Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Barcelona, historia, suklaa ja romantiikka – katalaanikirjailija Care Santos luottaa suosittuun reseptiin

Henkilöhahmojen tarinat hajoavat loppua kohden, ja lopulta tärkeintä on suklaa.

Kulttuuri
 
Joan Cortadellas
Care Santos on espanjalainen kirjailija.
Care Santos on espanjalainen kirjailija. Kuva: Joan Cortadellas

Romaani. Care Santos: Suklaan maku (Desig de xocolata). Suom. Anu Partanen. S&S. 411 s.

On yleisesti tiedetty tosiasia, että naiset pitävät suklaasta ja romantiikasta. Tämä on totta etenkin silloin, kun naisille halutaan myydä jotain.

Valitettavasti saman kliseen toistelu saattaa jossain vaiheessa aiheuttaa hylkimisreaktion. Tästä syystä suhtauduin barcelonalaisen Care Santosin suklaasta ja rakkaudesta kertovaan Suklaan makuun pienellä epäluulolla.

Tarinan keskiössä on vanha posliininen kaakaokannu, jonka nyt jo keski-ikäinen Sara on ostanut nuoruusvuosinaan pienestä barcelonalaisesta antiikkiliikkeestä. Tämän kannun ympärille Saran, tämän aviomiehen Maxin ja Maxin parhaan ystävän Oriolin kolmiodraama rakentuu.

Sara on perinteitä rakastava kondiittori, Oriol kokeilunhaluinen ja maailmankuulu suklaamestari. Aviomies Maxille on jäänyt hyväntahtoisen ja hajamielisen professorin rooli.

On kiellettyjä tunteita, tekojakin. Ja paljon puhetta suklaasta. Tämä ei yllätä.

Iloinen yllätys sen sijaan on se, että Saran hahmo rikkoo tarkoituksellisesti romanttisen kirjallisuuden perinteistä naishahmoa vastaan: Sara on itsepäinen, määrätietoinen eikä pelkää olla hankala. Ei siis mikään silmänsä sulkeva neitsyt, joka väristen antautuu uljaalle miehuudelle.

1900-luvun Barcelona on kuitenkin vasta alkuasetelma. Saran kaakaokannu nimittäin rikkoutuu, ja romaani lähtee seuraamaan sen historiaa. 1800-luvulla sen tarinaa kerrotaan orpotyttö Auroran ja 1700-luvulla leskeksi jäävän Mariannan kautta.

Henkilöhahmojen tarinat kuitenkin hajoavat loppua kohden, ja kaakaokannullekin jää rekvisiitan rooli. Viime vuoden joulukuussa Unescon kirjallisuuskaupungiksi nimitetty Barcelona on tärkeä näyttämö, mutta Santosin henkilöt eivät astele sen katuja samanlaisen kotiseuturakkauden vallassa kuin esimerkiksi Carlos Ruiz Zafónin sankarit.

Loppujen lopuksi tärkein on suklaa, jonka kuvaukset liittävät Suklaan maun esimerkiksi meksikolaisen Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen sekä brittiläisen Joanne Harrisin Pienen suklaapuodin edustamaan ruoka- ja rakkausromaanien kaanoniin.

”Mutta erikoisimmalta tuntui sekoituksen suuhun jättämä tulinen jälkimaku. Sara sai tietää, että hänen jauhepurkissa näkemänsä punaiset raidat olivat kuivattua chiliä. Se antoi juomalle nautinnollisen loppusilauksen, ja kokonaisuus oli tasapainoinen mutta sietämättömän omaperäinen.”

Ihmisten välisen intohimon kuvaajana Santos kenties jää Esquivelista jälkeen, mutta suhde suklaaseen on tosi. Sillä saa jo monta kliseetä anteeksi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat