Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Meri Kuusiston uudessa romaanissa Saab-mies saa säälistä, jos ensin antaa valtaa korkeakoulutetuille naisille

Meri Kuusiston romaani Toivo Pesän muistelmat avaa viisaasti vanhan liiton äijän maailmaa. Kirjan miestä nyppivät naisten ristiriitaiset viestit.

Kulttuuri
 
Mervi Kantokorpi
Mirva Kakko 2013
Meri Kuusisto
Meri Kuusisto Kuva: Mirva Kakko 2013

Romaani Meri Kuusisto: Toivo Pesän muistelmat. Otava. 234 s.

Tymäkkä miesnäkökulma ei yllätä Meri Kuusiston (s. 1985) toisen romaanin kärkenä, mutta tekotapa hämmästyttää. Toivo Pesän muistelmien alkuosa iskee kuin Arto Salmisen kerronta: herkästi kuultua törkyturpaisten äijien kielellistä kilvoittelua.

Toivo Pesän muistelmat

Kirjoittaja: Meri Kuusisto

Julkaisija: Otava

Laji: romaani

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 234

Jo esikoisromaani Amerikkalainen (2014) retuutti sukupuolittavaa kulttuuria, nyt Kuusisto katsoo, mitä on Saab-miehen sisällä. Nimenomaan katsoo, sillä romaani on syönyt muistelmat ja päiväkirjan tutkiakseen kohdetta näkökulmien ja hahmojen pelilaudalla.

Hän on rakennusalan yrittäjä Toivo Pesä, entinen Luhtala, jonka sukunimen alatyylinen merkitys pitää huomata. Sen keksi yhtiökumppani Silli, jonka nimi viittaa puolestaan sormiin piintyneeseen hajuun.

”Naisista se alkaa ja naisiin päättyy”, mutta lopputulos ei ole stereotyyppistä roinaa vaan paljon enemmän. Toivo on käytöstään suurempi mies, sisällä muuta kuin ulospäin näyttää.

Tämän ristiriidan Meri Kuusisto avaa mainiosti: puhe ei vastaa puhujansa sisäistä maailmaa, vaan on imaistu esimerkiksi ympäröivästä äijäkulttuurista. Myöhäiskeski-ikäiset Toivo ja Silli ovat panneet ja pamisseet painokelvottomasti jo kymmeniä vuosia, mutta se on vain yksi versio tarinasta.

Toisen avaamiseen tarvitaan Irmeli-niminen nainen, joka tilaa äänieristyksen työmaakonttiin. Myös salaperäisellä Irmelillä on vaihtuvia hahmoja ja tarinalinjoja romaanissa, tärkein on terapeutin rooli. Konttia käytetään huutamiseen, asiakas painuu yksin sisälle ja päästää ulos metelinsä. Vähän niin kuin Edvard Munchin Huudossa.

Huutoterapia on arvatenkin jo keksitty, ja se on myös hoito jota Irmeli on tarvinnut traumaansa. Romaani miettii jätetyksi tulemisen häpeää ihmissuhteissa. Nöyryytystä, kun ei ole tarpeeksi erityinen, kuten Irmeli ei ollut isälleen.

Hassuin romaanin metafiktiiviseen kerrontaan keksitty näkökulma on olennoitu ahdistus, joka tunkee Irmelin elämää pilaamaan. Se istuu autossa pieniä jalkojaan heilutellen ja toimittaa päätösosan kertojantehtävää.

Mutta psykologisoiva ote on välillä myös pilata lukijan kuvitteluilon, kun oireita ja selviytymiskeinoja listataan kuin terapiabisneksessä, jota sentään myös parodioidaan.

Toivo Pesä rakastuu Irmeliin, elämänsä suureen mysteeriin. Kysymys kuuluu: mitä nainen tahtoo, erityisesti mitä tahtoo nykynainen?

”Talla on pohjassa tasa-arvon moottoritiellä” mutta ilmainen viina niille kelpaa, edelleen, kuten 70-luvullakin. Kun rintakarvat harmaantuu, kannattaa vaihtaa strategiaa. Antaa valta naisten korkeakoulutettuihin käsiin, ja kas, ne ovat herkimmillään. Kun Toivo myöntää baarissa ”heikoillahan tässä ollaan”, naiset antavat säälistä.

Naisten ristiriitaiset viestit nyppivät Saab-miestä. ”Sitähän te naiset haluatte. Isoja eleitä ja elimiä. Vai mitä? Sielunkumppanuus on ihan kiva plussa sen jälkeen, kun sisustus on kunnossa. Kuka huolisi Luhtalaa, jolla odottaa parkissa katsastamaton Honda?”

Niin, ”mistä tässä helvetillisessä pillurallissa on oikein kysymys?” kysyy romaanin monihahmoinen mies ja heittää lopussa mietiskelyyn kannustavan buddhapatsaan seinään. Elämän arvoitus ei ratkea Meri Kuusiston romaanissa, mutta tragikoomisia näkemisen hetkiä on lukijalle luvassa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat