Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Teatteri Jurkan Bonnie & Clydessa on paljon polkuja ja vähän myyttiä

Tarunhohteisen rosvokaksikon tarina on tuotu nykyaikaan ja hämärretty välillä kadoksiin.

Kulttuuri
 
Essi Hellen
Kuva: Essi Hellen

Teatteri Bonnie & Clyde Teatteri Jurkassa. Ohjaus Essi Räisänen, dramaturgia ja käsikirjoitus Iida Hämeen-Anttila ja Essi Räisänen. Tila-, valo-, video- ja pukusuunnittelu Milla Martikainen, äänisuunnittelu Pauli Riikonen. Rooleissa Essi Hellén ja Markus Järvenpää. ★★★

Ken kaipaa kiillotettua myyttikuvaa tarunhohteisesta rosvokaksikosta, joksi Bonnie Parker (1910–1934) ja Clyde Barrow (1909–1934) muuttuivat viimeistään Arthur Pennin vuonna 1967 ohjaaman elokuvan jälkeen, ei löydä sitä Teatteri Jurkan intiimistä tilasta, jonne Essi Räisänen ja Iida Hämeen-Anttila ovat luoneet näytelmän Bonnie & Clyde.

Bonnie & Clyde

Kirjoittaja: Iida Hämeen-Anttila, Essi Räisänen

Ohjaaja: Essi Räisänen

Paikka: Teatteri Jurkka

Rooleissa: Essi Hellén, Markus Järvenpää

Tähdet: 3

Olemassa myytti on, se on selvä, eikä ilman sitä ole tätä näytelmääkään. Vapaudenkaipuu, pako, väkivaltainen kuolema: myytti on tunnettu ja se on perusta. Mutta mihin ponnistetaan?

Siinä katsojalla riittää tulkinnanvaraa, sillä käsikirjoituksen sijaan tarina on pikemmin Essi Hellénin Bonniessa ja Markus Järvenpään Clydessa – heidän energiassaan ja fyysisyydessään. Etenkin Hellénin Bonnie säkenöi niin, että hänen kanssaan ei askarruta hypätä dinerin ovesta sisään sattuvan Clyden matkaan, ja pois, minne vain.

Niin dinerissa kuin Bonnie työskenteleekin, ei tämän kaksikon pakomatka sijoitu Amerikan epätoivoiselle 1930-luvulle – vaan melkein yhtä epätoivoiseen nykyaikaan, jonka todellisuudessa kuilu köyhien ja rikkaiden välillä ei todellakaan ole mikään kysymysmerkki. Mielikuvien supertodellisuudessamme kahtiajako on vain ehkä vieläkin raaempi kuin muinoin: nythän rahattomat ja lomattomat näkevät kaiken mistä jäävät paitsi. Ja heidän nälkänsä kasvaa.

Sitä pohjatonta nälkää Bonnie ja Clyde lähtevät tyydyttämään, väkisin muilta ottamalla. He kuumentavat toisensa loputtomalla unelmoinnilla, kiihkolla, jota viilentääkseen on työnnettävä välillä pää ulos auton ikkunasta. Aja, aja!

Ja sitten, kun muutakaan vaihtoehtoa ei tunnu olevan: ammu, ammu!

Ankeasta lähiöstä Bonnie ja Clyde päätyvät autioituneen maaseudun kautta mystisiin maisemiin, joissa maailmanloppu ei ole kaukana.

Kuten sanottu, tulkinnanvaraa on. Polttava aurinko, haavoittuvana avaruudessa kelluva maapallo, ”tekisin kaiken toisin”. Ehkä rikoksia tehtaileva parivaljakko onkin koko ihmiskuntamme, joka ei muuta suuntaa, vaikka katastrofi uhkaa?

Ylitulkintaa, omiin ajatuksiin harhautumista? Ehkä. Mutta jokin esityksen omalakisen eleettömässä tavassa ottaa yleisö välillä mukaan, uhata ensin ja myöhemmin peitellä suojaan, houkuttaa harhailemaan.

Käsikirjoituksen parhaat hetket ovat konkreettisissa nykyjutuissa – positiivisista ajatuksista ja lihaskuntoharjoitteista löytyvässä onnessa ja videoblogisessiota uhkaavassa vastavalossa, tai tokaisussa ”kelaa Clyde” – mutta kokonaisuutena, tai matkana pisteestä toiseen, se hapertuu. Polkuja on. Vaan aika paljon.

Mutta kun loppu jää soimaan mieleen ja oman itsen kaikkivoipaisuuden vaatimuksesta seuloutuu se armo, ettei menneisyys leimaa lopullisesti meistä ketään, on sitä iloinen matkasta vähän kuoppaisellakin tiellä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat