Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ranskalaisdekkaristi on välillä liiankin näppärä

Fred Vargas punoo uuteen dekkariinsa hyisen autiosaaren ja Robespierren puheet.

Kulttuuri
 
Louise Oligny
Kuva: Louise Oligny

Jännitys Fred Vargas: Hyisiä aikoja (Temps glaciaires). Suom. Marja Luoma. Gummerus. 481 s.

Onko Fred Vargas vähän liiankin näppärä?

Hyisiä aikoja

Kirjoittaja: Fred Vargas

Julkaisija: Gummerus

Laji: jännitys

Alkuperäinen nimi: Temps glaciaires

Vuosi: 2016

Suomentaja: Marja Luoma

Sivumäärä: 481

Tätä olen miettinyt ranskalaiskirjailijan aiempia dekkareita lukiessa ja mietin nytkin. Vargasin mielikuvitus karkaa välillä villiin laukkaan, tarina katoaa läpitunkemattomaan sumuun, kunnes vihellys saa sen palaamaan. Tuossahan se hengästyneenä huokuukin, turvanmitan päässä.

Sumun ja raisujen hevosten lisäksi Hyisten aikojen materiaalia on kesy villisika, valkoiset peruukit, Robespierren puheet, islantilaiset ja hyisen autiosaaren ”epäkuollut” afturganga.

Realistisessa rikoskirjallisuudessa ei enää jää tilaa intuition ja viskin virittämälle mestarietsivälle. Moderni rikostutkimustekniikka on tuonut kentälle aivan muut sankarit.

Fred Vargas on valinnut toisenlaisen, lähes parodisen lähestymistavan.

Pariisin kolmannentoista kaupunginosan rikosjaoston zeniläiselle komisario Adamsbergille on ominaista ”epämääräinen aaltoilu ja käsittämättömät irtiotot”.

Adamsbergin etsiväryhmäkin on sopivan omituinen: yhden kiinnostuksen kohde on sadut, toisen makeanveden kalat, kolmas on kävelevä historian ensyklopedia. Heidän asiantuntemuksellaan ei pitäisi olla juuri mitään tekemistä rikostutkimuksen kanssa.

Sooloileva komisario saa esimiesten puuttumatta vaellella ”sumuisessa maisemassa ilman kompassia”, poliisi ei valita määrärahojen ja henkilöresurssien puutetta, poliisiaseman kahvi on hyvää ja jääkaapissa on pieneltä viinitilalta tilattua valkoviiniä. Rikososaston nirson maskottikissan ruokaillessa yhden poliiseista on pidettävä sille seuraa.

Zeniläisessäkin dekkarissa on syötävä. Siksi poliisit käyvät syömässä herkullisia perunaohukaisia, paikassa, jota ei ole kartalla ja jonka nimi on Le Creux, Tyhjä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat