Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Turun palosta syntyy suuri karnevaali, Mike Pohjola uudistaa suomalaista historiallista romaania

Faktat pitää kirjassa olla oikein, mutta silti mielikuvitus lentää poskettomasti.

Kulttuuri
 

Romaani Mike Pohjola: 1827. Gummerus. 510 s.

Historiallinen romaani pesee kasvonsa, kun Mike Pohjola nyt astuu suuren yleisön suosiman lajin pariin. Pesee kuravedellä.

Vaan jo oli aikakin tehdä niin.

Kuravesi tarkoittaa tässä sitä, että Turun suurpaloon syyskuussa 1827 sijoittuvassa teoksessa kaikilla on täysin nykyaikaiset paheet. Arkkipiispatar saa hekuman vain hakatuksi tulemalla, hienostorouva dokaa kolinaa (Eau de Cologne) ja ritari ryhtyy mielellään myös kelpo kalpamiehiin. Oikeastaan koko pahe-sana pitää jo unohtaa.

Juuri siten historiallinen romaani Pohjolan käsissä uudistuu: paheiden sijaan henkilöillä on vain ominaisuuksia.

Ne ovat järjestään jokseenkin hupaisia. Myös hyveet, kuten sankaruus tai kansanrunouden keräily suomalaisuuden kirjallista peruskiveä varten.

Pohjola pistää karnevaaliksi. Ylhäinen ja alhainen sekoittuvat. Siten, että ylhäiseltä ei enää vaikuta mikään.

Jos antiikin kirjallisuudessa jumala saatiin kuin koneesta ja ratkaisi ihmisten umpisolmuksi mylläämät asiat (Deus ex machina), niin Pohjolan romaanissa Väinämöinen ilmestyy säkistä – lisäämään maan matosten hämminkiä.

1827

Kirjoittaja: Mike Pohjola

Julkaisija: Gummerus

Laji: romaani

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 510

Myös Runeberg, Lönnrot, Cygnaeus ja muita merkkiherrojamme tavataan nyt vähemmän mairittelevissa merkeissä. Suomen ensimmäinen arkkipiispa Jakob Tengström vetäisee Turun tuomiokirkossa huumehuuruiset saatananpalvontarituaalit. Ja niin edelleen. Voi sanoa, että kerronta lähtee lentoon.

Mutta mieletöntä se ei ole.

Tarkoitus on tonkia Turun palon taustoja, ja niin tehokkaasti Pohjola sen tekee, että melko pian useammallakin tosipohjaisen mielikuvitustarinan juonijalla on suorastaan kiire sytyttää roihu, kukin omasta aatteellisesta, taloudellisesta tai kaunaisesta syystään. Myös piika Maria Vass nähdään Aninkaistenmäellä päre kädessä olkikaton alla.

Vahinkoroihu, valtiolliseen itsenäistymiseen tähtäävää poltetun maan taktiikkaa vai harkittu napoleonilaisen tasavaltalaisuuden vastatuli, kas siinäpä pulmia. Pohjola purkaa myyttejä ja luo rennolla otteella uusia.

Voittajat tunnetusti kirjoittavat historian. Pohjola ottaa oikeudekseen kirjoittaa sen ihan omalla tavallaan: kaikilla mahdollisilla tavoilla. Niinpä ratkaisu pyörii kuin hyrrä. Sekin on Suomessa uudistavaa ilmettä historiallisen romaanin kasvoilla.

Yhden vuorokauden aikana nössöstä mammanpojasta näkemykselliseksi valtiomieheksi – ainakin omassa mielessään – kasvava Elias Hellman on toki kuvitteellinen hahmo, mutta hänen useimmat kanssatoilaajansa kerran olemassa olleita historian pikku pelinappuloita.

Esiintyypä pääjuonen välisoitoista kirjan kehystarinaksi kasvavassa osuudessa myös muuan kirjailija Mike Pohjola täkäläisten raukkojen rajojen omana vainoharhaisena davincikoodaajana.

Laahaavan jälkinäytösosuuden olisin jättänyt pois. Kai lukijoihin voi vielä sen verran luottaa, että he ainakin aavistavat, millainen kohtalo on.

Järin suuria opetuksia 1827 ei tietenkään tarjoa, viihdyttävää kipsipäiden elollistamista sen sijaan yllin kyllin. Mitä ylhäisempi asema, sitä alhaisempi tyyppi, siinä jutun juoni.

Naisia Pohjola kunnioittaa nostamalla heidät aloitteentekijöiksi – ja yhden jopa romaanin ainoaksi sankariksi, jos sankaruutta on.

Kun seuraavan kerran pääsen Turkuun, pistäydyn Aninkaistenmäellä. Sieltä kaikki alkoi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat