- ja elokuvataiteilijoiden joukkoon.”

”Rakasteleminen oli luonnollista ajatusten jatketta, mutta olisimme voineet rajata sen poiskin. Kaksi outoa yhtyivät jo katseen tasolla.”

Mandartin ajatusmaailma saattaa kirjassa olla paikoin erikoinen, hän kertoo muun muassa aistimistaan valoilmiöistä, mutta ihmisten havainnoijana hän on intiimi. Hän osaa kirjoittaa.

Mandartin urasta ovat jälkipolville näkyvimpiä pitkät elokuvat.

Mandart tuotti muun muassa pitkät fiktioelokuvat Unna ja Nuuk, Going to Kansas City sekä Keisarikunta. Niistä jälkimmäiset ovat Mandartin puolison, Pekka Mandartin, ohjauksia. Nyt jo päättyneen, pitkän ja rosoisen avioliiton osuus kirjassa on suuri.

Mandart Productions
Mikko Nousiainen näyttelee pääosaa elokuvassa Going to Kansas City. Vuonna 1998 valmistunut elokuva oli aikansa suurtuotanto.
Mikko Nousiainen näyttelee pääosaa elokuvassa Going to Kansas City. Vuonna 1998 valmistunut elokuva oli aikansa suurtuotanto.

Elokuvista kertoessaan kirja kuitenkin muuttuu kuivemmaksi. Sen Mandart paljastaa, että Peter Franzén oli toinen vaihtoehto Going to Kansas Cityn pääosaan. Roolin näytteli vuonna 1998 valmistuneessa elokuvassa Mikko Nousiainen.

Yleä Mandart suomii kovalla kädellä, yhtiö ei hänen mielestään ymmärrä tekijöitä.

”Valtion suojeluksessa olevan laitoksen uudistusvastaisuus nojaa poliittisten asemien ja työpaikkojen ylläpitämiseen, ei tehokkuuteen, läpinäkyvyyteen tai dynaamiseen verkostoitumiseen alihankintaverkoston kanssa”, Mandart kirjoittaa.

Kirjana Vaarallinen elämä on kertomus jatkuvasta elämänkamppailusta; milloin etsitään onnea tai syliä, milloin toimeentuloa tai asemaa.

”Varakas liikemiespuoliso olisi kirjailijalle paras mesenaatti, mutta liikemiehet ja kirjallisuus harvoin viihtyvät samassa sängyssä”, Mandart kirjoittaa.

Nykyistä elämäntapaansa hän kutsuu retroköyhäilyksi.

”En voi ostaa palveluita pienyrittäjiltä, kuten kampaajalta, suutarilta tai ompelijalta. Leikkaan itse hiukseni, saan ystäviltäni poistovaatteita. Ostan eläkepäivänä kahvi- ja teepaketin, ruokarasvat ja hygieniatuotteet. Sen jälkeen käytän ravintoon kaksi euroa päivässä koko kuukauden ajan.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat