Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Esikoisrunoilija tuo lähiöiden lapset kirjallisuuden eturiviin

Aura Nurmen runot nostavat esiin sen, mitä emme kestä katsella.

Kulttuuri
 
Mervi Kantokorpi
Janne Järvinen
Aura Nurmi
Aura Nurmi Kuva: Janne Järvinen

Runot Aura Nurmi: Villieläimiä. Kolera. 61 s.

Missä ovat työväenluokan, köyhien ja syrjäytettyjen kuvaukset keskiluokkaistuneessa kirjallisuudessamme, kysyi toimittaja Asta Leppä heinäkuisessa esseessään (HS 24.7.).

Villieläimiä

Kirjoittaja: Aura Nurmi

Julkaisija: KOlera

Laji: runot

Sivumäärä: 61

Täällä ne ovat, vastaa Aura Nurmi (s. 1988) esikoisrunoteoksensa Villieläimiä levottomilta sivuilta. Suomalainen nykyrunous on jo vuosia nostanut pintaan ääniä, joita joululahjakirjallisuus ei juuri kuuntele. Kiinnostuneiden kannattaa aloittaa vaikkapa 500-sivuisesta Vastakaanon-runoantologiasta (Poesia, 2011).

Tai sitten näistä Villieläimistä, jotka vievät lähiölasten ja siellä varttuneiden nuorten maisemiin. Lukijalle avautuu henkilökohtaisen tuntuinen runomaailma, jonka intiimin toden tunnun Nurmen ilmaisu välittää erinomaisesti.

Runoteos on tarinallisuudessaan helposti lähestyttävä, keskenään erilaiset tekstit solmiutuvat saman ankaran elämänkuvan osiksi. Mitä on tapahtunut, jää silti toistuvasti avoimeksi.

Pelko, suru ja häpeä tulevat kohti, kuten runossa ”Te ette kestäneet katsella kun sisarukseni vietiin”. Tulkitsen, että runo puhuu huostaanotoista, myös Vilja Eerikaksi kutsuttu lapsi tavataan sivuilta myöhemmin.

En tiedä, onko murhatun tytön nostaminen runoteokseen hyvä idea, mutta asia tulee selväksi: juuri tätä me emme kestä katsella.

Tyttöjen maailmasta kasvaa teoksen keskus, ja Nurmi kirjoittaa Barbit ja Esmeraldat taitavasti näkökulmiksi etenkin kertomuksessa Villieläimiä. Proosakatkelma tarjoaa äänen mustalaistytöille. Tuloksena on tragikoominen kuvaus Pikku Huopalahden koviksista.

”Kaiken pahan he ottivat leikkinä vastaan,” näin aina lapset siedättyvät todellisuudelle.

Nurmen runojen huoneissa lapsilla ei ole ovia valittavaksi. He ovat aikuisten armoilla lohduttomalla tavalla, siniset autot kaartavat pihaan tuon tuostakin. Tukiperhenaiset, terapeutit ja poliisisedät ovat virallisia aikuisia, epävirallisia ovat äiti, isä ja roskiksessa nukkuva mies.

Isän hahmo nousee teoksen lopulla tärkeäksi, runominä sanoo tulleensa vahvaksi ihmiseksi aikuisten onnettomista virheistä huolimatta.

”En saa tästä runoa”, hän kuitenkin toistaa, ja tekeekin mieli ehdottaa, että kirjoita seuraavaksi proosaa. Villieläimiä on parhaimmillaan keskitetyn tarinallisissa teksteissä ja Nurmen kuvallinen ilmaisu istuu nykyproosaan aivan yhtä hyvin kuin runoon.

Samoin aforistinen tiivistys osuu tarkasti, vaikka säkeisen runon säe ei löydä vielä runon riviä kummempaa tehtävää.

Kommentti: Runous kasvaa yli paperin reunojen

Lavarunoilijana ansioituneen Aura Nurmen esikoisteos kestää painettuna hienosti.

Eri asia on se, että ilman painettuja kirjoja runoilevat digitaalisen ja visuaalisen runon tekijät sekä esiintyvän runon tekijät ovat kurjassa asemassa apurahoja hakiessaan. Julkaisuja vaaditaan apurahahakujen lisäksi Kirjailijaliiton jäsenyyteen.

Taiteen tuen jakajien on herättävä tilanteeseen ja nähtävä, miten runous menee juuri nyt kovaa yli paperin reunojen. On taiteen vastaista edellyttää painettua asua runoudelta, joka olemuksellisesti haastaa paperikirjaa.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 16. marraskuuta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat