Julkaistu: 5.7.2006 lehdessä osastolla Asuminen
Markku Nevalainen seisoo entisen kaatopaikan maahan upotetun suojamuurin päällä.
Näkymät Alakiventien päässä Helsingin Myllypurossa ovat runsaassa
kahdessa vuodessa muuttuneet perinpohjaisesti. Entiselle
kaatopaikka-alueelle on kohonnut parikymmentä metriä korkea,
vaaleanruskea kartio. Joitakin kuorma-autoja ja kaivinkoneita on paikalla
levittämässä lisää hiekkaa mäen päälle.
Alueen kerrostaloista on maaperän kunnostusalueen reunalla kaksi purkamiselta armahdettua. Ne ovat olleet tyhjillään jo vuosia, ja lisää aikaa kuluu ennen kuin niissä on jälleen asukkaita.
Maaperä graffitipintaisten talojen vierustoilta on puhdistettu, mutta rakennusten alle ei ole vielä kunnolla kajottu.
Kaatopaikan käsittely on iso työ. Myrkkymaa on nyt läjitetty vähän yli neljän hehtaarin alueelle bentoniittisementtilietemuurin sisäpuolelle.
Maaperään upotetun 60-senttisen muurin pituus on 850 metriä. Helsingin kaupungin rakennusviraston ympäristöinsinööri Markku Nevalainen sanoo, että syvyyttä sillä on enimmillään 12 metriä.
Maakartio on eristetyn alueen pohjoisosassa. "Kartiossa on meneillään painopenkereen teko", Nevalainen kertoo. "Kaupungin omista työkohteista mäelle ajetaan maarakeita, moreenia lähinnä."
Painopenkerettä tulee kartion päälle kahden ja puolen metrin kerros. Sen tarkoitus on painaa alla oleva jätekartio minimiinsä.
"Maantarve on kymmeniätuhansia kuutioita. Maa-aineksen ostamista ulkopuolisilta vältetään viimeiseen asti."
Noin vuoden kuluttua painopenkereestä kuoritaan metrin verran pois.
"Kartion päälle tulee muovikalvo ja bentoniittimatto. Ennen varsinaista maisemointia kunnostetulla kaatopaikalla on oltava ongelmajätepaikan rakenne", Nevalainen valistaa.
Maisemointiin päästäneen käsiksi ensi vuonna. Tarkoitus on rakentaa Myllypuroon noin kymmenen hehtaarin kokoinen puisto. Siitä oli kuusi vuotta sitten suunnittelukilpailu, jonka voitti arkkitehti Mauri Korkan työryhmä.
Korkan ajatuksena on rakentaa kartiolla kiertävä polku, jonka varrella on 20 valaistua huvimajaa. Valaistus vaihtelee ihmisten liikkeiden mukaan. Kartion eteläpuolelle on suunniteltu labyrintti. Puiston eteläosaan tulisi kosteikko.
Korkka kertoo rakennelleensa uutta versiota kilpailuvaiheen ideoista. Hän on valmis käyttämään kehittelyssä juustohöylää. "Kysymys on, kuinka paljon herkkuja suunnitelman mukaisesta ideasta jää."
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.