Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Palkittu runoilija vaihtoi lyhyisiin, aforistisiin säkeisiin

Esikoiskirjastaan palkittu runoilija Erkka Filander vakavoituu nyt suurten kysymysten äärellä

Kulttuuri
 
Joona Aspegren
Erkka Filanderin uusissa runoissa on arkkitehtuuri vahvasti läsnä.
Erkka Filanderin uusissa runoissa on arkkitehtuuri vahvasti läsnä. Kuva: Joona Aspegren

Runot Erkka Filander: Torso. Poesia. 118 s.

Erkka Filanderin toinen runoteos tekee pesäeroa esikoiseen jo pelkistetyllä, tylyllä nimellään: Torso. Teksti kulkee tällä kertaa toisessa sävellajissa. Kustantaja kertoo tiedotteessaan, että Torso ”jäljittää maanpaon, marttyyrien ja uskonsa varassa kulkevien reittejä”.

Torso

Kirjoittaja: Erkka Filander

Julkaisija: POesia

Laji: runot

Vuosi: 2016

Sivumäärä: 118

Onko runoilija ryhtynyt siis pakolaiskriisin sanoittajaksi?

Ei sentään. Epätoivo ja toivo, uhraukset ja usko ovat kyllä läsnä kirjassa, teemoina. Sen suoremmin poliittisiin aiheisiin ei kuitenkaan kajota. Tekstin sävy on pohdiskeleva, ei julistava.

Esikoisteoksen pitkät runot ovat vaihtuneet lyhyisiin, aforismia lähestyviin säkeisiin. Ne esittävät välillä jopa suoria kysymyksiä: ”Missä määrin marttyyrius on kuin osallistuisi rituaaliin, itseään vanhempaan, jonka tekee taas läsnäolevaksi?”

Filanderin kustantajan, runoihin erikoistuneen Poesian kädenjälki näkyy teoksessa, sekä sen fyysisessä ilmiasussa että tekstissä. Kuten useat Poesian kirjat, Torsokin on tehty käsityönä ja painettu vanhanaikaisella kohopainokoneella.

Entä sisältö?

Filanderin toisessa teoksesta tuntuu olevan luettavissa esimerkiksi kahden muuan poesialaisen Olli-Pekka Tennilän ja Kristian Blombergin vaikutusta. Myös he ovat tehneet runoteoksia, jotka koostuvat lyhyistä, aforismia lähestyvistä teksteistä. Myös niiden sävy on kuulas ja pohdiskeleva.

Silti kaikilla tekijöillä on tietenkin oma äänensä.

Arkkitehtuuri on Filanderin runoissa vahvasti läsnä. Erityisesti aikaa vietetään kirkoissa ja katedraaleissa.

Ne ovat suuria ja vaikuttavia rakennelmia, joiden olennaisin merkitys on kuitenkin aineeton. Kirjan tunnuslause onkin: vastalause näkyvälle.

Kieli on uskonnollissävytteistä: Filander kirjoittaa uhreista, marttyyreista, ikoneista, polvistumisesta, ihmeestä, rituaaleista, kuorosta, pyhimyksestä ja käärinliinoista.

Kyse ei kuitenkaan ole uskontunnustuksesta, vaan yleisemmin henkisen kamppailun kuvaamisesta. Puhuja asettaa itsensä osaksi jotain, joka on yksilöä suurempaa ja tarkkailee itseään tässä uudessa asemassa.

Marttyyrit eivät näissä teksteissä ole mikään tietty ihmisryhmä. Kuka tahansa meistä voi tehdä vaikeita päätöksiä, antaa elämälleen merkityksen jonkin suuremman hyväksi. Kuin osoituksena tästä, teksteissä ei mainita yhtään henkilön- tai paikannimeä.

Kyse ei ole minkään yksittäisen ilmiön tai asian kuvaamisesta, vaan filosofis-lyyrisestä pohdinnasta. Uskonto aiheena yhdistyy yleiseen kutsumuksen ja kauneuden kokemuksen pohtimiseen.

Torso on runokirjaksi pitkä, välillä uuvuttavakin. Lukukokemus kuitenkin palkitsee. Teoksessa on paljon yksilön pohdintaa ja tunnekokemusta. Kirjan lopussa lukijan mieli saattaa kuitenkin kääntyä kohti ulkomaailmaa, niin hienosti säkeet tuntuvat kuvaavan turvapaikkaa etsiviä ihmisiä:

”Ehkä yksinäisyytemme todistaa vielä saapumattomia tapahtumia / jollakin tavalla heidän poistumisensa ei ole pakoa vaan lähentymistä / ja mitä he tekevät repiäkseen edes mahdotonta edes yhden elämän muodostaman kynnyksen yli / ja miten tuo elämä vastaa kysymykseen ihmisyydestä? / heidän jälkeensä kysymys ei ole täysin sama. / Kämmenille on kohonnut outo hiljaisuus.”

Vaikka Filander ei enää kirjoita omenapuista, hän ei ole muuttunut kyyniseksi tai ironiseksi. Edelleen hän keskittyy siihen, mikä tuntuu tärkeältä. Edelleen hän tekee sen ehdottoman vilpittömästi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat