Uutiset 24h
Jussi Ahlroth
Markus Mäntykannas
Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
Oi nai mut, Eurooppa
Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
Mistä hinnoista Kummola puhui?
Esittäjä Karttunen Kollektiv
Tähän mennessä Kuopion tanssiviikon suurin yllättäjä on supisuomalainen Karttunen Kollektiv, joka pisti hynttyyt yhteen säveltäjä Eero Hämeenniemen kanssa. Lacrimae on improvisoitu kokoelma barokkioopperoiden kuuluja kuolinkohtauksia. Haiskahtaa kalmaiselta, mutta kokonaisuus on koskettava ja jopa hillittömän hauska
Esittäjä Suomen kansallisbaletti
Kuopio tanssii ja soi avasi näyttävästi torstaina. Harvoin Suomen Kansallisoopperan ulkopuolella voi nähdä kantaesityksen, jossa on tanssin lisäksi kokonainen uusi sinfonia, jota täysimittainen kaupunginorkesteri soitaa. Jorma Uotinen ja Atso Almila ovat suunnitelleet yhteistyötä jo kolmekymmentä vuotta, mutta nyt se vihdoin toteutui
Esittäjä Baranova Maria, He Taiyo, Adea Candice, Wang Yun
Tanssi. Joko laitetaan Kiinan kansantasavallan kansallishymni soimaan? Sen verran taidokasta oli kiinalaisten kilpailijoiden esiintyminen Helsingin 7. kansainvälisen balettikilpailun avauskierroksella. Kilpailun ensimmäinen kierros on kolmen illan pitkä istunto, jossa jokainen 70 osallistujasta näyttää klassisen baletin osaamisensa
Esittäjä Edvardsson Sigrid, Strömgen Jo
Jo Strømgren Kompani Klockrike-teatterissa. The Border, konsepti ja koreografia Jo Strømgren, tanssi Sigrid Edvardsson ja Jo Strømgren. Intohimo ravistelee reviirejä Tanssi. Kuopion ja Pyhäjärven festivaaleilta ja Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmästä tuttu norjalainen taiteen moniottelija Jo Strømgren toi ryhmänsä nyt Helsinkiin, Klockrike-teatteriin
Esittäjä Isis-teatteri
Isis-teatterin teos Yli tuonen tumman virran Suomenlinnan Galleria Augustassa. Ohjaus, koreografia ja esiintyminen Hanna Pihko, Riikka Siirala, Noora Nenonen ja Lotta Hagfors, puvut Saija Siekkinen, valot Kari Kola. Kuolemaretriitti eläville Tanssi. Memento mori
Esittäjä Ito Tari
Tari Iton performanssi Kiasma-teatterissa. Osa Là-bas biennaalin ohjelmistoa 25.4.-29.4. Iho peittää, mutta ei suojele Performanssi. Kiasma-teatterin performanssitarjontaan kuului Japanilaisen Tari Iton, 61, kiteytynyt esitys. Ito tarkastelee naisen seksuaalisuutta
Esittäjä Koskisalo Ahto, Kirjonen Leo, Launis Kaisa, Sutinen Esete, Tarvainen Jukka
Alpo Aaltokosken koreografiat Aleksanterin teatterissa. Yksi päivä ja yksi yö, tanssi Ahto Koskitalo, musiikki Uljas Pulkkis, valot Kalle Paasonen, puku Marja Uusitalo. Rukoilijat, tanssi Leo Kirjonen, Kaisa Launis, Esete Sutinen ja Jukka Tarvainen, musiikki Giya Kancheli, valot ja lavastus Kalle Paasonen, pukusuunnittelu Marja Uusitalo
Esittäjä Sanna Kekäläinen, Andrius Katinas
Rehearsal Kaapelitehtaalla. Konsepti Sanna Kekäläinen. Esitys Sanna Kekäläinen, Andrius Katinas. Sanna Kekäläinen pysäyttää jälleen TANSSI. Sanna Kekäläisen Rehearsal-esitys kuvataan käsiohjelmassa "kannanotoksi inhimillisyyden puolesta, suorittamista ihannoivassa ajassa"
Esittäjä Compagnia TPO
Compagnia TPO:n esitys Farfalle Hurjaruuthin Ruutia-tanssifestivaalilla, koreografia Anna Balducci ja Piero Leccese. Luontoa ja teknologiaa lastentanssifestivaalilla TANSSI. Italialaista Compagnia TPO:ta voi kiittää siitä, että se tekee rehellisen oloisesti tanssia lapsille
Esittäjä VAPAAkollektiivi
Leijonia on kaduilla ja apinoita näyttämöllä
Yhteensä 273 hakutulosta.
Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
Dan Brown kävi helvetissä
Arvio: Springsteen herätti kohmeisen yleisön yllättävällä tempulla