Uutiset 24h
Maija Aalto
Kohti MM-pronssia
Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
Superlauantai petti toiveet
Teatteri Vanhan Jukon ja Korjaamon yhteistuotantona syntynyt Maa on syntinen laulu kuljettaa yleisön kuin varkain ihmisen olemassaolon rajoille. Havut, moneksi muuttuvat puulevyt ja Lapin metsämaisemahorisontti, paperisilppu, peltiämpärit ja karut valot kantavat Timo K
Teatteri. KokoTeatterissa eristyssellin ilmapiiri levittäytyy rampin yli. Johtajadynamo Anna Veijalainen esittää teatterin 15-vuotisjuhlaesityksessä RAF:in Gudrun Ensslinin monologin viidentoista vuoden takaa. Silloin ohjasi Mikko Roiha, nyt Maria Oiva
Teatteri. Aatamilla ja Eevalla riittää ihmeteltävää. Kuka on tuo toinen? Mikä yhdessäolossa on vaikeinta? Aleksis Meaney on dramatisoinut ja ohjannut teater 90 -ryhmälle kaksi Mark Twainin novellia: Otteita Aatamin päiväkirjasta ja Eevan päiväkirjat. Yli sata vuotta siten kirjoitetut tekstit naisesta, miehestä ja yhdessäolosta saavat nyt viittaussuhteita televisiosta, elokuvista, animaatioista ja musiikkivideoiden romantiikasta
Beatboxaaja teatteriesityksen äänigeneraattorina – mikä erinomainen idea! Tämän todistaa alansa moninkertainen Saksan mestari Mando, joka tekee nyt Espoossa vierailevan, nuorille suunnatun Klasse Tour -naamioteatteriesityksen kaikki äänet sekä musiikin (paitsi suulla ja mikrofonilla, myös kitaralla, koskettimilla ja nauhurilla) pääasiassa näyttämön reunassa istuen
Marco Bjurström ohjasi nuorille musikaaliosaajille Helsingin ensimmäisen Rentin
Teatteri. Ei kannata arastella astumista Là-bas?-studioon. Menin sinne työviikon nuuduttamana, mutta näyttelijä Sami Vehmersuon seurassa ei tarvinnut pinnistellä. Vehmersuo ja ohjaaja Esa Kirkkopelto ovat tulkinneet, että varhaisromanttisen runoilijan ja filosofin Friedrich Hölderlinin Suloisessa sinessä –runoluonnos pohtii modernin porvarillisen eksistenssin ongelmaa
Teemu Mäen Viirus-teatteriin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Woyzeckmaterialissa näytelmän henkilöt väittelevät siitä, puhutteleeko klassikko enää nykyään. Tähän aikaan muutetut Woyzeck (Maria Ahlroth), rokokoo-tyyliin puettu Kapteeni (Pelle Heikkilä) ja juppi Lääkäri (Viktor Idman) edustavat kukin eri näkökulmaa
teatteri. Feminististä näkökulmaa teatteriin hakeva Blaue Frau on aina nähnyt vaivaa tehdäkseen esityksistä kokonaisvaItaisia elämyksiä. Viimeksi Wall to wall -esityksestä sain mukaani kirjeen ja koskettavan dokumenttielokuvan. Nyt he ovat valmistaneet koreografi-ohjaaja Hanna Brotheruksen kanssa monitaiteellisen, paikkasidonnaisen I stopped my bodyn
Teatteri. Helsingin kaupunginteatterissa ei taiteellinen rohkeus kuki. Katsojia sitoutetaan teatterin suurkuluttajiksi vankan ammattitaitoisilla esityksillä, jotka erityisesti tänä syksynä tuntuvat viittaavan toisiinsa monin eri tavoin. Yhden näkeminen herättää parhaassa tapauksessa halun ostaa liput muihinkin esityksiin
Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämölle valmistunut Lauri Maijalan käsikirjoittama ja Linda Wallgrenin ohjaama Ylihuomenna hän tulee ei näpertele pikkuaiheissa. Se kysyy: Mitä me odotamme? Maailma täytyisi pelastaa heti. Mutta mitä tekee suomalainen, tuo elämän virkamies? Viisi virkamiestä on määrätty rakentamaan kappelia
Yhteensä 442 hakutulosta.
Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
Dan Brown kävi helvetissä
Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
Arvio: Springsteen herätti kohmeisen yleisön yllättävällä tempulla