Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

JP Koskisen ensimmäinen tieteisromaani on täynnä kiehtovia mysteerejä, mutta jotain jää kertomatta

Lukija turhautuu, kun jännitystä pidetään yllä ilman ratkaisua

Kulttuuri
 
Markku Ulander / Lehtikuva
JP Koskinen
JP Koskinen Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Romaani JP Koskinen: Luciferin oppipojat. WSOY. 293 s.

Tuotteliaana kirjailijana tunnettu JP Koskinen liikkuu vaivatta lajityypistä toiseen. Hän on kirjoittanut niin historiallisia romaaneja ja dekkareita kuin lastenkirjojakin.

Realistisiltakin vaikuttaviin teoksiin on usein uinut myös fantastisia vivahteita. Luciferin oppipojat on kuitenkin hänen ensimmäinen puhdasverinen tieteisromaaninsa.

Avaruudessa on hyytävän kylmä, eikä Gabriel Bonhommen komentaman aluksen tunnelma ole yhtään sen lämpimämpi. Bonhomme miehistöineen on matkalla Olympos-planeetalle, jossa vapaasti riehuvien kyborgien pelätään käyneen siirtokuntalaisten kimppuun.

Omasta ylivertaisuudestaan vakuuttunut Bonhomme näkee kapinan siemeniä myös matkakumppaniensa keskuudessa. Alukseen saapuva kryptinen viesti sekä oudot poikkeamat varastokirjanpidossa ruokkivat epäluuloja entisestään.

Vaikka Bonhommen vainoharhaisuus näyttää päällepäin sairaalloiselta, hänellä on syytäkin suhtautua varoen kanssakulkijoihinsa. Kapteeni on vuosia aiemmin tehnyt löydön, joka on murskannut vanhat käsitykset ihmisten alkuperästä. Käytännössä hän on tappanut Jumalan, ja sitä ei moni voi sulattaa.

Koskinen lataa tarinaan lukuisia kiehtovia mysteereitä, joiden ovia hän raottaa vähitellen. Samalla kerrataan Bonhommen yhä synkemmäksi käyvää henkilöhistoriaa. Pidemmän päälle Koskisen orjallisesti noudattama kaava alkaa kuitenkin maistua kömpelöltä ja keinotekoiselta.

Lukija turhautuu, kun jännitystä pidetään yllä jättämällä aina jotain oleellista kertomatta.

Ongelmia aiheuttaa myös Bonhommen luonnekuva.

Nopeasti käy ilmi, että ristiriitainen mies on psyykkisesti häiriintynyt, epäluotettava kertoja. Vastaavaa ratkaisua on tieteiskirjallisuudessa käyttänyt onnistuneesti kanadalainen Peter Watts, mutta Koskinen ei saa samanlaista otetta päähenkilönsä sisäiseen elämään. Niinpä Bonhomme jää monin osin epäuskottavaksi hahmoksi.

Hitusen paremmin toimii pohdinta kyborgien oikeuksista. Ovatko he pelkkiä poisheitettäviä työkaluja vai uusi inhimillinen lajinsa?

Kysymys rinnastuu lopulta romaanin keskeisimpään käänteeseen, jonka kautta lähestytään ajatusta ihmiskunnan perisynnistä. Pahuudesta, jonka Bonhomme kokee anteeksiantamattomana.

Hahmojen raamatulliset nimet ja jatkuvat viittaukset kristinuskon peruspalikoihin korostavat romaanin vertauskuvallista näkökulmaa.

Uutta luoviin merkityshorisontteihin tällä arsenaalilla ei kuitenkaan päästä käsiksi.

Luciferin oppipojat on yritteliäs teos, joka ei yllä kunnianhimoisiin tavoitteisiinsa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat