Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vampyyrien tanssi on puhutteleva aikalaiskommentti ja viiden tähden musikaali

Kaupunginteatterin tulkinnallisesti, musiikillisesti ja visuaalisesti vahvassa toteutuksessa on huippupätevä orkesteri ja esiintyjäryhmä. Kriitikko Lauri Meri antaa esitykselle viisi tähteä.

Kulttuuri
 
Lauri Meri
Mirka Kleemola
Petrus Kähkönen valloittaa musikaaliyleisön lapsenkasvoisena ja vahvasti ilmaisevana Alfredina. Vampyyrin lumoamaan tyttöön rakastuva nuorukainen kohoaa Vampyyrien tanssin keskipisteeksi.
Petrus Kähkönen valloittaa musikaaliyleisön lapsenkasvoisena ja vahvasti ilmaisevana Alfredina. Vampyyrin lumoamaan tyttöön rakastuva nuorukainen kohoaa Vampyyrien tanssin keskipisteeksi. Kuva: Mirka Kleemola

Musikaali Vampyyrien tanssi. Helsingin kaupunginteatteri, Peacock-teatteri. Michael Kunzen ja Jim Steinmanin musikaalin suomennos Marika Hakola, ohjaus ja koreografia Markku Nenonen, kapellimestari Eeva Kontu, puvut Elina Kolehmainen, lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs, valosuunnittelu William Iles, äänisuunnittelu Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen. Ensi-iltamiehityksen päärooleissa: Mikko Vihma, Raili Raitala, Antti Timonen, Petrus Kähkönen, Risto Kaskilahti, Leenamari Unho, Laura Alajääski, Samuel Harjanne, Juha Jokela. ★★★★★

Talvisella Vesilinnanmäellä kohoava Peacock-teatteri on aina muistuttanut kreivi von Krolockin linnaa ja nyt siellä voi heittäytyä mukaan todella hurmaavaan vampyyrien tanssiin.

Vampyyrien tanssi

Kirjoittaja: Michael Kunze

Laji: musikaali

Ohjaaja: Markku Nenonen

Paikka: Peacock-teatteri

Rooleissa: Mikko Vihma, Raili Raitala, Antti Timonen, Petrus Kähkönen, Risto Kaskilahti, Leenamari Unho, Laura Alajääski, Samuel Harjanne, Juha Jokela

Musiikki: Jim Steinman

Tähdet: 5

Helsingin kaupunginteatterin huipputasoa olevan musikaalin esityskausi tosin päättyy ennen vappua, joten lippukassalla saatetaan joutua käymään toisenlaista veristä taistelua.

Wienissä vuonna 1997 kantaesitetty Vampyyrien tanssi on aineksiltaan aikamoista sillisalaattia.

Michael Kunze on kirjoittanut musikaalin Roman Polanskin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin ohjaaman elokuvan Vampyyrintappajat pohjalta ja Jim Steinman on säveltänyt musiikin pitkälti omien aikaisempien hittiensä varaan.

Vampyyrien tanssin eräänlaiseksi tunnusmelodiaksi Steinman nosti laulaja Bonnie Tylerin tunnetuksi tekemän kappaleen Total Eclipse of the Heart.

Tästä huolimatta mikään Peacockin salissa ei tunnu kierrätetyltä, halvalta tai hajanaiselta.

Helsinkiläistoteutus on niin vahvaa tekoa, että muut tuotannot kirjaimellisesti kalpenevan sen rinnalla.

Aluksi on syytä kehua kapellimestari Eeva Kontua sekä erinomaisista muusikoista koostuvaa orkesteria.

Teoksen koko dramaturgia elää Kontun käsissä niin jäntevästi, että Peacockiin kelpaa mennä yksin musiikin takia.

Osa kiitoksista kuuluu näyttelijöiden lauluvalmennukselle sekä salin harvinaisen nautittavalle äänentoistolle. Niiden ansiosta tarina ja sen henkilöhahmot piirtyvät esille selkeinä ja kiinnostavina.

Esitys ei ole kovin rock, ja hevi se on lähinnä vain vampyyrien noustessa haudoistaan.

Itse en ehtinyt tätä surra. Suurempana koin ilon siitä, että työryhmälle oli muodostunut vahva käsitys vampyyreistä ja humoristisen kauhutarinan mahdollisuuksista.

Tulkinta ei sorru pelkästään leikittelemään kauhutarinoiden pitkällä perinteellä, se on ennen muuta puhutteleva aikalaiskommentti yhteiskunnasta ja ihmisyydestä.

Ensi-iltamiehityksen päärooleissa nähtiin todella hallittua ja viimeisteltyä työtä.

Vampyyreitä tutkivan professori Abronsiuksen assistentti Alfred, joka rakastuu kreivi von Krolockin pauloihin lankeavaan majatalonpitäjän tyttäreen Sarahiin, kohoaa musikaalin keskipisteeksi. Rooli on kuin räätälöity lapsenkasvoista ja ilmaisuvoimaista Petrus Kähköstä varten.

Mikko Vihma vaikuttaa aluksi kovin vähäveriseltä vampyyrikreivin rooliinsa, mutta loppupuolella ratkaisu tuntuu erittäin perustellulta. Kreivin laulu sisällään olevasta sammumattomasta poltteesta kuuluu illan kohokohtiin.

Ohjaaja-koreografi Markku Nenosen virhearviona voi pitää sitä, että tanssijoiden tulkitsemat unikohtaukset jäävät luonteeltaan teknisen kylmiksi, eivätkä tue sen enempää kreivin kuin Raili Raitalan nasevasti näyttelemän Sarahin sisäisiä tuntemuksia.

Professoria esittävällä Antti Timosella on omat huippuhetkensä, vaikka ohjaaja on turhaan kiirehtinyt hänen itsessään vauhdikkaiden kohtaustensa kanssa.

Majatalon emäntä ( Leenamari Unho ), kreivin poika ( Samuel Harjanne ) ja kreivin kyttyräselkäinen palvelija ( Juha Jokela ) jäävät iskevyydestään huolimatta turhan staattisiksi ja luonnosmaisiksi hahmoiksi.

Vampyyriteeman kannalta keskeiseksi nousee majatalon isännän ( Risto Kaskilahti ) ja piian ( Laura Alajääski ) esittämä duetto, jonka he laulavat herätessään vampyyreinä yhteisestä arkusta.

Sinnekö me haluamme – ja voiko sen muka jotenkin estää?

Merkittävä ansio esityksen sujuvuudesta kuuluu myös koko visuaaliselle työryhmälle, erityisesti kahdelle lavastajalle, jotka ovat loihtineet Peacock-teatterin hankalalle ja näyttämötekniikaltaan kovin vaatimattomalle lavalle aivan uskomattomia näkyjä, tiloja ja rakennelmia.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!