Nykyajan Naapurilähiö

Meri-Rastilan Mogadishu Avenue on niin siisti, ettei se kelvannut uuden televisiosarjan kuvauspaikaksi. Millaista on elämä maahanmuuttajalähiössä nykyisin?

 Meri-Rastila on Suomen virallinen monikulttuurinen lähiö.

Viidestätuhannesta merirastilalaisesta joka viides on maahanmuuttaja. Se on enemmän kuin missään muualla Helsingissä. Eniten on somalialaisia, venäläisiä ja virolaisia. Ja lisää tulee: kymmenessä vuodessa maahanmuuttajien osuus Meri-Rastilan asukkaista on kaksinkertaistunut.

Miksi? Sekä suunnitellusti että sattumalta. Meri-Rastila rakennettiin vanhan Vuosaaren kupeeseen 1990-luvun alussa. Asuntokauppa kävi kuumana, ja samaan aikaan Suomeen tuli ensimmäinen pakolaisaalto. Meri-Rastilasta löytyi halpoja asuntoja, omia ja vuokrattavia. Eikä vain maahanmuuttajille, vaan lähiöön tulivat myös suomalaiset. Syntyi Suomen ensimmäinen aidosti monikulttuurinen asuinalue, kaikin puolin kiinnostava paikka.

Metroaseman edessä Karavaanisilta ylittää Vuotien. Silta erottaa toisistaan Rastilan ja Meri-Rastilan. Rastilan puolella on leirintäalue ja tyylikkäitä tummia kerrostaloja. Meri-Rastilan puolella talot ovat matalampia, ja ne on päällystetty kaakeleilla.

Vaaleiden talojen välissä kiemurtelee koko kaupunginosan läpi leveä katu, Meri-Rastilan tie. Se alkaa ostarilta ja päättyy peruskoululle. Välissä on kymmeniä tavallisia kerrostaloja.

Tai ei ihan tavallisia: täällä ei ole ihan perusparvekkeita. Yhdelle on nostettu viisi sohvaa, toisella on kasassa kahdeksan sairaalasänkyä, kolmannen suojaksi on ripustettu matto. Venäläiset kuulemma suosivat parvekkeillaan pitsi-, somalit kaislaverhoja.

Itse asiassa Meri-Rastilan tiellä on toinenkin nimi. Mogadishu Avenue. Lempinimi on jo lähiön alkuajoilta, mutta taksiautoilijoiden hupina on yhä laskea tien läpi ajaessaan tummaihoisten määrä.

Ihan kaikkialle monikulttuurisuus ei ulotu. Ei esimerkiksi Otto-baariin Meri-Rastilan tien poikkikadulla Harustie kahdessa. Sinne ei ole maahanmuuttajilla asiaa. "Onhan ovella siitä lappukin", väittää pystybaariin nojaava keski-ikäinen mies.

Ei ovessa oikeasti mitään lappua ole, mutta baarin maine istuu tiukassa.

Nyt puheena on ensi maanantaina alkava Jari Tervon MTV3:lle käsikirjoittama tv-sarja Mogadishu Avenue. Se on vähän kuin nykyajan versio Naapurilähiöstä, jota katsottiin 1970-luvulla.

"Tervon sarjassa taidetaan käsitellä näitä kulttuurien kohtaamisia, mutta aika kiltiltä se vaikutti. Ja hauskalta", kanta-asiakkaat pohtivat.

Meri-Rastilan tiellä rivitalossa asuvan Heidi Mekongin elämästä voisi saada hyviä aineksia tv-sarjaan. 36-vuotiaalla Mekongilla on kaksi lasta, 4-vuotias Säde ja 2-vuotias Aava. Nyt he elävät kolmisin, sillä Mekongin puoliso ja lasten kamerunilainen isä hukkui toissa kesänä kesken perheen uimaretken.

Meri-Rastilan yhteisö näytti heti parhaat puolensa. Jo samana iltana Mekongien luona rukoili 70 Suomessa asuvaa kamerunilaista. Seuraavina päivinä tukensa osoittivat somalit ja suomalaiset.

"Afrikassa suru on yhteinen. Siellä ajatellaan, että ihmiset ovat yhteisön lapsia."

Heidi Mekong viihtyy Meri-Rastilassa todella hyvin. Hän on lastentarhanopettaja, mutta nyt kotona lasten kanssa. Naapurit ovat iso tuki, aina löytyy lastenhoitaja, jotta pääsee jumppaan.

Ja pian arki helpottuu muutoinkin, kun perheen isän veli muuttaa Suomeen. Veli on myös Mekongin uusi aviomies. Se ei ole afrikkalaisessa kulttuurissa lainkaan ihmeellistä.

Mekongin mielestä uusi rakkaus on parasta, mitä perheelle voi näissä oloissa tapahtua. Vieläkin parempaa kuin yhteisön tuki, vaikka oli sekin tärkeää.

Harvassa lähiössä asukkaat järjestäisivät vastaavassa tilanteessa olevan perheen avuksi talkoot. Toissa kesänä kaupungin ylläpitämässä asukaspuistossa Haruspuistossa pidettiin kahvilaa Mekongien tueksi.

Haruspuisto on oikeastaan Meri-Rastilan sydän. Nyt siellä kokoontuvat musiikkileikkikoulun taaperot. Muskaritunnin jälkeen asukaspuiston keittiössä lapset syövät Piltti-purkeistaan itämaista broilerisosetta ja äidit pullaa.

Täällä käyvät pääasiassa kotiäidit, niin suomalaiset kuin maahanmuuttajatkin. Tarjolla on keppijumppaa, ikonimaalausta, iltapäiväkerhoa. Ja omat ryhmät venäläisille ja somalialaisille naisille.

Vaikka hiekkalaatikolla ei aina löydy yhteistä kieltä, niin puistossa vakuutellaan, että elekielellä pärjätään. "Lapset voivat välillä hermostua, jos leikkikaveri ei kielimuurin takia ymmärrä", Tiina Hirvonen, kolmen lapsen äiti, kertoo.

Hirvoset ovat asuneet Meri-Rastilassa 14 vuotta - ja viihtyneet. Ongelmana on ollut vain isojen asuntojen puute, mutta Hirvosilla kävi tuuri. Omasta taloyhtiöstä vapautui viiden huoneen asunto, jonka he saivat ostettua.

Tosin on Haruspuiston äideillä yhteinenkin murhe. Meri-Rastilan terveysasema lakkautettiin vuosi sitten.

Toisessa ovessa lukee papa-näytteet, toisessa veri- ja rasitusnäytteet. Nyt niitä otetaan kiviporalla. Ainakin huoneessa käy aikamoinen jytinä, kun virolainen työmies Aivo Lomp jyskyttää metrinmittaisella poralla valkoista tiiliseinää kappaleiksi.

Kun remontti on valmis, vanhaan terveyskeskukseen majoitetaan tilapäisesti päiväkoti Koralli. Se joutuu evakkoon homeen takia.

Mutta oli vanhan terveyskeskuksen päänmenoksi muitakin suunnitelmia. Se aiottiin muuttaa asunnottomien miesten asuntolaksi.

Haruspuiston äitien mielestä se olisi ollut hirveää.

"Lähellä on niin paljon lapsia - ja ehkä huonoa ainesta olisi kertynyt tänne vähän liikaa", Tiina Hirvonen epäilee.

Meri-Rastilalla on levottoman lähiön maine. Työttömyysaste on kaupungin keskiarvoa korkeampi, koulutustaso matalampi ja tulotasokin vain puolet siitä, mitä Helsingissä keskimäärin. Kaksi kolmesta asuu vuokralla.

Periaatteessa Meri-Rastilasta löytyvät kaikki palvelut. Kaksi koulua, monta päiväkotia, oma kappeli, nuorisotilat, kaksi kampaamoa, kioski, muutama pubi ja pankkiautomaatti. Kauppakin on vasta uusittu. Etnisiä ruoka-aineita ja halal-lihaa myy Dounia Halaalin elintarvikekauppa.

Tosin lounaspaikoista on pulaa, terveysaseman rakennusmiehet harmittelevat. Useimmiten he marssivat Laila-ravintolaan pitsalle.

Keskipäivällä Lailassa on hiljaista. Peräloosin keski-ikäinen mies ja nainen juovat olutta.

Pariskuntaa harmittaa. Naiselta on varastettu laukku matkalla ravintolasta kotiin. "Täällä on sellaista vaanimista, kun kaljakuppilat menevät kiinni. Ryöstävät sen, joka on huonoimmassa kunnossa."

Useimpien asukkaiden mielestä Meri-Rastila on kuitenkin rauhallinen paikka. Entistä rauhallisempi. Liiankin rauhallinen, jos kysytään Lailan turkkilaiselta omistajalta Ibrahim Tekbasilta: kauppa ei oikein käy.

Bisnesten kannalta Meri-Rastila on aika hankala paikka. Dounia Halaalin elintarvikekauppaa lukuun ottamatta yritykset vaihtavat omistajaa vuoden välein. Faraj Zangana jaksoi vain kolme kuukautta.

Hän pitää pientä kirpputoria Meri-Rastilan ostarilla. Liikkeessä on niin hiljaista, että irakilaisella omistajalla on hyvää aikaa silittää vaatteita yrityksensä nurkassa.

Ajan voisi toki käyttää myös opintoihin. Zangana, Pohjois-Irakin kurdi, pakeni 1990-luvun alussa Saddamin hallintoa Suomeen.

Ennen kirpputoria hänellä oli pitseria Jakomäessä, mutta sekään ei menestynyt. Ja nyt kirpparin ikkunoissa on jo isot alennusmyyntiteipit, ovet menevät lopullisesti kiinni kuukauden päästä. Sen jälkeen Zangana viimeistelee historian pro gradunsa Helsingin yliopistossa.

Oikeastaan Meri-Rastila ei juuri eroa muista helsinkiläislähiöistä. Asukkaat arvostavat metsää, merenrantaa ja metroa ja harmittelevat katoavia palveluja. Moneen vanhaan lähiöön verrattuna Meri-Rastila on siisti ja hiljainen. Jopa niin siisti, ettei se kelvannut Mogadishu Avenuen kuvauspaikaksi. Sarja tehtiin Espoon Suvelassa.

Somaliasta kotoisin olevat rouvat Osman, 57, ja Ali, 66, ovat nähneet mainoksia sarjasta. Heitä, Meri-Rastilan alkuperäisasukkaita, kuitenkin kummastuttaa, mistä tv-sarja oikein kertoo. Nimihän on Somalian pääkaupungista!

Sitä, että he itse asuvat Mogadishu Avenuella, huonosti suomea puhuvat naiset eivät ole tienneet. "Eivätkö he ymmärrä, että se on meistä aika loukkaavaa?"

Sitten naisia kuitenkin jo naurattaa. "Me olemme kotoisin Pohjois-Somaliasta. Jos se olisi vähän parempi."

Suomalaisista naapureistaan naisilla ei ole pahaa sanottavaa, ainakaan niistä, jotka ovat selvin päin. "Suomalainen naapuri on ihan mukava. Humalassa hän kuitenkin haukkuu neekeriksi."

Sanokoot mitä sanovat, Meri-Rastila on naisten mielestä hyvä paikka. "Toivomme, että meidän monet lapsemme kouluttautuisivat ja tekisivät pitkät työurat. Että maksaisivat paljon veroja ja korvaisivat sen, mitä suomalaiset ovat meidän hyväksemme tehneet", he toivovat ja vilkaisevat kelloa.

Se onkin jo seitsemän. Naisille tulee kiire. On ehdittävä lenkkisaunaan.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi