Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Meriläinen ja Särmä löytävät feministisiä oivalluksia arjesta

Patriarkaatti sortaa myös miehiä, uusi feminismiopas muistuttaa.

Kulttuuri
 
Aki-Pekka Sinikoski / S&S
Rosa Meriläinen ja Saara Särmä kehottavat rentoon feminismiin.
Rosa Meriläinen ja Saara Särmä kehottavat rentoon feminismiin. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski / S&S

Rosa Meriläinen, Saara Särmä: Anna mennä – Opas hauskempaan elämään. S&S Helsinki. 364 s.

Feminismi tekee elämästä vapaampaa ja hauskempaa, naisille ja miehille ja ihan kaikille. Siksi meidän kaikkien kannattaisi ryhtyä feministeiksi.

Näin julistaa Rosa Meriläisen ja Saara Särmän uutuuskirja Anna mennä – Opas hauskempaan elämään.

Kyseessä ei ole tietokirja vaan eräänlainen kaikenikäisten naisten itseluottamuskirja, joka yrittää purkaa paineita ja kannustaa. Sen voisi pistää samaan pinoon Jenni Pääskysaaren kirjoittamien kirjojen Tyttö sinä olet. . . (2015) ja Poika sinä olet. . .(2016) kanssa.

Aiemmin muun muassa vihreiden kansanedustajana toiminut Meriläinen on kirjailija ja kolumnisti. Särmä on kansainvälisen politiikan tutkija, ja hän nousi viime vuonna kansainväliseen julkisuuteen Congratulations! You have an all-male panel -blogillaan, jossa käräytetään pelkistä miehistä koostuvia asiantuntijaraateja.

Kirja on innostava mutta ei varsinaisesti sisällä uutta tietoa. Sen sijaan Särmä ja Meriläinen jakavat hyviä oivalluksia. Esimerkiksi: patriarkaatti käsitetään usein väärin.

”Patriarkaatti” on vanha termi, jolla viitattiin aiemmin isän tai miehen ylivaltaan naisesta. Nykyisin se tarkoittaa ylipäätään stereotyyppisille, tiukoille rooleille perustuvaa valtajärjestelmää, joka syrjii naisia ja myös joitakin miehiä.

Tämä näyttää unohtuvan kun miesaktivismin edustajat sanovat, että feminismi unohtaa miehet, ja vaativat valokeilaa erityisesti miehiin kohdistuvaan syrjintään. Miehet joutuvat opettelemaan ampumaan toisiaan pakollisen asevelvollisuuden takia, kuolevat nuorempina, kärsivät oppimisvaikeuksista, ylipainosta, asunnottomuudesta ja peliongelmista useammin kuin naiset, teos muistuttaa.

Naiset saavat elää vanhemmiksi, mutta heille lankeaa vastuu kodista, lapsista, he saavat keskimäärin huonompaa palkkaa, ylenevät hitaammin, masentuvat ja saavat herkemmin syömishäiriön.

Anna mennä - opas hauskepaan elämään

Kirjoittaja: Rosa Meriläinen, Saara Särmä

Julkaisija: S&S

Laji: self help

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 367

Listoja voisi vertailla loputtomiin. Olennaista on kysyä, mistä nämä sukupuolille kasautuvat ongelmat johtuvat ja miten niitä voisi ratkoa. Siis: patriarkaatissa valta on joillakin miehillä, ja monet muut kärsivät – sukupuolesta riippumatta.

Tasaisin väliajoin mediassa käydään iso keskustelu sukupuolikiintiöistä ja niiden tarpeellisuudesta: Miksi niitä tarvitaan? Toimivatko ne vai ovatko ne ”osaavien ihmisten tulppana”?

Miksi pitäisi ottaa huomioon, onko jossakin ryhmässä muita kuin valkoisia heteromiehiä?

Esimerkiksi maaliskuussa 2015 keskustelua ryyditti Naisasialiitto Unionin somessa jakama laskelma, jonka mukaan pörssiyritysten johdossa on Suomessa harvemmin nainen kuin Juha-niminen mies.

Esikuvana oli New York Timesin tekemä laskelma, jossa John-nimiset miehet olivat pörssiyritysten johtotehtävissä useammin kuin minkään nimiset naiset.

Jos niin satunnaisesta muuttujasta, kuin samannimisistä miehistä, saa kerättyä isomman joukon kuin naisista ylipäätään, se kuuluisa lasikatto on olemassa, eikä se korjaannu vain odottamalla, että ne kaikista hurjapäisimmät yksilöt sinkoavat itsensä sen läpi. Kiintiöt ovat konkreettinen keino korottaa tätä kattoa.

Vallan entistä reilummalle jakamiselle on perusteita vaikka kuinka. Ihmiset ovat yleisesti onnellisempia kun heillä on valta päättää elämästään.

Myös tehdyt päätökset ovat parempia, jos riittävästi eri näkökulmia on otettu huomioon:

”Mitä huonommin joku tietty ryhmä on edustettuna yhteiskunnan huipulla, sitä enemmän on heidän nostamisekseen ahkeroitava. Ei voi vain kuitata, että ”kyllä meille ovat kaikki tervetulleita” tai että ”pätevin valitaan.”

Kirja kehottaa olemaan pyrkimättä ”hyväksi jätkäksi” – siis tasapainoilemaan olemalla kunnianhimoinen ja uskottava juuri oikealla tavalla; vakava mutta ei tosikko, pukeutua naisellisesti mutta ei liian naisellisesti.

”Jos huomaat todistelevasi, että ’en ole niin kuin nuo muut naiset’, lopeta heti. On naisvihamielistä jakaa naiset hyviin ja huonoihin. Ota tila sen sijaan haltuun omaehtoisesti ja toisia naisia tukien”, Särmä kirjoittaa.

Kirjan kirjoittajat myöntävät sortuvansa itsekin ennakkoluuloihin. Särmä esimerkiksi kertoo, ettei aina pysty ottamaan täysin vakavasti ”stereotyyppisen kaunista ja naisellista naista asiantuntijaroolissa”:

”Joudun muistuttamaan itseäni, miten syvälle iskostuneesta seksismistä onkaan kyse, jos en pysty kuuntelemaan ja kunnioittamaan naista hänen ulkonäkönsä takia.”

Kirja muistuttaa, että itseään ei kannata vertailla muihin, koska se tekee vain onnettomaksi. Tämä on totuus ja ihanne, jota on lähes mahdotonta noudattaa tosielämässä.

Jo päiväkodissa lapsia vertaillaan kehitystahtinsa mukaan. Sama jatkuu harrastuksissa, jossa heidät jaetaan tasoryhmiin, ja koulussa, jossa kaikki pistetään arvosanojen mukaiseen järjestykseen. Opiskelu- ja työpaikoista on taisteltava kynsin hampain ja jos läpäisee seulan, omia tuloksia vertailee jatkuvasti muihin.

Pärjäänkö? Olenko riittävän hyvä?

Meriläinen ja Särmä eivät kannata vertailun täydellistä lopettamista vaan vannovat verrokkien ja positiivisen kateuden nimiin.

Verrokki tarkoittaa vertaishenkilöä, joka on tarpeeksi samanlainen itsensä kanssa, jotta hänestä voi hakea tukea, tai jonka toimintaa seuratessa oma toiminta näyttää suorastaan erinomaiselta. Pokkaverrokki kehtaa sanoa ja tehdä ja inspiroi esimerkillään, laiskuusverrokki on se leppoisa työkaveri, jonka rinnalla omat aikaansaannokset vaikuttavat yllättäen todella kovilta.

Anna mennä -kirja koostuu lähes pelkästään kahden kirjoittajansa henkilökohtaisista kokemuksista: Särmä kertoo anekdootin toisensa jälkeen väitöskirjaurakastaan ja sinkkuvuosistaan. Meriläinen ammentaa lapsuudestaan taiteilijakodissa, kapinastaan, nuoruuden avioliitostaan, uimahyppyharrastuksestaan.

Helposti iskee kamala houkutus tehdä yleistyksiä.

Älä tee niitä, neuvovat Särmä ja Meriläinen. Kirjoittajien jakamat elämäntarinat on tarkoitettu esimerkeiksi, ”ihan vaan tiedoksi”.

Niistä voi oppia tai olla oppimatta. Olennaista on jakaa tietoa ja antaa tukea: näinkin voi elää. Valitse itse.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat