Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Lihavan naisen kokemukset eivät ole heikkohermoisille – Teatteri Takomon Läski-monologi satuttaa rehellisyydessään

Teatterintekijä Raisa Omaheimo laittaa vartalonsa ja kokemuksensa näyttämölle ja kertoo kohtelustaan ylipainoisena naisena.

Kulttuuri
 
Kari Hakli
Läski-monogissaan Raisa Omaheimo kuljettaa kertomusta arkipäivän tilanteista syvemmälle omaan psyykeensä.
Läski-monogissaan Raisa Omaheimo kuljettaa kertomusta arkipäivän tilanteista syvemmälle omaan psyykeensä. Kuva: Kari Hakli

Monologi Läski – rasvainen monologi lihavuudesta. Kantaesitys Teatteri Takomossa. Käsikirjoitus Raisa Omaheimo, dramaturgia Elina Kilkku, ohjaus Elina Kilkku, ääni- ja videosuunnittelu Tomi Flyckt, valosuunnittelu Jari Piitulainen, koreografia Mikko Orpana.

Läski – rasvainen monologi lihavuudesta on teatterintekijä Raisa Omaheimon suoraa puhetta. Puhetta, joka satuttaa rehellisyydessään. Se on myös selviytymistarina.

Läski - rasvainen monologi lihavuudesta

Kirjoittaja: Raisa Omaheimo

Laji: Monologi

Ohjaaja: Elina Kilkku

Paikka: Teatteri Takomo

Rooleissa: Raisa Omaheimo

Musiikki: Tomi Flyckt

Vuosikausia syrjintää, nimittelyä, hienovaraista vihjailua, vihaa ja epäluuloa niskoilleen ylipainonsa vuoksi saanut esiintyjä laittaa nyt vartalonsa ja kokemuksensa näyttämölle. Hänen kokemuksensa naisena, joka on kokoa 52, eivät ole heikkohermoisille.

Vitunläskihuora-huuteluiden kuunteleminen kadulla. Pyyhkeet, jotka eivät mahdu ympärille, turvavyöt, jotka eivät riitä, netissä hyvin sujunut keskustelu, joka saa karmean päätöksen kun Orhi69 haukkuu naisen valehtelijaksi, koska tämä ei ole heti kertonut olevansa läski. Joka paikasta viestitään, ettei lihava kuulu joukkoon.

Arkipäivän tilanteista kuljetaan hiljalleen syvemmälle Omaheimon omaan psyykeen. Hänen syömishäiriönsä oli jokin aika sitten räjähtänyt hallitsemattomaksi. Siitä toipumiseen hän olisi kuitenkin tarvinnut tukea eikä syrjintää ja ylipirteitä neuvoja. Omaheimo saa yleisön tunteet liikkeelle.

Läski kurottaa pelkkää henkilökohtaista kokemusta kauemmaksi. Suurin osa ihmisistä obsessoi painonsa kanssa, oli heillä ylipainoa tai ei. Esityksessä kerrotaan, miten esityksen hoikka ohjaaja Elina Kilkkukin pitää itseään läskinä ja miten Raisa piti itseään läskinä silloinkin kun painoi 40 kiloa vähemmän.

Asiat lyödään tiskiin niin rehellisesti kuin se on mahdollista, ja siitä syntyy jäntevä, näkökulmaa koko ajan muuttava kokonaisuus.

Rehellisyys on jossain mielessä myös esityksen heikkous. Ehkä katsojat voisi yllättää omista fasistisista kehonkuvistaan ja omista ennakkoluuloistaan paremmin, jos sen osaksi ei jäisi vain nyökyttely ja myötäpaheksuminen.

Huumoria ei myöskään käytetä ihan niin sattuvasti kuin sitä voisi käyttää. Hetkittäin se pikemminkin peittää kuin paljastaa kipua.

Kokonaisuuteen kutoutuu myös sitaatteja lihavuuden poliittisuudesta kirjoittaneilta ajattelijoilta kuten Susie Orbachilta ja Naomi Wolfilta. Lihavuus tai pikemminkin laihuuden tavoittelu on kova bisnes. Kun nainen pakotetaan ajattelemaan ulkonäköään, se on muulta ajalta pois. Fiktio ja taidekin toistaa lihavien syrjintää. Läskissä ajatuskulut jäävät kesken, joitain olisi voinut jatkaa pidemmällekin.

Lihavat eivät juuri puhu. Siihen, miksi eivät, antaa Läski varsin tyhjentävän vastauksen.

Lihavilla ei yksinkertaisesti ole yhteiskunnassamme samoja ihmisoikeuksia kuin hoikilla, he ovat likasankoja, joihin muut saavat purkaa oman pahan olonsa. Niin. Lihavuus on katsojan silmässä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat