Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Turun kaupunginteatterin Neljäntienristeyksen vahvuus on rytmissä

Sujuvaliikkeinen esitys kärsii ajoittain hienovaraisuuden puutteesta. Kirsi Tarvainen tekee mieliinpainuvan roolin Maria-kätilönä.

Kulttuuri
 
Otto-Ville Väätäinen
Pitäjänkätilö Maria (Kirsi Tarvainen) lukee kirjettä lapsille Johannekselle (vas. Toivo Kouki), Helenalle (Sofie Cancara) ja Annalle (Ella Cancara).
Pitäjänkätilö Maria (Kirsi Tarvainen) lukee kirjettä lapsille Johannekselle (vas. Toivo Kouki), Helenalle (Sofie Cancara) ja Annalle (Ella Cancara). Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Draama Neljäntienristeys. Kantaesitys Turun kaupunginteatterin Logomo-teatterissa. Tommi Kinnusen romaanin dramatisointi Paula Salminen. Ohjaus Susanna Airaksinen, lavastus Jani Uljas ja pukusuunnittelu Tuomas Lampinen. Rooleissa mm. Joonas Saartamo, Kirsi Tarvainen, Ulla Reinikainen, Riitta Salminen, Mika Kujala, Stefan Karlsson, Kimmo Rasila.

★★★½

Neljäntienristeys

Kirjoittaja: Tommi Kinnusen romaanin dramatisointi Paula Salminen

Laji: Draama

Ohjaaja: Susanna Airaksinen

Paikka: Turun kaupunginteatteri, Logomo

Rooleissa: Joonas Saartamo, Kirsi Tarvainen, Ulla Reinikainen, Riitta Salminen, Mika Kujala, Stefan Karlsson, Kimmo Rasila

Musiikki: Johanna Puuperä

Tähdet: 3.5

Turkulaisen Tommi Kinnusen romaani Neljäntienristeys on kuin luotu näyttämölle. Vuonna 2014 julkaistu Finlandia-palkintoehdokas rakentuu episodimaisista luvuista, joista nivoutuu kuusamolaisen Löytövaaran raskaiden salaisuuksien sukutarina.

Kinnunen on itse todennut, ettei esikoisromaani taitu näyttämölle, sillä luvuissa ei ole toimintaa. Sadan vuoden kertomus on kuitenkin tunnemyräkkä puhumattomuuden vaikutuksista, yhteisön raskaasta taakasta ja yksin jäämisestä.

Neljäntienristeyksen kantaesitys ehti Turkuun, seuraavana ensi-illassa on Kotkan kaupunginteatterin versio kuluvan viikon perjantaina.

Dramaturgi Paula Salminen ja ohjaaja Susanna Airaksinen ovat suoristaneet kirjan tarinaa kronologisempaan suuntaan, ja turkulaisten esityksen vahvuus on rytmissä sekä kohtausten vaihtuvassa liikkeessä.

Esityksen tapahtumat liukuvat orgaanisen nautinnollisesti raastavasta itsemurhayrityksestä onnen kosketuksiin, kalvakoista häistä rakkaushäihin. Rytmitys tuo oivalluksen kirjan lukeneille, muille tarinan seuraaminen voi hetkittäin olla vaikeaa.

Esityksen kiintopiste on Kirsi Tarvaisen näyttelemä Maria, yksin omasta tahdostaan jäävä pitäjänkätilö. Tahdonvoimallaan elämänsä hallinnassa pitävässä naisessa on myös räiskyvää intohimoa, joka sementoituu vaikkapa pyöräilykohtauksessa apteekkarin kanssa. Tarvaisen taidonnäyte on Marian kouraiseva kuolinkohtaus, joka jää kummittelemaan mieleen.

Marian avioton lapsi Lahja ( Riitta Salminen ) poikkeaa kirjan Lahjasta. Kirjassa yksi Lahjan hallitsevista teemoista on riippuvuussuhde lestadiolaisyhteisöön niin talouden kuin perisuomalaisen häpeän välttelyn kautta. Yhteisön katse jää haileaksi, ja Lahjan epäkesko suhde hänen homomiehensä Onniin peilautuu yhteisön silmien kautta vain hitusen.

Joonas Saartamo onnistuu piirtämään Onnistaan sekä vahvan että rikkinäisen. Synnistä ja syyllisyydestä kärsivän Onnin miessuhteet ovat esityksen kauneimpia. Kahden miehen sensuellin selänpesun aikana koko yleisö tuntuu pidättävän hengitystään.

Ohjaaja Airaksinen tuottaa näyttämölle paljon perinteisiä elementtejä kuten vettä, tulta, kiveä ja heiteltäviä sekä revittäviä kirjeitä. Jälkimmäisiä alleviivataan ehkä ripauksen liikaa. Kylän ja Lapin polttaminen Lapin sodan aikana sulkee huikeasti ensimmäisen puoliajan.

Neljäs päähenkilö on Lahjan miniä Kaarina ( Ulla Reinikainen ), joka joutuu kestämään vuosikymmenien ajan Lahjan piinaa ja kiusaa. Parin kamppailut ovat nyt liian suoraviivaista räyhäämistä. Missä ovat hiljainen paheksunta ja hiljainen tyytymättömyys? Lahjan ja hänen miniänsä suhde on kuitenkin lohdullisempi kuin kirjassa.

Esitys antaa lupauksen sovituksesta ja vuosikymmenien puhumattomuuden katkeamisesta.

Näyttelijäntyön ilmaisun voima syö jonkin verran esityksen tehoja. Ehkä kyseessä oli ensi-illan aiheuttama jännitysvimma, mutta lähes kaikki näyttelijät artikuloivat ja maalasivat tunteitaan Logomon studiossa välillä kuin suurella näyttämöllä.

Toivottavasti esitysrutiini tuo himmailua ja astevaihteluita, jotta näyttelijät eivät lipsahda kesäteattereiden Niskavuorelle.

Turun kaupunginteatterin esitys onnistuu koskemaan samoja hermosäikeitä kuin Kinnusen romaani, kun hahmoja kohtaan tuntee poikkeuksellisen voimakasta myötätuntoa. Vaikka itsenäinen esitys pääsee mestarillisen kirjan varjosta, parhaat potkut se antaa tietenkin teoksen lukeneille.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat