Uutiset 24h
Tuomo Pietiläinen
Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
NSA-vuotaja: USA:ssa ei reilua oikeudenkäyntiä
NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
Turkki vihastui Britannian väitetystä vakoiluoperaatiosta
Tekijä Mark Francis
Laji kuvataide, maalauksia
Kuvat. Nopeasti vilkaistuina brittiläisen Mark Francisin (s. 1962) teokset näyttävät abstrakteilta maalauksilta. Niiden muotokieli perustuu minimalismista tuttuun kuvapinnan suuntaiseen ruudukkoon, jonka säännöllisyyden ilmeisen sattumanvaraiset pisteet ja viivastot haastavat
Tekijä Jenni Eskola
Laji kuvataide, installaatioita
Kuvat. Galleria Aarni kumisee tyhjyyttään. Yhdellä seinällä on yksi ainoa sana, toisella pikkuruinen taulu. Yksi seinä on tapetoitu valokopioilla, joiden päälle on sutattu lyijykynällä. Astuessani sisään tuhahdan pettymyksestä. Että tämmöistä tällä kertaa
Tekijä Tiina Itkonen
Laji kuvataide, valokuvia
Kuvat. Grönlannissa kaikki tapahtuu luonnon ja sään ehdoilla. Esimerkiksi matkalle paikasta toiseen voidaan lähteä vain oikeanlaisissa sääolosuhteissa. Kun ihminen ei voi määritellä aikataulujaan tarkasti etukäteen, kiire hellittää, ja on ihan hyväksyttävää sanoa "immaqa agaqu", ehkä huomenna
Laji design, julisteita
Teollistuneella Britannialla meni 1800- ja 1900-lukujen taitteessa kovaa. Imperiumi oli laajimmillaan, talous kukoisti ja kulttuuri voi hyvin. Kaikki tämä heijastui mainostuksen nopeassa kehityksessä, jossa talous, massatuotanto ja taide pääsivät lyömään kättä
Tekijä Jaume Plensa
Laji kuvataide, veistoksia
Kuulas valo valaisee hämärää näyttelytilaa kuin kuunvalo talviyötä: joukko ihmismäisiä veistoksia hohtaa sisäistä valoaan ja muistuttaa pimeydessä ajelehtivia sumupilviä. Salissa kaikuu tuulikelloja muistuttava rauhallinen helinä, muuten on aivan hiljaista
Tekijä Erika Adamsson, Susana Nevado
Kuvat. Turkulaiset kuvataiteilijat Erika Adamsson (s. 1973) ja Susana Nevado (s. 1967) ovat rakentaneet tiiviin ja yhtenäisen näyttelyn Galleria Gjutarsiin. Molemmat taiteilijat käsittelevät Espanja-teemaa. Nevadon näkökulma lähtee henkilöhistoriasta
Tekijä Milla Paloniemi
Laji kuvataide sarjakuvia
Sarjakuva. Yksi tapa mitata populaarikulttuurituotteen menestystä on sen ympärille kertyneiden oheistuotteiden määrä. Sillä perusteella Milla Paloniemen Kiroileva siili on tosi pop. Sarjakuvakeskuksen näyttelyssä esitellään siilin siivellä myytyjä tavaroita tavanomaisista kahvimukeista ja teepaidoista muun muassa miesten alushousuihin ja naisten rintaliiveihin
Tekijä Tiina Elina Nurminen
Laji kuvataide maalauksia
Kuvat. Tiina Elina Nurmisen (s. 1967) maalauksia on luonnehdittu ekspressionismiksi ja hänen väriasteikkoaan on verrattu puuterien ja huulipunien palettiin. Vaikeudesta määritellä hänen teoksiaan kertoo kuitenkin jotain se, että ne minun silmissäni näyttäytyvät romanttisina maisemamaalauksina
Tekijä Jari Jula
Kuvat. Miten kuvata ei-mitään? Taidemaalari Jari Jula ei pelkää vaikeita kysymyksiä. Hän on ennenkin käsitellyt tyhjyyden ja taiteen suhdetta teoksissaan, mutta nyt hän on omistanut sille koko näyttelyn galleria Katariinassa. Julan visuaalinen tyyli on muuttunut asianmukaisesti yhä pelkistetymmäksi
Tekijä Kirsi Jokelainen
Kuvat. Kirsi Jokelaisen (s. 1970) näyttely on sateisen syksyn ilopilleri, älykäs ja hauska. Esillä on 45 erikokoista öljymaalausta, jotka taiteilijan sanoin esittävät "lähellä olevia asioita, perusasioita". Tyypillisessä Jokelaisen maalauksessa on yksi ainoa asia tasavärisellä taustalla
Yhteensä 668 hakutulosta.
Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
Yle: Jan Troell suunnittelee elokuvaa Helene Schjerfbeckista
Arvio: Miehen kunnia sisilialaiseen tapaan
Elokuva lesborakkaudesta voitti Cannesin pääpalkinnon
Blogi: Lisää seksiä liepeeseen?