Uutiset 24h
Jussi Ahlroth
Markus Mäntykannas
Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
Oi nai mut, Eurooppa
Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
Mistä hinnoista Kummola puhui?
Ironia ei ole enää pelkkä ase. Ylioppilasteatterin kesäesityksessä ironia on kokonainen maailmankuva. Sen upottavasta sylistä ei pääse kurottautumaan ulos edes kovalla sätkimisellä. Mustikkamaan kesänäyttämöllä sätkitäänkin yleisö lähes pakahduksiin. Esityksen tunnerekisteri on laaja
Tampereen työväen teatterin kellarinäyttämöllä esitettävän Alkutuotannon komiikka ei kumpua aivan heppoisesta aiheesta. Fokuksessa Saana Lavasteen ja Iiristiina Varilon ohjaamassa ja Jonni Pantzarin käsikirjoittamassa esityksessä on nimittäin ihmisen suhde metsään ja maahan
Pyynikin kesäteatterissa ei tarvita tänä suvena pahemmin lavasteita. Kuuma kesä 85 -näytelmä tulee hyvin toimeen ilman useita muitakin asioita. Säät suosivat ensi-iltayleisöä siihen malliin, ettei katsomossa suuremmin olisi tarvittu vaatteita. Aivotkin olisi voinut jättää narikkaan, mikäli sellainen olisi
Riemunkirjavien lavasteiden keskellä lukee suurilla irtokirjaimilla PUNK ja näytelmän nimihenkilö lennähtää paikalle punaisessa pystytukassaan. Ensivaikutelma Ryhmäteatterin kesäesityksestä on tyrmäävä, ja vaikka Juha Kukkosen tulkinta J. M. Barrien sadusta monessa mielessä onnistuu todistamaan pätevyytensä, esityspaikan käyttämättä jääneet mahdollisuudet kaihertavat mieltä vielä kotimatkalla
Tällaista näkee harvoin. Hangon teatteritreffien vierailuesitys, tukholmalaisen Turteaternin Scum-manifestet on äärimmäisen hienosyinen luenta Valerie Solanasin vuonna 1967 julkaisemasta, maailman sukupuolittumista kritisoivasta manifestista. Ruotsissa valtamedioita myöten kiivaan debatin aiheuttaneen esityksen näyttelijä Andrea Edwards on saanut vihapostia ja tappouhkauksen
Wall to wall. Blaue Fraun tuotanto Galleria Gilles et Dadassa. Dramaturgia Masi Tiitta, ohjaus Anna-Mari Karvonen, nuket Pauliina Turakka-Purhonen. Näyttämöllä Joanna Wingren ja Sonja Ahlfors. Dokumenttifilmi Vem plockar upp skärvorna efeter ett sprucket jag? Ohjaus Anna Sofia Nylund
Monika Fagerholmin menestysromaanista syntyi hieno ja hurja esitys
Isolation. De Kristallklara -taiteilijakollektiivin esitys, videoteos ja konsertti Sinne Galleriassa. Musiikki Crystal Clears. Maalaus Solveig Lindroos. Tekstit Valter Holmström, Kasper Johansson, Johan Korrento, Antti Nylén, Tuomas Timonen ja työryhmä
SupersankariTAR. Kantaesitys KokoTeatterissa. Käsikirjoitus Laura Gustafsson, ohjaus Henry Hanikka, valosuunnittelu ja lavastus Max Wikström. Bändi Kari Ikonen, Timo Hirvonen ja Jussi Lehtonen. Näyttämöllä Pinja Flink ja Minna Puolanto. Pikkumusta päälle ja baanalle teatteri
Perhesurmasta kertovassa näytelmässä on helmenharmaata hartautta
Yhteensä 442 hakutulosta.
Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
Dan Brown kävi helvetissä
Arvio: Springsteen herätti kohmeisen yleisön yllättävällä tempulla