Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maahanmuuttaja-Mahlerin Ylösnousemus valtasi Musiikkitalon – esitys omistettiin Ulf Söderblomin muistolle

Kansallisooppera omisti esityksen äskettäin lähes 86-vuotiaana kuolleelle entiselle ylikapellimestarilleen Ulf Söderblomille

Kulttuuri
 
Vesa Moilanen
Kansallisoopperan ylikapellimestari Michael Güttler johtaa jäntevästi ja joskus hieman oikoen. Hänen seuraajaansa etsitään parhaillaan.
Kansallisoopperan ylikapellimestari Michael Güttler johtaa jäntevästi ja joskus hieman oikoen. Hänen seuraajaansa etsitään parhaillaan. Kuva: Vesa Moilanen

Yli tunnin musisoinnin jälkeen se tapahtui jälleen: hirmuisen epätoivon huudon jälkeen haudat aukenivat ja rikkaat, köyhät, kuninkaat ja paavit lähtivät vavisten kohti viimeistä tuomiota.

Oltiin siis Gustav Mahlerin (1860–1911) toisen sinfonian (Ylösnousemus) finaalin alkupuoliskolla säveltäjän itsensä kertoman ohjelmatekstin mukaisesti.

Nimi: Mahler: Ylösnousemussinfonia

Laji: Klassinen musiikki

Säveltäjä: Gustav Mahler

Esittäjä: Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro. Kapellimestari Michael Güttler. Laulusolistit Tuija Knihtilä ja Miah Persson.

Teos vaatii jättikoneistoa, ja ainutlaatuiseksi esityksen teki se, että Kansallisoopperan orkesteri nousi montustaan ja vieraili yli 110-päiseksi muhevoituneena Musiikkitalossa.

Mukana oli lisäksi tietysti Kansallisoopperan ammattikuoro. Ja nämä jättimäiset voimat omistivat esityksen äskettäin edesmenneelle entiselle ylikapellimestarilleen Ulf Söderblomille (1930–2016).

Voi hyvin kuvitella, miten ylpeänä Söderblom olisi 1960-luvun alusta rakentamaansa orkesteria tälläkin kerralla kuunnellut.

Ja miten tarkasti huolellinen harjoittaja olisi analysoinut kaiken, mikä ei vielä tässä esityksessä mennyt täydellisesti.

Tätä sinfoniaa ei voi suositella heikkohermoisille eikä välttämättä edes kylmäverisille bisnesmiehille, paitsi jos he haluavat täydellistä elämänmuutosta.

Esimerkiksi äskettäin kuollut liikemies Gilbert Kaplan hurahti täysin tästä teoksesta nuoruudessaan. Itkunkouristusten jälkeen hän päätti ryhtyä sijoittamaan miljoonaomaisuuttaan Mahler-työhön ja kustansi myöhemmin esimerkiksi tämän sinfonian käsikirjoituksen näköispainoksen. Hän jopa johti vain tätä teosta harrastelijapohjalta niin Radion sinfoniaorkesterimme kuin New Yorkin filharmonikkojen konserteissa – ilmaiseksi, miljonäärimesenaatin maineensa ansiosta.

Nyt oltiin ammattimaisemmissa käsissä: esityksen johti Kansallisoopperan ylikapellimestari Michael Güttler, jonka seuraajaa etsitään parhaillaan. Hän johti jäntevästi, joskin ajoittain hieman fraasien loppuja oikoen. Se toki korostaa liikesuuntaa kohti viimeistä tuomiota.

Artikkeliin liittyvät

Gustav Mahler oli maahanmuuttaja ja mielestään ”kolmasti koditon: böömiläinen itävaltalaisten keskuudessa, itävaltalainen saksalaisten keskuudessa ja juutalainen koko maailman silmissä”. Samaa jengiä oltaisiin kuitenkin sitten lopulta: viimeisellä tuomiolla.

Vähän kodittomalta tuntui Kansallisoopperan orkesterikin jouduttuaan levittäytymään montustaan lavalle ja tietyin osin sen ulkopuolelle: tuonpuoleiset soinnit tulee soittaa lavan ulkopuolelta. Tällä kertaa ne kuuluivat oikein vaikuttavasti korkealta salin takaa. Mutta yhtenäisen soiton tämä orkesteri toki taitaa paremmin kotimontussaan.

Sinfonian ponteva surumarssi alkoi sinänsä erinomaisesti. Vasemmalle sijoitetut kontrabassot ja keskelle sijoitetut sellot soivat istumapaikalleni tymäkästi.

Toisen osan leikkisyyskin toimi. Güttler tietää hyvin milloin vaatia jousilta tarkkoja alukkeita ja milloin vanhan wieniläistyylin liu’uttelua ja leikillisen maalaismaista meininkiä.

Vähitellen toki huomasi, että Mahlerin sinfonia on orkesterille vieraampaa kuin vaikkapa Wagnerin jättioopperat. Pieniä karheuksia ja epävireisyyksiä ei voinut olla huomioimatta. Mutta kuten Mahler itse totesi: tämä sinfonia tekee vaikutuksen missä oloissa tahansa.

Mahler ei ollut vaatimaton nero. Kun ensimmäinen sinfonia (Titaani, pohjimmiltaan Mahler itse) kuvaa sankarin tietä vaikeuksien ja jopa groteskin pilkan kautta voittoon, toisessa sinfoniassa Mahler päätti ratkaista tuonpuoleisen arvoituksen: mitä sankarille tapahtuu kuoleman jälkeen? Onko elämä lopulta vain valtava julma pila?

Hän kirjoitti päätyneensä loppuratkaisuun vasta sinfoniaa pitkään kypsyteltyään: tulkoon ylösnousemus! Niinpä lyhyt neljäs osa Urlicht tuo mukaan ihmisäänen, joka kertoo ihmisen suuresta hädästä ja kaipuusta Jumalan luo. Mezzosopraano Tuija Knihtilä osoitti, että hänelle sopii nykyisin myös laskeutuminen alttomaisen mataliin ja reheviin syvyyksiin.

Finaalissa Mahler halusi nuijia kuulijan maahan ja nostaa hänet sitten enkelten siivin ”korkeimpiin korkeuksiin”.

Näin tapahtui nytkin. Kun tuskanhuudot, ruumisarkusta kömpimiset ja kuolleiden marssi viimeiselle tuomiolle on horjuttanut vahvimpienkin uskoa, Mahler hiljentää melskeen ja säveltää yhden maagisimmista hetkistään: kuoro laulaa mitä pehmeimmin ja hiljaisimmin siitä, että mikään ei ole kadonnut. Että et syntynyt, elänyt ja kärsinyt turhaan.

Ja kaiken päällä leijailee sopraanosolisti, tällä kertaa hieman rasittuneelta kuulostanut ruotsalaishuippu Miah Persson.

Vanhemmiten Mahler hieman häpeili kirjoittamaansa ohjelmaselitystä, jonka mukaan viimeistä tuomiota ei oikeastaan tule: ei rangaistuksia eikä palkintoja. On vain ”kaikkivaltias rakkaudentunne”, joka valaisee meidät siunatulla tiedollaan ja olemuksellaan.

Sellaisia tunteita hän oppi säveltämään vasta hieman myöhemmin. Toisen sinfonian ylösnousemus päättyy nuoren Mahlerin täysin pidäkkeettömään riemuun, jolla tämä säveltäjä-kapellimestari irrottaa jättikoneistostaan viimeiset korviahuumaavat tehot.

Eihän tätä ylettömyyttä voi olla rakastamatta!

Gustav Mahler (1860–1911)
Gustav Mahler (1860–1911)
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat