Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Mestari Bowien Blackstar on komea synteesi ja testamentti

Donny McCaslinin kvartetti elävöittää syöpään kuolleen mestarin hyvästijättöä

Kulttuuri
 
Kuvakaappaus David Bowien Lazarus-kappaleen videolta.
Kuvakaappaus David Bowien Lazarus-kappaleen videolta.

David Bowien (1947–2016) Blackstar-albumi on komea synteesi ainutlaatuisen lauluntekijän urasta ja vähän enemmänkin. Bowie sukelsi viimeisenä tekonaan entistä syvemmälle jazzsointien suuntaan. Myös Bowien ikisuosikin Scott Walkerin kokeellisempi tuotanto Soused-levyn (2014) tapaan taisi ehtiä vaikuttaa entistäkin syvemmin.

Nyt Blackstar toimii myös testamenttina, sillä Bowie kuoli syöpään vain muutamia päiviä levyn virallisen julkaisupäivän jälkeen.

Bowie kuoli taiteellisella huipulla. Blackstar on hänen väkevin levynsä aikoihin ja houkutti yhä uusiin kuuntelukertoihin jo viime viikolla, ennen suru-uutista. Sellaiseen Bowien uutuudet eivät olleet houkutelleet aikoihin, vaikka paluulevy Next Day (2013) olikin aivan hyvä albumi.

Blackstarilla Bowie loihtii vielä kerran väkevän ja koko levyn kestävän tunnelman ja laulaa hätkähdyttävän fantastisesti niin syvällä baritonilla kuin koskettavan hauraassa falsetissa. Sovitukset ovat jänteviä ja täynnä musisoinnin riemua, vaikka yleistunnelma on tumma, vieraantunut, paikoin jopa nihilistinen.

Bowien viimeinen tyylinmuutos alkoi vuonna 2014 julkaistulla singlellä Sue (Or in a Season of Crime) / ’Tis a Pity She Was A Whore jazzpiireistä tutun Maria Schneider Orchestran kanssa. Saksofonia singlellä soitti Donny McCaslin.

New York Timesin mukaan Maria Schneider Orchestraa toivottiin myös Bowien levylle. Koska orkesteri oli liian kiireinen, Schneider suositteli muusikoiksi Donny McCaslinin kvartettia. McCaslinin saksofoni, Jason Lindnerin kosketinsoittimet, Tim Lefebvren sähköbasso ja Mark Guilianan kiireinen rumputyöskentely muodostavatkin levyn rungon Ben Monderin kitaroinnin ohella.

Muusikot loistavat, vaikka Sue (Or in a Season of Crime) ei olekaan uutena bändiversiona välttämättä parempi kuin viime vuoden singlenä koko Maria Schneider Orchestran kanssa. Sen sijaan 1600-luvun näytelmästä nimensä lainannut ’Tis a Pity She Was a Whore oli Maria Schneider Orchestran kanssa vähän rasittavakin singlen b-puoli. Nyt kuultava virtaviivaisempi bändisovitus toimii sittenkin paremmin.

Levyn avaa mestarillinen kymmenen minuutin nimikappale, jonka rakenteessa on osia kuin Station to Station -klassikossa aikoinaan.

Myös albumin kolmas raita Lazarus on klassikko jo syntyessään, eikä uutta albumiraitaa hieman lyhyempää videotakaan voi liikuttumatta seurata. ”Look up here, I’m in Heaven”, biseksuaalilla imagolla loppuun asti leikitellyt perheenisä laulaa astuessaan videolla kaapista. ”Minusta tulee vapaa”, hän laulaa jäntevän kaarroksen huipennuksessa.

Muu materiaali ei välttämättä ole melodioiltaan tai sanoituksiltaan kaikkein unohtumattominta Bowieta, vaan se toimii nimenomaan väkevien lauluosuuksien ja sovitusten avulla.

Donny McCaslinin kvartetti taisi kuunnella Bowien heille antamien demojen lisäksi myös Low-levyä ja muuta Bowien kokeellisempaa tuotantoa ennen Blackstar-sessioita, joissa Bowie antoi heidän luovuudelleen paljon vapauksia. Sen verran selviä viittauksia aikaisempaan tuotantoon tulee sekä heiltä että Bowien pitkäaikaisen luottotuottajan Tony Viscontin ratkaisuista.

Sen sijaan vielä Next Day -albumilla kuuluvia viittauksia Bowien Ziggy Stardust -kauteen ja glam rockiin ei nyt harrasteta.

Levy seestyy kahdella viimeisellä raidalla. Dollar Days on melodinen, kauniskin. Sanoitus huokuu kuolemaa ja päättäväisyyttä yllättää vielä kerran ennen lopullista lähtöä: ”I’m dying to push their backs against the grain / And fool them all again and again”, Bowie laulaa.

Myös I Can’t Give Everything Away on hyvinkin voinut syntyä balladiksi, vaikka nyt päätettiinkin tehdä versio, jossa rummut kiirehtivät eteenpäin.

”En voi antaa kaikkea pois”, Bowie laulaa levyn päätteeksi. Mutta hän antoi tavattoman paljon. Blackstar on hyvinkin hänen tasokkaan ja laajan albumituotantonsa parhaassa kolmanneksessa.

http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/6686f859d102cfae4148ed3109d5971ba4dc564c-Bowie_wtf.jpg
Musiikkilegenda David Bowien viimeiseksi levyksi jäi Blackstar
Vuosikymmenten ajan musiikkimaailman kärkinimiin kuulunut brittiläinen David Bowie kuoli 69-vuotiaana.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat