Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Blaugrundin suvun tarina todistaa: suomenjuutalainen yhteisö tiesi holokaustista jo vuonna 1942

Kirjeenvaihdon tyrehtyminen Puolassa eläneiltä sukulaisten kanssa vahvisti pahat aavistukset.

Kulttuuri
 
Veli-Pekka Leppänen
Avon Linder (vas.) sekä Vera, Pipsu, Perec ja Bernhard Blaugrund noin vuonna 1920. –Kirjan kuvitusta.
Avon Linder (vas.) sekä Vera, Pipsu, Perec ja Bernhard Blaugrund noin vuonna 1920. –Kirjan kuvitusta.

Historia Simo Muir: Ei enää kirjeitä Puolasta. Erään juutalaissuvun kohtalonvuodet. Tammi. 296 s.

Juutalaisten kansanmurhasta 1930–40-luvuilla on ilmestynyt teoksia monin tuhansin: tutkimuksia, kaunokirjallisuutta, elokuvia, päiväkirjoja, dokumenttikokoelmia. Holokausti on eurooppalaisen lähihistorian kestoaiheita, syystä tietysti – ja siihen ilmaantuu yhä uusia näkökulmia, kuten Timothy Snyderin uudet kirjat osoittavat.

Ei enää kirjeitä Puolasta. Erään juutalaissuvun kohtalonvuodet.

Kirjoittaja: Simo Muir

Julkaisija: Tammi

Laji: historia

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 296

Suomenjuutalaisen kulttuurin tutkijan Simo Muirin Ei enää kirjeitä Puolasta sijoittaa Blaugrund-suvun koettelemukset historiantutkimuksen taustakuviin. Kuvan keskellä ovat Blaugrundit Puolassa ja Suomessa, ja heitä täydentää tiheä suku- ja ystäväverkosto.

Päähenkilöt ovat Helsinkiin 1918 juurtunut sotilas, täällä kangastukun omistajana pärjännyt Bernhard ”Berl” Blaugrund (1889–1948) sekä ja hänen nuorempi veljensä kangastehtailija Perec Blaugrund (1892–1964) Lodzissa Puolassa. He menettivät holokaustissa neljä sisarustaan ja paljon muuta sukua.

Puolan juutalaisväestö supistui sodan aikana yli kolmella miljoonalla, heistä vain osa paenneena, suurin osa murhattuna. Surullisen totta on, että vaino ei päättynyt natsismin luhistumiseen vaan Puolassa koettiin pogromeja myös sodan jälkeen.

Eikä antisemitismi ole ohi vieläkään.

Muir seuraa Blaugrundien monisäikeisiä vaiheita tarkasti, paikoin turhankin prikulleen. Avainlähteenä on intensiivinen kirjeenvaihto, jonka vivahteet ja sotasensuuria harhauttavat piiloviestit kertoivat huolestuneelle Suomen-suvulle paljon. ”Berl” lähetti apupaketteja tiuhaan ja ihmeen monia meni perille jopa sota-ajan gettoihin.

Mutta moni ihminen katosi. Kirjassa on lukuisia kohtia, joissa omaiset näkevät toisensa viimeistä kertaa – ehtimättä edes jättää hyvästejä. Äärimmäisen riipaiseva on muun muassa jakso suvun eräästä nuoresta tytöstä, joka etsiytyy ”vapaudesta” isän perässä samalle keskitysleirille – ja saa turvaa isänsä läheisyydestä.

Varakkaan Blaugrundin suvun asema ei getoissa ollut tukalin. Vartijoita saattoi lahjoa ja ruokaa hankkia mustasta pörssistä. Sitten kun kuolemanjunat Auschwitziin ja muualle aloittivat yksitoikkoisen kulkunsa, kuolemanvaara oli tasa-arvoisemmin läsnä.

Avaako Muirin teos laajempaa maisemaa holokaustin tutkimukseen?

Kyllä vaan, nimenomaan Suomen osalta. Hän kyseenalaistaa kuvaa, että sodan aikana suomenjuutalaiset olisivat eläneet jotenkin sinisilmäisen tietämättöminä, turvassa ja irrallaan kansansa tuhontiestä muualla Euroopassa.

Suomen lehdistö vaikeni aseveli Saksan toimista, mutta tietoa juutalaisten kohtalosta tihkui tänne ruotsalaislehdistä.

Jo joulukuussa 1942 Suomen juutalaisyhteisön johto tunsi kyllin tarkoin joukkotuhon mittaluokan, ja tarttui siksi omiin pelastautumissuunnitelmiin. Blaugrundien kirjeenvaihtokin – ennen muuta sen tyrehtyminen keväällä 1943 – osaltaan vahvisti pahat aavistukset. Kesällä 1944 idea koko yhteisön evakuoimisesta Ruotsiin oli laajin, lopulta tarpeettomaksi käynyt hanke.

Muir limittää taiten suku- ja yleishistoriaa. Eikä hän peittele sitä, että juutalaisten keskuudessa leireillä oli omiakin piiskureita, Judenältestejä, jotka saattoivat toimia erityisen väkivaltaisesti. Kaikki uhrit eivät olleet vain uhreja.

Yksi liite kohentaisi kirjaa: Blaugrundien sukupuu. Kymmenien enojen, serkkujen, lankojen ja isosetien keskinäisiä suhteita on nyt melko hankala hahmottaa ja muistaa.

Ei enää kirjeitä Puolasta valottaa musertavia tilanteita, joihin juutalaiset joutuivat ghetoissa, keskitysleireissä ja kuolemanmarsseilla. Se todistaa kekseliäisyydestä, yhteisön voimasta ja yksilöiden sitkeästä elämänhalusta – keskellä kauhun aikaa.

Oikaisu 23.8. klo 14.30: Toisin kuin artikkelissa aiemmin luki, Simo Muir ei ole suomenjuutalainen tutkija vaan suomenjuutalaisen kulttuurin tutkija.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat