Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Frank Oceanin taito kuljettaa kappaleita ja purkaa tuntemuksiaan herättää suurta ihailua

Toisen studioalbumin julkaissut Ocean on asemoitunut enemmän vahvan omaääniseksi ja kokeilevaksi moderniksi lauluntekijäksi kuin soulin karsinalampaaksi

Kulttuuri
 
Lucas Jackson / Reuters
Frank Ocean kuvattuna New Yorkissa huhtikuussa 2013.
Frank Ocean kuvattuna New Yorkissa huhtikuussa 2013. Kuva: Lucas Jackson / Reuters

R&B Frank Ocean Blonde (Boys Don’t Cry) ★★★★

Frank Oceanin pitkään tuloillaan ollut toinen studioalbumi ilmestyi viimein sunnuntain vastaisena yönä keihäsfinaalia häiriten, nousten etusivun uutiseksi ja aiheuttaen korttelin jonoja levyn pop up -kauppojen edustoille.

Vaihtoehto-R&B:n ja soulin kultapoika on antanut odottaa paljon komean esikoislevyn jälkeen. White Ferrari -kappaleessa ilmeisesti vierailevan James Blaken tai Bon Iverin tavoin Ocean on asemoitunut enemmän vahvan omaääniseksi ja kokeilevaksi moderniksi lauluntekijäksi kuin soulin karsinalampaaksi, vaikka muistumia Stevie Wonderista nouseekin pintaan.

Blonde jatkaa yllättäen yhtä raukeasti kuin vuorokautta aiemmin ilmestynyt raakilemaisempi “visuaalinen albumi” Endless. Biittien vähyys ja vähäeleiset ratkaisut kuten kitara tai urku taustalla palvelevat hyräilystä taiturilliseen yltävää laulua komeasti. Hienovaraisuudesta huolimatta tuotantojälki on vahvaa.

Suurinta ihailua herättää Oceanin taito kuljettaa kappaleita ja purkaa tuntemuksiaan. Tulos avautuu vapaamuotoisen suvereenina, samaistuttavana unelmointina.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat