Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Karita Mattila loisti Wagnerin Valkyyriassa – katso itse miten kävi torstaina

Radion sinfoniaorkesteri esitti Richard Wagnerin Valkyyria-oopperan ensimmäisen näytöksen, jossa sisar ja veli löytävät toisensa

Kulttuuri
 
Jussi Nukari
Karita Mattilan sopraano säihkyy Richard Wagnerin Valkyyria-oopperassa.
Karita Mattilan sopraano säihkyy Richard Wagnerin Valkyyria-oopperassa. Kuva: Jussi Nukari

Radion sinfoniaorkesteri kapellimestarina Hannu Lintu, solisteina Karita Mattila, Mika Kares ja Simon O’Neill. – Mozart, Wagner.

Kolme varttia näytöksen alun jälkeen tenori Simon O’Neillin roolihahmo alkaa käydä todella kuumana sopraano Karita Mattilan esittämään Sieglindeen.

”Kuumassa kaipauksessa näin sinut”, hän tunnustaa. Tässä juonessa he ovat veli ja sisar, mutta se tuntuu vain lisäävän huumaa. Pitkään pidätellyt Radion sinfoniaorkesteri purskauttelee intohimon sointeja ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla yhä ponnekkaammin, kunnes oopperan sisaruksia ei pidättele enää mikään.

Emilia Kangasluoma
Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu johti Mozartia ja Wagneria.
Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu johti Mozartia ja Wagneria.

”Oman sisaresi voitit”, Karita Mattila laulaa.

”Olet veljelle sisar ja morsian”, Simon O’Neill huutaa.

Näihin tunnelmiin päättyi Radion sinfoniaorkesterin konsertti keskiviikkona Musiikkitalossa.

Suuruudenhulluus! Se valtasi säveltäjät wieniläisklassismin purkautuessa romantiikan ajaksi 1800-luvulla, ja eniten se valtasi Richard Wagnerin, jonka Valkyyria-oopperan ensimmäinen näytös kuultiin nyt konserttiversiona.

Wagnerin oopperat ovat kokonaistaideteoksia, eivätkä konserttisaliin tarkoitettuja. Mutta jos jokin Wagnerin oopperan näytös sopii erillisenä konserttiesitykseen, se on juuri ensimmäinen näytös vuonna 1870 kantaesitetystä Valkyyriasta. Kyseessä on ehjästi kasvava draaman kaari, joka johtaa orgastiseen kulminaatioon.

Juonessahan Wotan-jumalan lapset Sieglinde ja Siegmund ovat kasvaneet erillään. Kun Siegmund saapuu Sieglinden julman puolison Hundingin taloon, he tunnistavat vähitellen toisensa. Tuloksena on fyysinen hekuma ja myöhemmin sukurutsaisen Siegfried-sankarin syntymä.

Kun konserttiin mahtui vain ensimmäinen näytös, ekstaasi tuntui ehkä tavanomaista järkyttävämmältä. Tarinahan jatkuu niin, että avioliiton jumalatar ei katso sukurutsaa hyvällä, ja moraalittomuus saa palkkansa.

Mutta keskitytään siihen sitten, kun koko neljän illan Ring eli Nibelungin sormus -tetralogiaa (Reininkulta, Valkyyria, Siegfried ja Jumalten tuho) palaa Kansallisoopperaan Kari Heiskasen uutena ohjauksena vuonna 2019.

Karita Mattila kokeili Sieglinden roolia konserttiesityksessä aikoinaan, mutta harmitteli silloista kapellimestaria, joka paahtoi täysillä solisteja huomioimatta. Hän palasi rooliin Houstonin oopperassa 2014 ja sai pääosin hyviä arvioita (katso esimerkiksi tästä ja tästä).

Nyt Mattila ja Lintu tekivät yhdessä selväksi, että suurin osa tästä näytöksestä on aavistelua ja kehittelyä, jossa ei ole mitään syytä paahtaa ja huutaa. Kun orkesteri varoi, saimme nauttia Mattilan yhä syväsointisemman äänen hienostuneemmistakin vivahteista.

Keskivaiheilla orgaanisuus ehkä vähän kärsi, koska intensiteetin kasvaessa balanssin varominen laulajien hyväksi söi hetkittäin tehoja. Siksi esitys ei imenyt mukaansa kuten vaikkapa Suomen kansallisoopperassa elokuussa 2004, kun nuori Nina Stemme lauloi Sieglindenä, kapellimestari Ralf Weikertin opit sisäistänyt Jyrki Anttila Siegmundina ja itse Matti Salminen Hundingina.

Silloin sopertelin ekstaasissa itsekin jo tämän näytöksen jälkeen. Nyt fiilis ei ollut ekstaattinen, vaan pikemminkin valtavan arvostava hienoja solisteja ja huomaavaista orkesteria kohtaan.

Jussi Nukari
Mika Kares lauloi Hundingin roolin erinomaisesti. Valokuva vuodelta 2013.
Mika Kares lauloi Hundingin roolin erinomaisesti. Valokuva vuodelta 2013.

Näytöksen laulajakolmikko oli nytkin tasokas. En välttämättä kaipaa Salmisen jäljittelemätöntä jylyä, kun Mika Kares laulaa Hundingin roolin noin kauniisti ja silti näyttämöhahmona riittävän demonisesti. Ei ihme, että Karesta viedään yhä useampiin maailman parhaista oopperataloista.

Simon O’Neillillä riittää volyymiä, vaikka sointi oli alkupuolella kapeahkon terävä. Huipennuksissa wagneriaanista terästäkin tuli esiin ja sointi alkoi avautua.

Karita Mattilan sointi oli ihmeen miellyttävä. Wagner on laulajille raskasta, ja alitajuista pidättelyä voi toki tapahtua, kun uusinta oli edessä heti seuraavana iltana. Mattila vienee siis jalat alta tätäkin tehokkaammin torstaina. Esitys on loppuunmyyty, mutta onneksi se välitetään Yle Teemalla, radiossa ja verkossa.

Päivitys 9. elokuuta: torstain esitys on nyt nähtävissä ja kuultavissa tästä linkistä.

Muistakaa myös Mozart! Hän ei ollut erityisen suuruudenhullu, vaan saattoi säveltää nasevan sinfonian vaikka neljässä päivässä. Näin sanotaan tapahtuneen vuonna 1783 Linzissä.

Tämä sinfonia nro 36 on kuin itse tasapainoisuus verrattuna Wagnerin ylettömyyksiin. Sen yksilöllisin ominaislaatu ilmenisikin paremmin varhaisklassismin tai jonkun muun wieniläisklassisen sinfonian parina. Wagnerin musiikki pyrkii huuhtomaan kaiken muun korvakäytävistä ja lähimuistista.

Ei kuitenkaan tällä kertaa. Radion sinfoniaorkesteri soitti Mozartia Linnun johdolla ihailtavan napakasti, puhtaasti ja kohtalaisen sävykkäästi. Voi jopa sanoa, että se oli hyvän illan ehjin esitys.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat