Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Uusi tutkimus suomalaisista fasisteista lopettaa viimein vuosikymmenten hyssyttelyn

Tuore synteesi suomalaisesta äärioikeistosta sotien välisenä aikana on kiistakirjoitus, joka provosoi keskusteluun.

Kimmo Rentola

Historia Oula Silvennoinen, Marko Tikka & Aapo Roselius: Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet. WSOY. 504 s.

Suomalaiset fasistit on, hämmästyttävää kyllä, ensimmäinen kokonaisesitys 1920–40-lukujen laitaoikeistosta. Sen eri ilmentymistä, haaroista ja henkilöistä on toki kirjoitettu valtavasti.

Tekijäkolmikon Oula Silvennoinen on aiemmin perehtynyt Suomen ja natsi-Saksan suhteisiin, Marko Tikka sisällissotaan ja populaarikulttuuriin, Aapo Roselius vuoden 1918 teloittajiin ja muistamiseen. Viimeksi mainitun panos on kai vähäisin, kun nimi tulee viimeisenä.

Ansioitunut tohtorikolmikko on nelissäkymmenissä, mutta vielä heistä löytyy vihaista nuorta miestä ja missio: ”Tässä kirjassa riitautetaan suurin osa, ellei kaikkia suomalaisesta fasismista vallitsevista käsityksistä.”

Etenkin riitautetaan se uskomus, ettei Suomessa varsinaista fasismia oikein ollutkaan. Tai jos oli, se jäi marginaaliin vailla suurempaa vaikutusta.

http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/8ebd01ceb6511133ee9220ed33aa34b5c79eb28e-2441662-Oula%20Silvennoinen_16.jpg
Suomalaisen fasismin historia on nyt kirjattu
Suomessa on ollut ja on edelleen fasismia, Tutkija Oula Silvennoinen sanoo. Toimittaja, kuvaus ja leikkaus Kalle Koponen

Kysymys on tietysti siitä, mikä määritellään fasismiksi. Käsite on ollut liukas. Ei edes sanan alkuperä ole politiikan alalta, vaan antiikin Rooman vitsakimpusta. Eri maissa on oltu eri nimikkeiden alla, esimerkiksi Espanjassa falangisteja. Monille fasismi on pelkkä haukkumanimi.

E. J. Paavilainen
IKL:n mustapaidat marssilla.
IKL:n mustapaidat marssilla.

Vuosikymmenten sievistelystä, vähättelystä ja hyssyttelystä irtautuvat tekijät nojautuvat Simo Salmisen metodioppiin, jossa ruma sana sanotaan niin kuin se on. Heidän tulkinnassaan ”avoin fasismi” oli Suomessa vain pieni osa fasismin todellisesta vaikutusvallasta, jonka pääedustajia olivat Lapuan liike, IKL ja uutena painotuksena Vapaussodan Rintamamiesten Liitto. Laaja fasismin käsite voi viedä kahdellekin lavealle tielle. Toisaalla on Ruotsista tuttu hurskastelu ja leimailu, toisaalla itänaapurin parkkiintunut ’antifasismi’.

Kirjassa näille teille ei langeta, vaan tekijät perustelevat asiaansa vertaamalla Suomea eurooppalaisen fasismin vaiheisiin ja luonteeseen. Hedelmällisin on näkemys ensimmäisen maailmansodan veteraanien ratkaisevasta roolista fasismin ydinjoukkona. Suomessa tällä paikalla olivat valkoiset veteraanit. Heidän vuonna 1929 perustetun Vapaussodan Rintamamiesten Liittonsa merkitys nousee katveesta ja liikehdintä osoittautuu sukupolven liikkeeksi.

Veikko Kanninen
Puolueunivormuisia saksalaisnuoria Tampereen teknillisen opiston opiskelijoiden vieraina kesäkuussa 1933.
Puolueunivormuisia saksalaisnuoria Tampereen teknillisen opiston opiskelijoiden vieraina kesäkuussa 1933.

Merkittävä havainto on myös se, että näiden piirien ansioksi usein mainittu isänmaallisuus saattoi sittenkin jäädä hopealle. Loppupeleissä jopa kansallinen itsemurha väikkyi mielessä: Suomi saisi mennä, ellei se olisi sille nähdyn korkean tehtävän arvoinen.

Tilaa kirjassa jää vastaväitteillekin. Alan auktoriteetti Stanley G. Payne erotti varsinaisen fasismin ja radikaalioikeiston toisistaan ja sijoitti kaappausta yrittäneet Viron vapaussoturit viimeksi mainittuun ryhmään. Suomi ei hänellä esiinny, mutta Viron vapsit rinnastuvat tämän kirjan kohdehenkilöihin.

Yksi tärkeä ero Saksaan ja Italiaan Suomessa oli uskonnon painava rooli. Toki pappi muiluttajana voi olla lähempänä jumalanpilkkaa kuin uskonnonharjoitusta, mutta uskonnolla toimia kuitenkin perusteltiin. Espanjan Francolla katolisuus toki oli merkittävä.

Werner Mauritz Gestrin
SS-vapaaehtoiset palaavat Suomeen kesällä 1943.
SS-vapaaehtoiset palaavat Suomeen kesällä 1943.

Tekijät vähättelevät kommunismin uhkaa tuon ajan Suomessa. Ei kommunistien vainoaminen sentään ollut ihan kärpäsen ampumista tykillä. Kannatus oli suuri, vaiennettunakin, itäraja lähellä ja sen takana lisää.

Tämä kirja kaventaa sievistelyn alaa. Käy älyllisesti vaikeammaksi sanoa muilutusten olleen ”juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä”. Tekijät nimeävät tämän lausujaksi tutkija Jussi Niinistön ja jättävät lukijan vastuulle päätellä, että mies on nyttemmin ministeri.

Kirja on vauhdikas ja elävä – jokusen adjektiivin olisi voinut pyyhkiäkin. Jokainen luku alkaa kuin elokuvan kohtauksella.

Pääosin Suomalaiset fasistit perustuu aiempaan tutkimukseen, joten kokonaan uutta ei saada kovin paljon, mutta pääpaino onkin synteesissä. Sekä kirjoittajina että analyysissaan tekijät jatkavat Martti Ahdin aikanaan avaamaa linjaa.

Vähän tunnettua tai kokonaan uutta on löydetty kirjeistä, etenkin kirjailijoilta, Nobel-ehdokkaana olleelta Bertel Gripenbergiltä ja Örnulf Tigerstedtiltä (”Sieg Heil! Nyt menee lujaa” – ja syvällisempääkin). Monelle lienee uusi tieto, että vielä vapaussodan 20-vuotisparaatiin 1938 liittyi entisen lapuanmiehen Vihtori Herttuan surkuhupaisa kaappaushanke.

Joensuun maakunta-arkisto
Kalterijääkärit Vihtori Kosola, Kyösti Wilkuna ja Juho Heiskanen vuonna 1918.
Kalterijääkärit Vihtori Kosola, Kyösti Wilkuna ja Juho Heiskanen vuonna 1918.

Kohdehenkilöt pääsevät ääneen, mikä tuo ajan aitoa tuntua. Jokainen luku alkaa sitaatilla. Niitä on taajaan ja ne ovat pitkiä. Kaunokirjallista aineistoa on haravoitu, eikä vain runoja. Johan Fabritiuksen ja monen muun proosa nousee unholasta.

Toisinaan teksti on hyytävää, joskus koomista, toisinaan komeaa. Pappi Elias Simojoella konekiväärien rätinä soi kuin saman aseen staccato seuraavan polven Che Guevaralla.

Historia kirjoitetaan kunkin nykyhetken näkökulmasta, ja näin on tämän kirjan kohdalla vahvasti. Herätteenä on nykytilanne Euroopassa ja Suomessa.

Tekijät karttelevat nykynimien nostamista tikun nokkaan, mutta kyllä lukija haistaa niin kuin lienee tarkoituskin. Viitasaaren nousu kirjassa melkein Lapuan veroiseksi pesäpaikaksi on sekin saattanut saada virikettä paikkakunnan nykymaineesta.

WSOY:n kuva-arkisto
Naisylioppilaitten Karjala-Seuran (NYKS) lippua valmistellaan vihkimiseen 1933. Yhdessä miesten Akateemisen Karjala-Seuran kanssa järjestöt vaalivat laajentumishaluista, radikaalia kansallismielisyyttä.
Naisylioppilaitten Karjala-Seuran (NYKS) lippua valmistellaan vihkimiseen 1933. Yhdessä miesten Akateemisen Karjala-Seuran kanssa järjestöt vaalivat laajentumishaluista, radikaalia kansallismielisyyttä.

Voi leikkiä ajatuksella, että tehokas ja elävä, aikalaiset ääneen päästävä ja sievistelystä luopuva kirja johtaisi toisenlaiseen tulokseen kuin tekijät ovat tarkoittaneet. Harvoinkos niin on historiassa käynyt? Tässä olisi ainesta nykyisten ’sotureiden’ kulttikirjaksi. Tosin se vaatisi tosikkoasenteen pientä relaamista.

Tämä synteesi ja kiistakirjoitus haastaa, jopa provosoi keskusteluun. Toivottavasti muun ohella tulee myös asiallista palautetta.

Kirjoittaja on poliittisen historian professori Helsingin yliopistossa.

Erkki Ervamaan arkisto
Isänmaallisen Kansanliikkeen nuorisojärjestön Sinimustien lausuntakuoron esitys on ohitse ja kiertue jatkuu.
Isänmaallisen Kansanliikkeen nuorisojärjestön Sinimustien lausuntakuoron esitys on ohitse ja kiertue jatkuu.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat