Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maritta Lintusen novelleissa on tehokasta dramaturgiaa ja yllätyskäänteitä

Takapiru-novellikokoelmassa käsitellään elämän peruskonflikteja taitavasti.

Kulttuuri
 
Jukka Koskelainen
Mika Wist
Maritta Lintusen novellit on rakennettu tehokkaan dramaturgian varaan.
Maritta Lintusen novellit on rakennettu tehokkaan dramaturgian varaan. Kuva: Mika Wist

Novellit Maritta Lintunen: Takapiru. WSOY. 219 s.

Maritta Lintusen uusista novelleista välittyy vahva maaseudun lumo. Hän onnistuu kuvaamaan samalla haikeasti ja terävästi, miltä tuntuu hyvästellä rakas kesäpaikka:

Takapiru

Kirjoittaja: Maritta Lintunen

Julkaisija: WSOY

Laji: novellikokoelma

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 219

”Kuinka raskasta oli hyvästellä harmaa nukkuma-aitta, ikivanha pihakuusi ja tuo männikön lomitse siilautuva vadelmanpunainen valo, joka iltaisin värjää metsänsaarekkeista usvan.”

Sama meno jatkuu eräässä toisessa novellissa, kun umpikaupunkilainen mies saa tädiltään perinnöksi metsätilan ja viettää lomansa siellä. Mies joutuu täysin koskemattoman luonnon pauloihin.

Ongelmana on vain naapuri, jonka kanssa jo täti on taittanut peistä vuosien ajan taimikoiden ja suon luonnonvaraisuuden puolesta. Ja takana on suurempiakin intressejä: uhratako luonto rahalle?

Luonnossa ei siis rauhaa saa, koska joku on väijymässä hyötymielessä.

Lintunen käsittelee elämän peruskonflikteja taitavasti ja pakottomasti. Hän kirjoittaa tilanteista, jolloin kohdataan uhkaaja, ja on tehtävä ratkaiseva siirto:

Autokoulunopettaja on ostanut perheen rakkaan kesämökin, pienellä kylkiäiskaupalla perheen isä saa rahat tyttären autokouluun. Opettaja vain ahdistelee tytärtä, joka kaipaa mökkiä takaisin.

Entä pitääkö oppilaan paljastaa nauraja uskonnontunnilla? Pianisti saa laulajan uskomaan, että tällä on parantumaton vaiva, jolloin laulaja päättää antaa taidelaululle pitkät. Uusi nokkela poika tulee opettajan ja ihastuksen väliin, jolloin ylimielinen opettaja punoo juonia.

Novellit on rakennettu tehokkaan dramaturgian varaan.

Esimerkiksi Hymypatsas alkaa lauseella ”En tiedä kenen idea oli laittaa poika juuri minun luokalleni.” Heti tietää, että tulossa on jotain kohtalokasta ja että kertojan pitää jossain vaiheessa tehdä ratkaiseva valinta, hän kun on ihastunut kollegaansa, joka taas on ystävystynyt pojan äidin kanssa. Näsäviisaan tuntuista poikaa pitää siis käyttää, jotta pääsee opettajan luo.

Mutta luvassa on yllätyskäänne, kuten muissakin novelleissa.

Vastakkain ovat usein huijari ja huijattu, kiusantekijä ja uhri. Tämä tuo novelleihin terää, mutta henkilöiden sisäisissä konflikteissa ei aina edetä kovin pitkälle. Päähenkilöillä on usein vain yksi selvä pyrkimys. Halu joka tuottaa teon.

Lintusen tyyli on taloudellisempaa, perinteisempääkin kuin edellisissä kokoelmissa, mutta mukana on myös vaikkapa Thomas Mannilta tuttuja maanisia sävyjä, kun päästään taiteilijoiden pariin.

Tuntematon uhkaaja lähettää virikesanoja kirjailijalle, ja sävellyksen opettaja, oman luovan uran hylännyt, saa huippulahjakkaan oppilaan, tekee tämän hyväksi yhtä ja toista. Nuorukainen lähtee vuodeksi Berliiniin, ja opettaja saa yllättyä perin pohjin, kun kuulee radiosta hänen ensimmäisen sinfoniaansa.

Nämäkin novellit ovat vahvoja, väliin kuin novellin mallisuorituksia. Niihin ei kaipaa kuin jokusta kerronnallista yllätystä, sellaista tulee vain kerran, kun vanha aviopari matkustaa Kreikkaan. Nyt musiikin ja luonnon sijaan lumoajana on kerjäläiskoira. Mutta ketä oikein riivataan?

Kuten muissakin novelleissa, lukija saa ratkaista, koska molempien näkökanta kuullaan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat