Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Viisas, ärhäkkä ja elegantti esikoisromaani kertoo naisiin kohdistuvasta raivosta

Hanna Weseliuksen omintakeinen debyytti on arvokas lisä kirjallisuuteemme, kirjoittaa Antti Majander.

Kulttuuri
 

Esikoisromaani Hanna Weselius: Alma! WSOY. 210 s.

Musiikillisesti lahjakkaan Alman pitäisi säveltää enemmän, Ainon puolestaan maalata tauluja. Heidän kohtalonhetkiensä välissä on sata vuotta, mutta ne uhkaavat johtaa samaan seuraamukseen: kumpikaan taiteilija ei synnytä mitään.

Myös tekemättömien teosten korvikkeeksi, lohduksi ja unholaksi omasta onnettomuudesta he hakevat yhtäläistä ratkaisua: taas joku uusi mies jostain. Kumpikaan ei kykene näkemään elämälleen mitään muuta vaihtoehtoa. Ei siis sulkia hattuun vaan pyrstöön.

Hanna Weseliuksen esikoisromaanin Alma on säveltäjä Gustav Mahlerin (1860–1911) nuori vaimo Alma Mahler (1879–1964) viime vuosisadan alun Wienissä ja Aino, kahden tyttärensä kanssa asuva kuvataiteilija tämän päivän Suomessa.

Käykö heille yhtä köpelösti? Almalle siksi, että Gustav kielsi häntä jatkamasta omaa säveltäjänuraansa, koska naisen kuului pysyä muusan roolissa, ja Ainolle luomisentuskan, näköalattomuuden ja aineellisen niukkuuden yhteisvaikutuksesta.

Jukka Gröndahl / HS
”Mihinkään maailmanlopun maalaajien kuoroon en lähde.”
”Mihinkään maailmanlopun maalaajien kuoroon en lähde.”

Romaanin nykyajassa muuan Ainon perheasioita hoitava lakimies mielii Alma Mahlerista keppihevosta taisteluun naisten ainaista alistamista ja alistajia vastaan.

Alman tavoin myös hän ottaa hekumansa mistä huvittaa. Mutta toisin kuin Alma, joka sai seksuaalihirviön maineen, nykyajan lakimiehen – joka on siis tässä nainen – toiminta ei enää hätkäytä juuri ketään. Tuskin hänen tulevan lapsensa tummahipiäisyyskään.

Toisin sanoen: maailma on muuttunut, vieläpä parempaan suuntaan.

Mutta naisiin kohdistuva raivo kuitenkin pysyy. Niinpä huutomerkki Weseliuksen romaanin nimessä on paikallaan.

Kultturellista miehestä ja ylellisestä kaupungista toiseen lehahtelevaa Alma Mahleria sapekas juristi nimittää ”kreemipyöryläiseksi”, jonka pahin vihollinen taisi löytyä peilistä, vaikka kohdalle osuneet miehet olivatkin mulkkuja, kukin omine pikku vivahteineen.

Kuuluisaa esikärsijää osuvammaksi naisraivon maaliksi Alma! osoittaa erään kotimaisen ”yökerhotanssijattaren”, jonka paikka on milloin minkäkin juottolan lastulevykorokkeella, umpikännissä tai ensiapuasemalla, ja yhä harvemmin enää minkään lehden kannessa saati ministerin viestittelyn kohteena.

Sosiaalisessa mediassa sortunutta ja suojatonta naista ammutaan surutta. Seksuaalinen kiihko on vaihtunut solvaamiskiimaksi.

Alma!

Kirjoittaja: Hanna Weselius

Julkaisija: WSOY

Laji: romaani

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 210

Erillisistä palasista taitavasti aikamme mosaiikkipotretiksi kutoutuvassa romaanissa etenkin nainen valahtaa raaka-aineeksi. Siis joksikin sellaiseksi, jota joku toinen voi käyttää miten tahtoo.

Kaikkein konkreettisimman hahmon tämä sosiaalinen raadollisuus ottaa kaunotaiteen kentällä: alastonmallin ja maalarin suhteessa. Se hävettää Ainoa. Silti hän, taiteeseen tuomittu, ojentaa käsivartensa ja piirtää.

Seuraa galleriamaailman voitto, jonka Aino kokee tappiona. Vain ja ainoastaan rakkauttahan hän haluaisi henkilöidä, herkkä taiteilijasielu kun on.

Toisinaan kerronnan näkökulma nousee armeliaasti etäälle niin naisten kuin miestenkin päivittäisestä rimpuilusta. Korkealle torniin lehahtaneen pulun silmin sukupuolierot katoavat, luultavasti lika ja alistaminenkin, kysymykset taiteen etiikasta aivan varmasti.

Avaruuden satelliittisilmä puolestaan hahmottaa maan ”valotihentymistä koostuvana himertävänä pallona pimeydessä”. Mustuuden epätoivoiset asukkaat – naiset, miehet, lapset – antavat kaikkensa päästäkseen valoon. Eikä sekään usein riitä. Siellä jossakin ihmisiä vajoaa jatkuvasti meren syvyyksiin täyteen ahdetuissa romupaateissa.

Merkillisesti Alma! onnistuu olemaan samaan aikaan sekä viisas, ärhäkkä että elegantti. Weseliuksen omintakeinen ääni on arvokas lisä uudistuvaan kirjallisuuteemme.

Naiseus ei ole hänen teoksensa aihe. Sen aihe on se, että puhuessamme yhdestä ihmisestä puhumme aina kaikista ihmistä.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 16. marraskuuta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat