Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Riitta Jalosen uusi henkilöhistoriallinen romaani on loistava

Riitta Jalonen eläytyy kirjassaan uusiseelantilaisen Janet Framen tarinaan. Framea koettelivat muun muassa vaikeat kokemukset mielisairaalassa.

Kulttuuri
 
Mervi Kantokorpi
Sampo Korhonen / Lehtikuva
Riitta Jalonen eläytyy kahdennessatoista romaanissaan kirjailija Janet Framen tarinaan.
Riitta Jalonen eläytyy kahdennessatoista romaanissaan kirjailija Janet Framen tarinaan. Kuva: Sampo Korhonen / Lehtikuva

Romaani Riitta Jalonen: Kirkkaus. Tammi. 352 s.

Henkilöhistorialliset romaanit ovat nosteessa, mutta kuka kirjoittaa ja kenestä, onko onnekas match?

Kirkkaus

Kirjoittaja: Riitta Jalonen

Julkaisija: Tammi

Laji: romaani

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 352

Riitta Jalonen osuu ainakin loistavasti. Uuden Kirkkaus-romaanin henkiin kerrottu punatukkainen keskus on Janet Frame (1924–2004), uusiseelantilainen kirjailija.

Framen elämänkulku ei sinänsä kaipaa lisäväriä, hän kirjoitti traumaattisesta taustastaan useita teoksia, joista muuten yhtäkään ei ole suomennettu. Jane Campionin hieno elokuva Enkelin kosketus (1990) perustaa niiden biografiselle tarinalle.

Kirkkaus puolestaan näyttää, mihin kaikista taiteen lajeista yksin kirjallisuus tunkeutuu.

Juuri tietoisuuden kuvaajana ja sisäisen elämän sanallistajana Jalonen on ollut aina parhaimmillaan. Nyt kahdennessatoista romaanissaan hän eläytyy sensitiivisesti Framen kokemukselliseen maailmaan. Kyse on siis ehdottomasti fiktiosta vaikka romaani tunnettuja elämänvaiheita myötäileekin.

Vähävaraisen, monilapsisen perheen tytär on etevä koululainen, joka jo varhain vetäytyy kuvitelmiinsa arkea väistääkseen. Äiti vaikuttaa boheemilta uneksijalta, eikä huushollinpito oikein onnistu. Lapset ovat likaisia, Janetin hampaat saavat mädäntyä suuhun.

Hyvä koulumenestys, opinnot ja kirjoittaminen eivät helpota itsetunnon ongelmia, tyttö häpeää ulkoista olemustaan ja riitaisaa perhettään, jota koettelee veljen sairaus ja kahden sisaren hukkumiskuolemat.

Kesken opettajaopintojen Janet joutuu mielisairaalaan, alkaa kahdeksan vuoden jakso joka vain syventää vaikeuksia. Sadat sähköshokit ilman esilääkitystä ja virheellinen skitsofreniadiagnoosi ovat järkyttävä näyte 1950-luvun psykiatrisesta hoidosta.

Mutta Janet selviää, ystävien ja ennen kaikkea kirjoittamisen avulla. Hän saa heti esikoisteoksellaan kansallisen kirjallisuuspalkinnon ja kirjaimellisesti pelastaa päänsä. Lääkäri peruu lupaavan debytantin lobotomialeikkauksen. Kerrankin vaikuttavaa palkitsemista.

Enempää romaanin vaiheita spoilaamatta on todettava, että Janet saa vielä kunnollista hoitoa eläessään vuosia Lontoossa. Tuona aikana hän julkaisee useita teoksia, myös Amerikassa.

Tyypillistä kyllä, todellisen Janet Framen vastaanottoa sävytti alusta loppuun hullun kirjailijan maine, kuten Guardianin muistokirjoitus korostaa.

Kirjailijan työpaikka on pään sisällä, ja Jalonen vie lukijansa sinne taitavasti retrospektiiviseen monologiin palautuvalla kerronnalla. Miten muistin mekanismit toimivat, miten Janetin kaksi maailmaa vaikuttavat rinnakkain ja synnyttävät päällekkäisiä mielikuvia. Esimerkiksi romaanin eri aikaiset automatkat työntyvät toisiinsa tarkasti leikatussa kerronnassa ja tuottavat vahvan eletyn tunnun.

Ja mitä on kirjoittaminen, mitä se voi ihmiselle merkitä, siitäkin Kirkkaus kertoo. Janet Framen kohdalla se oli itsensä ravistelemista paperille, ruumista nokkivien muistojen kertomista, kirkastamista. Tämän Riitta Jalonen välittää vahvassa romaanissaan niin kuin vain kokenut kirjailija sen voi tehdä.

The Otago Daily Times
Janet Frame vuonna 2002.
Janet Frame vuonna 2002.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat