Hyllytetyt pannut

Vanhoista kahvi- ja vesipannuista varsinkin emaliset käyvät nyt kaupaksi

 Kahvipannu on ollut suomalaisten rakastama keräilyesine niin kauan kuin muistetaan.

Vanhat ja arvokkaat kuparipannut saivat aikoinaan kunniapaikan kahvimyllyn vierestä keittiön astiakaapin päältä, kun teollisesti alettiin valmistaa halvempia ja helppohoitoisempia pannuja raudasta ja alumiinista.

Mummun hyllyllä oli useita kuparipannuja viidenkymmenen hengen juhlapannusta puolen litran pikkuruiseen kahden kupin pannuun. Monet niistä olivat kyläsepän tekemiä yksilöitä, joihin sekä tinurit että käyttö olivat jättäneet omat kuhmuiset jälkensä. Silti tai juuri siksi ne olivat todellista arvotavaraa.

Nyt niiden rinnalle aika on nostanut melkoisen rivin uudempia kahvipannuja.

1960-luvulla rivistö sai täydennystä, kun kahvinkeittimet alkoivat päristä keittiöissä. Hyllylle pantiin ensin kiiltävän kalliilta näyttäneet niklatut kuparipannut ja teräspannut, ja viimeistään retrointo nosti esille myös värikkäät emaliset.

Ensin arvon saivat Antti Nurmesniemen suunnittelemat Pehtoorit, 1950-luvun muotoilun klassikot. Nyt arvostetaan muitakin.

Finel valmisti kymmeniä, ellei satojakin malleja matalista pyöreistä korkeisiin termoskannumaisiin. Väreja on paljon. 1960-luvulla punaisten ja vaaleansinisten pannujen rinnalle nousivat 1970-luvulla keltaiset, ruskeat, sinapinväriset, sammalenvihreät, turkoosit, tummansiniset... Niihin ilmestyivät myös koristeet.

Finel on tuotemerkki, jota valmisti Järvenpään Emali. Finel-astioiden suunnittelijoita olivat muun muassa Seppo Mallat, Tuula Pöyhö ja Leif Eriksson. Emaliastioiden koristeiden suunnittelijat ovat heitä tunnetumpia nimiä - muun muassa Arabian taitelijat Raija Uosikkinen ja Esteri Tomula. Järvenpään Emali kuului Arabian tavoin Wärtsilä-konserniin.

Kuvioiduille malleille annettiin nimiä: on Kehrää, Ritaria, Dominoa, Sini- ja Punahilkkaa, Myrnaa, Ruusua...

Muotoilun klassikoita niistä ei tullut, mutta kansan rakastamia ja paljon käytettyjä. Nyt niitäkin kerätään, ja hinnat liikkuvat 20 eurosta aina sataan euroon.

Vain alumiiniset kahvipannut eivät ole saaneet vieläkään armoa: ne heitettiin ja heitetään yhä sumeilematta roskiin tai viedään metallinkeräykseen. Syy alumiinipannujen epäsuosioon on yksinkertainen: käytössä pinta himmeni ja kului.

Rumien tavaroiden on yhä odotettava keräämisbuumiaan, ainakin Suomessa. New Yorkin trendien haistelijat kertovat, että sekin on jo tulossa. Uusin villitys on punkshuiksi kutsuttu viimeistelemättömyys, keskeneräisyys, rikkinäisyys ja rumuus.

Kaikkia pannuja ei vieläkään ole nostettu pelkiksi koristeiksi. Muurikan kanssa äskettäin yhdistynyt Opa valmistaa Mikkelissä edelleen uusia teräskahvipannuja.

Oy Peltiteos Ab:nä aloittanut Opa on sitkeästi pitänyt mallistossaan paria suosikkia. Vanhempi on 1950-luvulta: puolipalloa muistuttavan Perintöpannun muotoili vantaalaisen El-Rod Oy:n tehtaan omistaja Einari Kotilainen. Sitä tehdään kolmea kokoa. Nuorempi on niin ikään El-Rodissa kehitelty ja maailman keksintömessuilla 1960-luvulla kahdesti palkittu tiikkikahvainen niin sanottu aromikeitin. tiedustelut:

wanha kaarle, kaarlenkatu 12, helsinki, 0505981084, www.wanhakaarle.com; opa muurikka, teollisuuskatu 8, mikkeli, 0207229850, www.opa.fi

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi