Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kansallisoopperan Elektra on karmeaa katsottavaa, kun rikosoopperan kauhu tulee pelottavan lähelle yleisöä

Päähenkilö Elektran liki kaksi tuntia kestävä villikissamainen raivoaminen kiehtoo ja kauhistuttaa

Kulttuuri
 
Stefan Bremer / Kansallisooppera
Mika Pohjonen, Evelyn Herlitzius ja Waltraud Meier tuovat yleisön silmien eteen kauhunhetkiä Kansallisoopperan Elektrassa.
Mika Pohjonen, Evelyn Herlitzius ja Waltraud Meier tuovat yleisön silmien eteen kauhunhetkiä Kansallisoopperan Elektrassa. Kuva: Stefan Bremer / Kansallisooppera

Ooppera Richard Straussin Elektra Suomen kansallisoopperassa. Musiikinjohto Esa-Pekka Salonen, ohjaus Patrice Chéreau, lavastus Richard Peduzzi, puvut Caroline de Vivaise, valaistus Gilles Bottacchi, uusintaohjaus Vincent Huguet, kuoron valmennus Marge Mehilane, Marco Ozbic. Pääosissa Evelyn Herlitzius, Waltraud Meier, Elisabet Strid, Mika Pohjonen, Tommi Hakala, Esa Ruuttunen. Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri.

Richard Straussin ekspressionistisesti raivoava Elektra on rikosooppera, jonka lopussa tapetaan raa’asti kaksi ihmistä. Elektra on omiaan herättämään yleisössä ristiriitaisia tunteita. Se kammottaa ja kiehtoo.

Sofokleen draamaan perustuvan Elektran päähenkilöt polveutuvat valtiasperheistä, joissa murhat kuuluvat päiväjärjestykseen.

Elektran äiti Klytaimnestra ja tämän uusi puoliso Aigistos ovat tappaneet Elektran isän Agamemnonin, kun tämä on palannut Troijan sotaretkeltä. Agamemnon on puolestaan tappanut Klytaimnestran ensimmäisen miehen ja tämän lapsen sekä uhrannut tyttärensä Ifigeneian poliittisista syistä.

Elektra ja hänen sisarensa Krysotemis on ”sotalapsia”, jotka kaipaavat ja surevat isäänsä. Krysotemis yrittää unohtaa menneet kärsimykset. Elektra ei voita traumaansa, joka on pysäyttänyt hänen kehityksensä.

Elektra idealisoi isäänsä ja on samastunut tähän oman minuutensa tukahduttaen. Hän haluaa äitinsä ja Aigistoksen kuolevan.

Kun Elektra on saanut sadistisen kostonsa, hänenkin kuuluisi kuolla. Vuonna 2013 syöpään kuolleen ranskalaisen Patrice Chéreaun ohjauksessa Elektra jää kuitenkin lamautuneena ihmettelemään, mitä tuli tehdyksi.

Saksalaisen Evelyn Herlitziuksen Elektra on kuin keskenkasvuinen, pahan murrosiän riepottelema poikatyttö, jolla on niin kehitys- kuin liikuntahäiriökin.

Herlitziuksen Elektra raivoaa, riehuu, sähisee ja kirkuu kuin villikissa sekä huutaa kostoa ja vihaa väsymättä läpi vajaa kaksituntisen oopperan. Hän on koko esityksen hehkuva polttopiste, joka säälittää ja kauhistuttaa.

Herlitziuksessa on villiä ilmaisuvoimaa ja dramaattista loistoa. Tämä aikamme parhaisiin dramaattisiin sopraanoihin kuuluva siro ja hoikka laulaja ei vastaa olemukseltaan lainkaan sitä mielikuvaa, joka tämän fakin edustajista on syntynyt.

Elektra on klassinen hysteerikko. Libreton kirjoittaja Hugo von Hofmannstahl tunsi Freudin teoriat.

Kuuluisa saksalainen kirjallisuusmies Marcel Reich-Ranicki piti Elektraa ”hysterian monumentaalisen dramaattisena tutkielmana”. Psykoanalyysi diagnosoi Elektran hysterian ”kostotyypiksi”.

Omat traumansa on Elektran kaikilla päähenkilöillä. Sairaisiin viha-rakkaus-suhteisiin sekoittuu kaiken lisäksi insestisiä haluja. Jos rakkautta ja hellyyttä tulee ilmi, se on patologisessa muodossa.

Näyttämökuva on likaisen ruskea ja siniharmaa, ankea palatsipiha, joka näyttää arkiselta ja oudosti tutunoloiselta.

Piiat toimittavat oopperan alussa arkisia askareitaan ja odottavat Elektran ilmestymistä. Useimmat kauhistelevat tätä, joku säälii. Näistä repliikeistä yleisö voi valita valmiiksi oman reaktionsa.

Jos Elektra tapahtuisi muinaisen Kreikan arkaaisessa kuningaspalatsissa, siihen olisi helppo ottaa etäisyyttä. Chéreaun ohjaus tuo kauhun kammottavan lähelle yleisöä.

Chéreaulla oli taito tuoda oopperanäyttämölle eläviä, todellisia ihmisiä. Hänelle oli tärkeää kunkin laulajan oma persoonallisuus ja fyysinen olemus.

Elektra-ohjauksessaan Chéreau on saanut sen ihmeen aikaan, että laulu vaikuttaa välttämättömältä, pakottavasta tunnepaineesta syntyvältä ilmaisukeinolta. Liikkuminen ja kaikki eleet, teatraalisetkin, ovat luontevia ja kasvavat musiikin ja draaman yhteydestä.

Mezzosopraano Waltraud Meierin Klytaimnestra on traaginen, myötätuntoakin herättävä hahmo – eikä suinkaan se kopea ja julma noita, jona Klytaimnestra usein esitetään.

Tämä Klytaimnestra tietää olleensa huono äiti, joka yrittää turhaan paikata suhdettaan Elektraan. Upeasti virtaavassa äänessä on mahdikkuuden ja ärsyyntyneisyyden ohella myös surullista lämpöä.

Kun äiti ja tytär alkavat kurkut suorina – samalla hyvin hallitusti – huutaa toisilleen täydellä teholla, vaikutus on pökerryttävä.

Ruotsalaissopraano Elisabet Stridin Krysotemis on Elektran naisellinen vastakohta, tavallisesta perhe-elämästä liikuttavasti haaveileva nuori nainen. Valovoimainen ääni säteilee raikkaan kauniisti.

Baritoni Tommi Hakalan Orestes on draaman jylhä-ääninen kostaja, jolla on ilmeisen oidipaalinen suhde äitiinsä. Tenori Mika Pohjosen Aigistos kokee julman tapon Esa Ruuttusen esittämän Oresteen kasvattajan kädestä.

Esa-Pekka Salonen loihtii Kansallisoopperan orkesterista kiehuvan noidankattilan, jossa musiikki kasvaa ja purkautuu äärirajoilleen.

Musiikki heittelee kuumeisen kiihkeästi kontrastista ja tunnelmasta toiseen, ulvoo, kirskuu ja ähkii vihaa ja tuskaa, repii ja raapii, vaipuu syvään suruun ja joskus hekumoi hämmentävästi sointikauneudella ja rakkauden äänillä.

Raivoava musiikki on Salosen ohjaksissa aina ihmeen selkeää ja läpikuultavaakin, dramaattisen tarkasti ja iskevästi rytmitettyä.

Stefan Bremer / Kansallisooppera
Saksalaisen dramaattisen sopraanon Evelyn Herlitziuksen Elektra huutaa kostoa ja vihaa väsymättä läpi koko kaksituntisen oopperan.
Saksalaisen dramaattisen sopraanon Evelyn Herlitziuksen Elektra huutaa kostoa ja vihaa väsymättä läpi koko kaksituntisen oopperan.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat