Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kun ilmastonmuutos saapuu Suomen rannikolle – ja teatterilavalle

Svenska Teaternin iso toteutus on litistää koko Pipsa Longan palkitun näytelmän.

Kulttuuri
 
Lauri Meri
Cata Portin
Celia Hakalan esittämä Tytti seuraa merenpinnan kohoamista kotinsa ikkunasta.
Celia Hakalan esittämä Tytti seuraa merenpinnan kohoamista kotinsa ikkunasta. Kuva: Cata Portin

Sånger vid randen av ett grått hav. Svenska Teatern. Pipsa Longan näytelmän ruotsinnos Sofia Aminoff, ohjaus Janne Reinikainen, lavastus Otso Linnalaakso, video- ja valosuunnittelu Joonas Tikkanen, puvut Hanne Horte. Rooleissa Oskar Silén, Nina Hukkinen, Joonas Heikkinen, Sophia Heikkilä, Celia Hakala, Mikael Andersson, Mitja Sirén, Thomas Backlund, Sue Lemström, Johanna af Schultén, Max Forsman. ★★

Pipsa Longan palkittu näytelmä Lauluja harmaan meren laidalta on herättänyt huomiota ulkomaita myöten, mutta Suomessa se on päässyt näyttämölle ainoastaan Turun kaupunginteatterin Sopukassa 2013.

Sånger vid randen av ett grått hav

Kirjoittaja: Åipsa Lonka, ruotsinnos Sofia Aminoff

Ohjaaja: Janne Reinikainen

Paikka: Svenska Teatern

Rooleissa: Oskar Silén, Nina Hukkinen, Joonas Heikkinen, Sophia Heikkilä, Celia Hakala, Mikael Andersson, Mitja Sirén, Thomas Backlund, Sue Lemström, Johanna af Schultén, Max Forsman

Tähdet: 2

Näytelmän saapumista Helsinkiin voi pitää tapauksena, etenkin kun se koetaan ruotsiksi Svenska Teaternin suurella näyttämöllä.

Teatteri on pannut liikkeelle ison koneiston. Niin ison, että toteutus uhkaa litistää koko näytelmän.

Ohjaaja Janne Reinikainen teki neljä vuotta sitten Kansallisteatterissa monikameratyötä ja elokuvakerronta hyödyntävän tulkinnan Peter Franzénin romaaniin pohjautuvasta näytelmästä Tumman veden päällä. Väkivaltaisessa ympäristössä elävän lapsen tarina oli herkkä, mutta kameroiden avulla tapahtumiin ei muodostunut mitään erityistä näkökulmaa.

Pipsa Longan näytelmässä kuvataan pienen rannikkokylän asukkaiden elämää ilmastonmuutoksen keskellä, joten tekijöiden on helppo uskoa innostuneen videotekniikan mahdollisuuksista sulauttaa ihminen ja maisema toisiinsa.

Pyörönäyttämön ansiosta myös kuvaustilanteet saadaan katsomossa istuvan yleisön nähtäviksi, toisin kuin Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä, missä näyttelijät ja kuvaajat työskentelivät suurimman osan ajasta kulissien takana.

Valkokankaalla nähtävien illuusioiden syntymistä on mielenkiintoista seurata, ja tekniikkakeskeisyys saattaa houkutella teatteriin miespuolista yleisöä. Mutta itse näytelmälle käy huonosti, etenkin kun keskeisessä asemassa oleva kertoja ( Oskar Silèn ) suljetaan esityksen ajaksi äänityskoppiin.

Teatterissa yksinkertaiset ratkaisut ovat yleensä tehokkaimpia. Ehkä tälläkin kertaa olisi kannattanut luottaa kirjailijan tekstiin, joka on enimmäkseen kertojan kuvailua tapahtumista, sekä yleisön kykyyn muodostaa mielikuvia.

Väliajan jälkeen, kun kyläläiset siirretään tulvan tieltä väliaikaismajoitukseen läheisen vanhainkodin ruokasaliin, esityksessä palataan perinteiseen näyttämöilmaisuun.

Näyttelijöiden päästessä varmemmalle maaperälle myös monet roolihahmoista alkavat elää, aivan erityisesti kylän nuoret naiset, Celia Hakalan iskelmälaulajaa jumaloiva yksinäinen Tytti ja Sophia Heikkilän äitiinsä ripustautuva Kerttu.

Näytelmän monitahoisten teemojen kannalta vaikuttavin on Nina Hukkisen esittämä Aila, jolla on mereen aivan erityinen suhde.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat