Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Susanna Mälkki vei kuulijat fantasiamatkalle ensimmäisessä konsertissaan HKO:n ylikapellimestarina

Poikkeuksellinen konsertti kertoi paljon kapelli­mestarin taidon monipuolisuudesta ja orkesterin ulottuvuuksista

Kulttuuri
 
Rio Gandara / HS
Susanna Mälkki
Susanna Mälkki Kuva: Rio Gandara / HS

Klassinen Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa. Kapellimestari Susanna Mälkki, Lilli Paasikivi, mezzosopraano. – Ligeti, Ravel, Saariaho, Sibelius, Lindberg.

Taidemusiikin nuottikirjasto on täynnä suurenmoisia lyhyitä teoksia, joita yleensä asemoidaan sinfoniakonserttien avausnumeroiksi.

Laji: klassinen

Säveltäjä: Ligeti, Ravel, Saariaho, Sibelius, Lindberg

Esittäjä: Susanna Mälkki, Lilli Paasikivi, Helsingin kaupunginorkesteri

Paikka: Musiikkitalo

Susanna Mälkki aloitti perjantaina kautensa Helsingin kaupunginorkesterin uutena ylikapellimestarina. Hän oli rakentanut ensimmäisen konserttinsa ohjelman pelkästään lyhyistä teoksista, joita siihen sisältyi peräti kuusi kappaletta.

Tuloksena oli jännittävä, tutusta konserttikaavasta poikkeava fantasiamatka, joka kertoi paljon kapellimestarin mieltymyksistä ja hänen taitojensa monipuolisuudesta, HKO:n ulottuvuuksista ja taidemusiikkimaailman ehtymättömistä rikkauksista.

Avausnumerona oli Ligetin Atmosphères, vuonna 1961 kantaesityksensä saanut sensaatiomainen teos, jossa sointiväristä tuli ensi kertaa musiikin hallitseva elementti: ei enää intervalleja, ei rytmistä liikettä, ei temaattisia piirroksia, vaan pelkästään soinnin värejä, tiheyttä ja volyymia.

Mälkki teki luonteenomaista tarkkuustyötä Ligetin mikropolyfonian parissa ja maalaili konsertilleen sointitaustan ja atmosfäärin, joka assosioitui tähtisumuun.

Kosmisessa avaruudessa oli myös dramatiikkaa: piccolot nousivat tuskaisesti kirkuen yhtä korkeammalle, minkä jälkeen repesi huimaava etäisyys kontrabassojen syvimpään murinaan.

Ravelin Shéhérazade-laulusarjassa matka johti Aasiaan. Sarja on malliesimerkki Euroopassa kukoistaneesta orientalismista, jossa Lähi-itään projisoitiin seksuaalisia ja muita fantasioita.

Mälkki taikoi HKO:sta eksoottisesti, aistillisesti ja unenomaisesti sädehtiviä ja väreileviä värikylpyjä.

Niin upeasti kuin Lilli Paasikivi vahvalla ja vankalla mezzosopraanollaan lauloikin, hän ei tavoittanut Ravelin laulujen sensuellia lumousta. Hän dramatisoi niitä liikaa.

Kertova, hieman etäinen ääni olisi sopinut niiden sadunomaisen eroottiseen tunnelmaan ja orkesterin ylelliseen väripalettiin paremmin.

Väliajan jälkeen seurasivat Kaija Saariahon Asteroid 4179, Sibeliuksen Canzonetta Stravinskyn sovituksena ja Lindbergin Parada, jotka Mälkki sitoi tauoitta yhteen. Näin syntyi erikoinen pikku sinfonia.

Saariahon asteroidin valosuihkut ja räjähdykset olivat kosminen ensiosa. Sibeliuksen valssahtava ja haikea, Stravinskyn nokkelasti sovittama Canzonetta oli hidas osa, joka vei ajatukset tuhoaan kohti kulkevaan tsaarinajan Pietariin – ja enteili samalla konsertin päätösnumeroa, Ravelin La Valse -teoksen aavemaista kuolinkamppailua.

Lindbergin Parada oli tämän sinfonian loistokas finaali, jossa sibeliaaninen voitonhurmio kasvoi mahtavasti polveilevaksi energiavirraksi ja suorastaan raa’an fyysiseksi vaskivoimaksi.

Matka Ligetin eteerisyydestä Lindbergin maanläheiseen rajuuteen oli pitkä.

Ravelin La Valse on niin usein soitettu teos, että se alkaa helposti tuntua hieman banaalilta. Mälkki taikoi siihen wieniläisvalssin viettelevän viehätysvoiman kaikkine vivahteineen ja kasvatti keinuvasta ja pyörryttävästä valssihuumasta sairaalloisen tuhopyörteen, jonka loppupamauksessa Itävalta-Unkarin tanssiva yläluokka rojahti symbolisesti kuoliaaksi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat